Lue keskustelun säännöt.
Miten parantaa miehen itsetuntoa?
21.10.2017 |
Parisuhteessamme on ongelmia. Tai niin mieheni luulee. Hän on viimeisen vuoden sisään alkanut keksiä pikkujutuista tai täysin tuulesta että minä olisin vihainen tai pettynyt häneen.
Olen kotihoidontuella ja mieheni on yrittäjä, siihen kuuluu pitkät työpäivät ja usein paperitöitä kotona illalla joten minä hoidan kodin ja lapset suurimman osan ajasta yksin. Niin sen minusta kuuluukin mennä mutta mies tuntee syyllisyyttä että jättää minut yksin.
Ruoanlaitto ja siivoaminen on päivittäisiä pikkujuttuja joista hän pystyy tuntemaan syyllisyyttä.
Sitten on parisuhteemme. Mies on kiireinen, stressaantunut ja väsynyt usein eli seksiä ei ole montaa kertaa kuussa. Tämä on myös minulle ok koska tiedän syyt siihen ja aiheesta keskutellaan tarvittaessa. Kahdenkeskeinen parisuhdeaika myös onnistuu usein. Mutta silti mies syyttää itseään ettei anna minulle tarpeeksi huomiota.
Meillä on rutiininomaisia hellimisiä joita teemme toisillemme. Minulla on herkkä iho niin mieheni rasvaa minut suihkun jälkeen, itse en aina muistaisi.
Nyt yhtenä iltana hän nukahti sohvalle sillä aikaa kun olin suihkussa ja seuraavana päivä soimasi itseään siitä miten huono puoliso on kun ei minua ravannut.
Hän on jopa mennyt niin pitkälle että on ääneen pohtinut miten helppo minun olisi vain lähteä toisen miehen matkaan. Tämä jo hieman loukkasi minua.
Rakastan häntä ja hän minua, kerromme sen toisillemme lähes päivittäin. Näistä "ongelmista" kerron tietysti ettei ne minua haittaa niin että pitäisi olla huolissaan, en ole vihainen tai pettynyt. Sillä ei ole mitään vaikutusta.
Hän on sanonut että tiedostaa ja ongelmien olevan vain omassa päässään mutta ei voi niille mitään. Joten miten saisin steessaantuneen mieheni luottamaan minuun ja meidän suhteeseen ettei se noin pienestä kaadu? Kuinka saisin hänet uskomaan ettei hän ole huono mies vaan parasta mitä elämässäni on tapahtunut?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita hänelle kirje, jossa avaat tuntojasi ja ajatuksiasi hänestä ja teidän suhteesta. Aika uskomaton mies sulla :) Tuntee syyllisyyttä siitä, ettei anna sulle tarpeeksi huomiota. Missä tollasia kasvaa? ;)
Nikn hän on. Mutta nyt on kaksi päivää jauhettu siitä ettei yhtenä iltana rasvannut minua joten luulen että tässä syyllisyydessä on menty jonkun normaalin rajan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tällaista itsensä epäilemistä ei ole aiemmin ollut, voisiko mies olla uupunut töistä tai masentunut? Vai pelkääkö hän jätetyksi tulemista?
Ja niin minä en ole mikään täydellinen kodinhengetär. On päiviä etten pahemmin tee mitään. Miehellä on myös vapaapäiviä tai lyhyempiä jolloin teemme kotitöitä yhdessä ettei ne oikeasti kasaudu kaikki minulle.
Ap on hyvä ja lopettaa sen turhanaikaisen nuilottamisen jokaisesta asiasta - kyllä se tilanne siitä tokenee.
Vierailija kirjoitti:
Jos tällaista itsensä epäilemistä ei ole aiemmin ollut, voisiko mies olla uupunut töistä tai masentunut? Vai pelkääkö hän jätetyksi tulemista?
Aiheesta pelkää. Valtaosa liitoista päättyy eroon, ja miltei aina naisen aloitteesta. Jännä suoks alkaa janottaa melkein aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tällaista itsensä epäilemistä ei ole aiemmin ollut, voisiko mies olla uupunut töistä tai masentunut? Vai pelkääkö hän jätetyksi tulemista?
