Huolissani 4 v. pojastani, APUA! ):

Up

Onko lapsen elämässä tapahtunut jotakin suurta, avioero, asuinpaikan muutos tmv.?

Lue lapsen kehitysvaiheista.Kuullostaa normimenolta

Olemme muuttaneet viime keväänä ja ovat aloittaneet uudessa pväkodissa, jossa poika on jännittänyt yhtä  toista lasta. Tämä toinen poika siis saattaa haukkua ym, mihin poikani reagoi ahdistuneesti. 

Olen kauhuissani jos/kun ajattelee etten rakasta. Myös tuo itsensä nimittely..Alkaa nimittelemään itseän heti kun torun jostan..Hän on kaikkeni ja yritän sen joka päivä viestittää eri tavoin..

Voi olla huomionhakua. On keksinyt keinon kalastella kehuja.

Tai sitten on herkkä poika, jolla hieman huono itseluottamus.

Voisiko olla oppinut saamaan tuolla tavoin huomiota..?

En tiedä, on toki mahdollista että hakee huomion tuolla tavoin. Mitä ajattelette, kuinka olisi hyvä reagoida noihin itsehaukkuihin kun torun ja jos sanoo etten rakasta? Tähän asti olen siis sanonut ettei se pidä paikkansa ja että hän ihana ja fiksu poika, mutta ei saa haukkua itseään eikä muita tyhmäksi/kamalaksi. Kamalaa jos kokee joka kerta toruessani etten rakasta, mutta enhän voi olla aina hiljaakaan. 

epeli kirjoitti:

En tiedä, on toki mahdollista että hakee huomion tuolla tavoin. Mitä ajattelette, kuinka olisi hyvä reagoida noihin itsehaukkuihin kun torun ja jos sanoo etten rakasta? Tähän asti olen siis sanonut ettei se pidä paikkansa ja että hän ihana ja fiksu poika, mutta ei saa haukkua itseään eikä muita tyhmäksi/kamalaksi. Kamalaa jos kokee joka kerta toruessani etten rakasta, mutta enhän voi olla aina hiljaakaan. 

Jos hän tekee tuota aina kun torutaan ja tilanne siten kääntyy lopulta hänen paijaamiseksi niin saattaa olla ihan opittu temppu hallita tilannetta.

Ok,eli mitä ehdotatte että toimin noissa tilanteissa?

Ja miksihän oli sanonut mummilleen ettei äiti rakasta häntä, kun oli harmistunut mummilassa jostain asiasta? Anteeksi kun jatkan tästä jauhamista, olen tosi stressaantunut tästä asiasta, pelkään että olen pilannut kohta koko lapsen..Saatan tietysti ylireagoida.

Hävettää kun mietin mitä mumminsa, eli äitinkin ajattelee minusta äitinä, luulee varmaan että dissaan poikaa kotona.

Hän kertoi kokevansa itsensä huonoksi, koska äiti puhuu tiukasti. Siis tietenkin olet aiheesta jossain tilanteessa torunut. Mutta pettymysten kestämisen oppiminen on taito. Eli hän on pettynyt, että ei jossain tilanteessa ole osannut olla "kiltti" ja sitten hakee huomiota tuolla itsensä haukkumisella. On tietenkin hyvä kehua, mutta tässä tilanteessa se ei ole näyttänyt auttavan. Lähinnä voi keskittyä niihin pettymyksen tilanteisiin. Osoittaa, että on ok olla harmissaan, mutta kaikki joskus tekevät jotain, mistä tulee palautetta. Ja jos joku haukkuu syyttä, voi opettaa, että se on tyhmää ja että se ei ole totta.

Mitäpä jos et vaan tee mitää numeroa noista puheista?

Entä jos kieltämisen ja torjumiseen sijaan kääntäisit asian siihen miten pitäisi käyttäytyä ym.

Eli jos vaikka lapsi hyppii sängyllä mikä teillä kiellettyä sanot vain hei meneppä lattialle pomppimaan ja tarvittaessa vedät lapsen lempeästi kädestä lattian suuntaan. Sitten voisit kääntää huomion reippaasti johonkin muuhun "jaa pyykkikone on valmis mennään laittamaan pyykit kuivumaan". Eli ette jäisi vatvomaan pikkujuttuja ja tuollaisilla asioilla ei saisikaan huomiota sen enempää. Anna huomiota muuten riittävästi. Ja kerro lapsellesi myös että joskus jokaisella on "halipula". Sano että sen voi kertoa äidille ja silloin sitten huolehdit että lapsi saa halin/sylittelyn ym mikä nyt onkaan sopivaa silloin. Eli huomiota voi pyytää nätisti ei tarvi temppuilla.