Stressiä on ja osa siitä tulee nyt siitä syyllisyydestä jota hän tuntee. Miehellä on ollut ennen tapaamistamme masennusta ja olen miettinyt ottaisinko se mahdollisuuden esille.
Tavallaan tässä on oravanpyörä jossa hän kehittää päässään lisää stressin aiheita itselleen ja haluaisin sen katkaista. Tuntuu vain ettei hän kuule tai usko minua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tällaista itsensä epäilemistä ei ole aiemmin ollut, voisiko mies olla uupunut töistä tai masentunut? Vai pelkääkö hän jätetyksi tulemista?
Aiheesta pelkää. Valtaosa liitoista päättyy eroon, ja miltei aina naisen aloitteesta. Jännä suoks alkaa janottaa melkein aina.
Kyse on meidän liitosta eikä mistään tilastosta. Olen itse tyytyväinen suhteeseemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehut uskottavasti aktin yhteydessä miehesi munaa niin itsetunto kohenee nopeasti. Helppoa ja yksinkertaista siis sellaista mitä me miehet ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Kehut uskottavasti aktin yhteydessä miehesi munaa niin itsetunto kohenee nopeasti. Helppoa ja yksinkertaista siis sellaista mitä me miehet ollaan.
Tämä neuvo ei yllätä :D Seksin määrä on yksi niistä suurista syyllisyyden aiheista joten olen päätynyt vakuuttelemaan että laatu korvaa määrän. Enkä valehtele vaan vilpittömästä kerron että hän on paras ketä minulla on ollut.
Mutta oikeastaan seksitä en saa hänelle puhua tai ehdottaa koska jos hän ei juuri sillä hetkellä halua seuraa taas muutaman päivän itsensä ruoskiminen siitä ettei minulle antanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tällaista itsensä epäilemistä ei ole aiemmin ollut, voisiko mies olla uupunut töistä tai masentunut? Vai pelkääkö hän jätetyksi tulemista?
Stressiä on ja osa siitä tulee nyt siitä syyllisyydestä jota hän tuntee. Miehellä on ollut ennen tapaamistamme masennusta ja olen miettinyt ottaisinko se mahdollisuuden esille.
Tavallaan tässä on oravanpyörä jossa hän kehittää päässään lisää stressin aiheita itselleen ja haluaisin sen katkaista. Tuntuu vain ettei hän kuule tai usko minua.
Sinun sijaissasi ottaisin masennuksen mahdollisuuden puheeksi miehen kanssa, samoin kuin stressin vähentämisen. Kerro, mitä olet havainnut ja miltä sinusta tuntuu. Sitten voitte yhdessä suunnitella, mitä teette tilanteen korjaamiseksi. Jos kyse on masennuksesta, apu löytyy lääkäristä. On ihanaa, että haluat tukea miestäsi. Puolisona voitkin tehdä yhteiselonne sellaiseksi, että miehellä on otolliset olosuhteet toipua. On kuitenkin niin, että miehen olisi itse otettava päävastuu olonsa kohenemisesta. Kukaan muu ei siihen pysty. Tsemppiä!
Ap jos miehellä (tai ihmisellä siis ylipäätään) on haava itsetunnossa, niin se on yleensä peräisin lapsuus/nuoruusvuosilta. Ehkä vanhempiin liittyvästä kiintymyssuhteesta tai hylkäämiskokemuksista tai ehkä koulukiusaamisesta tms. Mutta pointti on, että sinä et voi puolisona sitä haavaa parantaa, eikä se ole edes sinun tehtävä. Voit kannustaa miestä menemään esim. psykoterapiaan, jossa hän voisi työstää noita epävarmuuksiaan ja kuvitelmaansa siitä että hän ei riitä tai kelpaa ja hylätyksi tulemisen pelkoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap jos miehellä (tai ihmisellä siis ylipäätään) on haava itsetunnossa, niin se on yleensä peräisin lapsuus/nuoruusvuosilta. Ehkä vanhempiin liittyvästä kiintymyssuhteesta tai hylkäämiskokemuksista tai ehkä koulukiusaamisesta tms. Mutta pointti on, että sinä et voi puolisona sitä haavaa parantaa, eikä se ole edes sinun tehtävä. Voit kannustaa miestä menemään esim. psykoterapiaan, jossa hän voisi työstää noita epävarmuuksiaan ja kuvitelmaansa siitä että hän ei riitä tai kelpaa ja hylätyksi tulemisen pelkoaan.