Kiinnitä huomiota miten muuten käyttäydyt lapsen kanssa. Ehkä lapsi ei kuuntele niinkään sanojasi vaan seuraa elettäisiin ja muuta käytöstäsi. Eli oletko usein kiireisen oloinen lapselle jne. Eli älä tyydy kertomaan että lapsi on tärkeä sinulle vaan kuuntele ja seuraa lasta ja koeta aina joskus löytää 5 min siihen että menet hetkeksi lapsen leikkeihin mukaan tai otat lapsen omiin puuhista mukaan.

Ehkä et täällä kerro kaikkea omasta käytöksestäsi äitinä. Olet tehnyt ja sanonut asioita, mihin lapsesi nyt reagoi.

Koita viestiä positiivisen kautta. Eli sen sijaan, että sanot ettei saa haukkua itseään tai että lapsen ajatukset eivät pidä paikkaansa, niin kerrot vain rakastavasi häntä ja pitäväsi häntä oikein ihanana ja fiksuna. Vaikka käytös voikin joskus olla tyhmää tai huonoa, niin lapsi on aina ihana.

Eli vältä sitä ei sanaa ja lapsen omien tunteiden kieltämistä. Hänellä on kuitenkin oikeus tuntea niin vaikka syytä ei olisikaan. Ja sitten kerrot mitä sinä tunnet, aina uudestaan ja uudestaan.

Toiset on vaan herkempiä negatiiviselle palautteelle kuin toiset. Hänen kohdallaan varmaan useinkin selkeän kiellon tai torumisen sijaan riitäisi muutenkin ehdotus tai ohjaus?

Mutta ei tuo nyt mitenkään poikeuksellista tai vaarallista ole.

Kiitos vastauksistanne, täytyy varmaan tosiaan vähentää huomiota noissa tilanteissa. Todeta vaan rauhassa, ettei pidä paikkaansa ja muistuttaa siitä että kaikki saavat välillä palautetta käytöksestään. Pitäisi yrittää saada lasta kestämään myös paremmin muiden lasten ikävää käytöstä päiväkodissa ja muualla. Että oppisi että sellaista nyt vaan on ja oppia selviämään ja pitämään puolensa. Toki kiusaaminen ym ihan eri juttu.

Kyllä nelivuotias jo osittain tietää, mistä narusta vetää. Omani tulee pusuttelemaan silloin kun tietää olevansa ansainnut torut.

Sinänsä jokainen varmasti miettii, rakastetaanko häntä. Mutta uskoa omaan rakastettavuuteen ei rakenneta kerjäämällä. Minä varmaan tilanteen ollessa päällä sanoisin lapselle rauhallisesti, että hän kyllä tietää äidin rakastavan. Sitten hyvinä/neutraaleina hetkinä kertoisin sen hänelle hänen sitä kysymättä. Jari Sinkkonen on puhunut rakastavasta katseesta, sitä kannattaa harjoittaa aina kun mahdollista.

Ota pois päiväkodista, kotihoitoon.

Kummasti itsetunto paranee.

epeli kirjoitti:

Ja miksihän oli sanonut mummilleen ettei äiti rakasta häntä, kun oli harmistunut mummilassa jostain asiasta? Anteeksi kun jatkan tästä jauhamista, olen tosi stressaantunut tästä asiasta, pelkään että olen pilannut kohta koko lapsen..Saatan tietysti ylireagoida.

Hävettää kun mietin mitä mumminsa, eli äitinkin ajattelee minusta äitinä, luulee varmaan että dissaan poikaa kotona.

En tiedä onko asia näin, mutta tulee tässäkin mieleen että on oppinut ja huomannut että saa huomiota sillä että sanoo että äiti ei rakasta. Oliko poikaa jostain asiasta siis komennettu mummolassa vai oliko vaan yhtäkkiö alkanut puhumaan ettei äiti rakasta?

Oli siellä ilmeisesti joutunut odottamaan, että siskonsa sai tehdä ensin jonkun kivan asian. Kun oli harmistunut, niin sitten sanonut noin.