Mistään näin syvästä en ole ajatellut että olisi kyse mutta nyt kun mainitsit niin mies ei koskaan puhu lapsuudestaan, sen verran tiedän että siellä on ollut jonkin asteista väkivaltaa. Hän on itse katkaissut välit peheeseensä ennen kuin tapasimme ja hänen vanhempansa eivät tiedä että heillä on lapsenlapsi.
Noita asioita en oikein voi ottaa esille, hän vetäytyy täysin tai saattaa jopa kävellä pois koska ei halua puhua. Olen antanut olla ja hän antaa murusia silloin tällöin kun hänestä itsestään siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos miehellä (tai ihmisellä siis ylipäätään) on haava itsetunnossa, niin se on yleensä peräisin lapsuus/nuoruusvuosilta. Ehkä vanhempiin liittyvästä kiintymyssuhteesta tai hylkäämiskokemuksista tai ehkä koulukiusaamisesta tms. Mutta pointti on, että sinä et voi puolisona sitä haavaa parantaa, eikä se ole edes sinun tehtävä. Voit kannustaa miestä menemään esim. psykoterapiaan, jossa hän voisi työstää noita epävarmuuksiaan ja kuvitelmaansa siitä että hän ei riitä tai kelpaa ja hylätyksi tulemisen pelkoaan.
Mistään näin syvästä en ole ajatellut että olisi kyse mutta nyt kun mainitsit niin mies ei koskaan puhu lapsuudestaan, sen verran tiedän että siellä on ollut jonkin asteista väkivaltaa. Hän on itse katkaissut välit peheeseensä ennen kuin tapasimme ja hänen vanhempansa eivät tiedä että heillä on lapsenlapsi.
Noita asioita en oikein voi ottaa esille, hän vetäytyy täysin tai saattaa jopa kävellä pois koska ei halua puhua. Olen antanut olla ja hän antaa murusia silloin tällöin kun hänestä itsestään siltä tuntuu.
Eli olin oikeassa. Miehen lapsuudenperheeseen liittyy jotain niin traumaattista tai ahdistavaa, että mies on päättänyt että ei voi olla enää tekemisissä heidän kanssaan. Tuollainen lapsuudenperhe / lapsuus kyllä jättää ihmisen persoonaan tai itsetuntoon tai minäkuvaan jälkiä, ei siitä mihinkään pääse. Ja asia on miehelle edelleen niin arka tai ahdistava, että edes sinun kanssa ei pysty siitä puhumaan.
Puhumiseen pakottaminen ei toimi, olet tehnyt ihan oikein kun et häntä painosta. Riittää, että teet selväksi että olet aina valmis kuuntelemaan, jos hän joskus haluaa kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehut uskottavasti aktin yhteydessä miehesi munaa niin itsetunto kohenee nopeasti. Helppoa ja yksinkertaista siis sellaista mitä me miehet ollaan.
Mä ainakin miehenä vihaan sitä, että kehutaan ominaisuuksia, jotka eivät ole millään tavalla mun ansiota (silmät, lerssi jne.)
Kirjeen kirjoittaminen, eli suoraan asioiden esiin ottaminen oli hyvä idea. Lisäksi se että kehuu toista rehellisesti, eli kun on aihetta, arkisissa tilanteissa (ja myös arkisista asioista) on hyvä keino. Kunnioituksen osoittaminen pienin teoin on tärkeää. Ehkä ap. toisaalta jo tekeekin niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jos miehellä (tai ihmisellä siis ylipäätään) on haava itsetunnossa, niin se on yleensä peräisin lapsuus/nuoruusvuosilta. Ehkä vanhempiin liittyvästä kiintymyssuhteesta tai hylkäämiskokemuksista tai ehkä koulukiusaamisesta tms. Mutta pointti on, että sinä et voi puolisona sitä haavaa parantaa, eikä se ole edes sinun tehtävä. Voit kannustaa miestä menemään esim. psykoterapiaan, jossa hän voisi työstää noita epävarmuuksiaan ja kuvitelmaansa siitä että hän ei riitä tai kelpaa ja hylätyksi tulemisen pelkoaan.
Mistään näin syvästä en ole ajatellut että olisi kyse mutta nyt kun mainitsit niin mies ei koskaan puhu lapsuudestaan, sen verran tiedän että siellä on ollut jonkin asteista väkivaltaa. Hän on itse katkaissut välit peheeseensä ennen kuin tapasimme ja hänen vanhempansa eivät tiedä että heillä on lapsenlapsi.
Noita asioita en oikein voi ottaa esille, hän vetäytyy täysin tai saattaa jopa kävellä pois koska ei halua puhua. Olen antanut olla ja hän antaa murusia silloin tällöin kun hänestä itsestään siltä tuntuu.Eli olin oikeassa. Miehen lapsuudenperheeseen liittyy jotain niin traumaattista tai ahdistavaa, että mies on päättänyt että ei voi olla enää tekemisissä heidän kanssaan. Tuollainen lapsuudenperhe / lapsuus kyllä jättää ihmisen persoonaan tai itsetuntoon tai minäkuvaan jälkiä, ei siitä mihinkään pääse. Ja asia on miehelle edelleen niin arka tai ahdistava, että edes sinun kanssa ei pysty siitä puhumaan.
Puhumiseen pakottaminen ei toimi, olet tehnyt ihan oikein kun et häntä painosta. Riittää, että teet selväksi että olet aina valmis kuuntelemaan, jos hän joskus haluaa kertoa.
Tiedän miksi hän välit katkaisi eikä siihen liity traumaa mutta olen saanut käsityksen ettei lapsuus ollut niin helppo miksi se välien katkaisu oli hänelle taas helppoa.
Yhä olisin kuitenkin taipuvaisempi masennuksen ja stressin kannalle vaikka lapsuus varmasti vaikuttaa siihen miten hän niitä käsittelee.
Sana kirjoitti:
Kirjeen kirjoittaminen, eli suoraan asioiden esiin ottaminen oli hyvä idea. Lisäksi se että kehuu toista rehellisesti, eli kun on aihetta, arkisissa tilanteissa (ja myös arkisista asioista) on hyvä keino. Kunnioituksen osoittaminen pienin teoin on tärkeää. Ehkä ap. toisaalta jo tekeekin niin.
Tässä se yksi ongelma on kun näin minä teen ja mies tuntee syyllisyyttä kun ei mielestään tee tarpeeksi takaisin. Tiedän että tämä on jotenkin nurinkurinen asia. Pitäiskö minun lopettaa tai vähentää? En usko että se taas auttaa.
Onko mies saanut mitään apua lapsuuden traumoihinsa ja masennukseensa? Onko hän saanut terapiaa tai lääkitystä?
Miehesi tarina kuulostaa vähän samalta kuin isälläni, jolla oli myös hyvin vaikea lapsuus. Hän pakeni ahdistustaan ja masennustaan yrittäjän töihin, eikä kyennyt purkamaan sydäntään edes äidilleni, saati että olisi hakenut ammattiapua. Lopulta masennus paheni ja kroonistui, ja isäni joutui jäämään eläkkeelle viisikymppisenä. Huonosti voivan isän kanssa vietetty lapsuus jätti jälkensä myös meihin lapsiin. Tarinan opetus on se, että ongelmiin on tartuttava ajoissa, jotta ne eivät pahenisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehut uskottavasti aktin yhteydessä miehesi munaa niin itsetunto kohenee nopeasti. Helppoa ja yksinkertaista siis sellaista mitä me miehet ollaan.
Mä ainakin miehenä vihaan sitä, että kehutaan ominaisuuksia, jotka eivät ole millään tavalla mun ansiota (silmät, lerssi jne.)
No jo olet epeli kun ei mulkun kehu kelpaa. Heitän tämmöisen villin veikkauksen että suurin osa miehistä tykkää/tykkäisi "sen" kehumisesta. Pitäiskö oikein vedonlyönti järjestää aiheesta? Virtuaalinen tonni että suuri osa miehistä tykkää sen kehumisesta.
Kirjoita hänelle kirje, jossa avaat tuntojasi ja ajatuksiasi hänestä ja teidän suhteesta. Aika uskomaton mies sulla :) Tuntee syyllisyyttä siitä, ettei anna sulle tarpeeksi huomiota. Missä tollasia kasvaa? ;)