Olenko outo jos en kertakaikkisesti pidä miehen sukulaisista?

Kuka niistä nyt tykkäisi? Ihan normaali olet.

Juuh et. ole ainoa. Pakko käydä välillä naamaa näyttämässä ja sekin yhtä väkinäistä keskustelua. 

Muuten oikein mukavia. Anopista en pidä. Tuskin hänkään minusta.

Pärjään mainiosti mieheni sukulaisten kanssa ja viimeksi eilen soitin anopille ja höpötimme varmaan tunnin. Tottakai meilläkin on ollut näiden 20 vuoden aikana omat erimielisyytemme, mutta mitäs niitä enää muistelemaan. Pidän muistakin miehen sukulaisista ja he pitävät myös minusta. Pidän yleensäkin ihmisistä ja en pelkää tutustua erilaisiin ihmisiin.

Oletko ap jotenkin pelkuri luonteeltasi? Etkö halua edes yrittää tutustua miehesi sukulaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Pärjään mainiosti mieheni sukulaisten kanssa ja viimeksi eilen soitin anopille ja höpötimme varmaan tunnin. Tottakai meilläkin on ollut näiden 20 vuoden aikana omat erimielisyytemme, mutta mitäs niitä enää muistelemaan. Pidän muistakin miehen sukulaisista ja he pitävät myös minusta. Pidän yleensäkin ihmisistä ja en pelkää tutustua erilaisiin ihmisiin.

Oletko ap jotenkin pelkuri luonteeltasi? Etkö halua edes yrittää tutustua miehesi sukulaisiin?

En ole ap.. mutta voi kuinka minäkin haluaisin tutustua miehen sukulaisiin.. myönnän, osa heistä on oikein herttaista mukavaa sakkia. Osa taas (muutamia), joiden kanssa on  viileät välit, että on aistittavissa jo ettei kumpikaan osapuoli tykkää toisesta.. 

Mä aina hämmennyn kun luen tälläsiä ketjuja ja ylipäätään aina kun huomaan miten yleistä tuntuu olevan, ettei puolison vanhempien/perheen/sukulaisten kanssa tulla toimeen. Tai en mä nyt tiedä yleistä, mutta keskustelut siitä vaan osuu kohdalle useammin kuin kehut appivanhemmista tai ylipäätään kumppanin sukulaisista. :D 

Mietinkin, että onko nää ihmiset itse vähän hankalia ja sen takia eivät tule toimeen kumppaninsa perheen/suvun kanssa, vai sattuuko kohdalle vaan surullisen usein tosi hankalat appivanhemmat tai sukulaiset?

Voi toki olla, että itselläni on vain käynyt hiton hyvä tuuri appivanhempien ja kumppanin muun suvun suhteen... Tai ehkä en vain ole kerennyt tarpeeksi kauaa olla tekemisissä heidän kanssaan (reilu vuosi) huomatakseni ettemme tulekaan toimeen. ;D Asiaan toki varmasti vaikuttaa myös se, etten ole tavannut kuin vasta pienen osan kumppanini suvusta; vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat. Nää taitaa kuitenkin yleensä olla ne joiden kanssa tekemisiin eniten joutuu? 

En osaa sanoa johtuuko tämä siitä, että olen itse melko helppo ihminen lähestyä, olen sosiaalinen, ystävällinen ja puhelias (mutten mikään pälättäjä) ja kanssani on kuulemma helppo olla ja jutella. Pyrin myös olemaan alusta alkaen mahdollisimman oma itseni ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä. Poikaystäväni äidin mukaan "niin ihana ja asiallinen". :D Vai onkohan kyse puhtaasti siitä, että poikaystäväni perhe on oikeesti mahtava ja kaikki kenet olen jo tavannut ovat olleet hyviä tyyppejä. Monesti ajattelenkin että olen onnekas kun mulle on sattunut kohdalle niin mukavat "appivanhemmat" ja se "toinen perhe". 

Mutta asiaan. Miten kukaan voisi tuomita sut oudoksi tai huonoksi vaimoksi pelkästään tuon perusteella? Ehkä sulla on hyvä syykin olla pitämättä heistä tai sitten omassa asenteessasi voi olla vikaa. Etkö todella pidä kenestäkään miehesi sukulaisesta? Osaatko vähän avata syitä sille, mikset pidä? 

Olisi helpompi ottaa kantaa, jos kertoisit mikä on ongelma.

Käyttäjä4891 kirjoitti:

Mä aina hämmennyn kun luen tälläsiä ketjuja ja ylipäätään aina kun huomaan miten yleistä tuntuu olevan, ettei puolison vanhempien/perheen/sukulaisten kanssa tulla toimeen. Tai en mä nyt tiedä yleistä, mutta keskustelut siitä vaan osuu kohdalle useammin kuin kehut appivanhemmista tai ylipäätään kumppanin sukulaisista. :D 

Mietinkin, että onko nää ihmiset itse vähän hankalia ja sen takia eivät tule toimeen kumppaninsa perheen/suvun kanssa, vai sattuuko kohdalle vaan surullisen usein tosi hankalat appivanhemmat tai sukulaiset?

Voi toki olla, että itselläni on vain käynyt hiton hyvä tuuri appivanhempien ja kumppanin muun suvun suhteen... Tai ehkä en vain ole kerennyt tarpeeksi kauaa olla tekemisissä heidän kanssaan (reilu vuosi) huomatakseni ettemme tulekaan toimeen. ;D Asiaan toki varmasti vaikuttaa myös se, etten ole tavannut kuin vasta pienen osan kumppanini suvusta; vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat. Nää taitaa kuitenkin yleensä olla ne joiden kanssa tekemisiin eniten joutuu? 

En osaa sanoa johtuuko tämä siitä, että olen itse melko helppo ihminen lähestyä, olen sosiaalinen, ystävällinen ja puhelias (mutten mikään pälättäjä) ja kanssani on kuulemma helppo olla ja jutella. Pyrin myös olemaan alusta alkaen mahdollisimman oma itseni ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä. Poikaystäväni äidin mukaan "niin ihana ja asiallinen". :D Vai onkohan kyse puhtaasti siitä, että poikaystäväni perhe on oikeesti mahtava ja kaikki kenet olen jo tavannut ovat olleet hyviä tyyppejä. Monesti ajattelenkin että olen onnekas kun mulle on sattunut kohdalle niin mukavat "appivanhemmat" ja se "toinen perhe". 

Mutta asiaan. Miten kukaan voisi tuomita sut oudoksi tai huonoksi vaimoksi pelkästään tuon perusteella? Ehkä sulla on hyvä syykin olla pitämättä heistä tai sitten omassa asenteessasi voi olla vikaa. Etkö todella pidä kenestäkään miehesi sukulaisesta? Osaatko vähän avata syitä sille, mikset pidä? 

Tiedätkö, että joskus eivät vain henkilökemiat kohtaa. Mulla oli edellinen anoppi mitä ihanin, paras mitä voi toivoa. Nykyisen kanssa ei mitään yhteistä, ei siis mitään. Pelkkää vaivaannuttavaa keskustelua. 

No milloinkas se veljen vaimo meistä olisi tykännyt! Minulla on juuri tuollainen veljen vaimo, sivistymätön, rahvaanomainen, nenäkäs ja kiusasi edesmennyttä äitiänikin töksäyttelyllään joka paikassa.

Ei mieskään pidä omista sukulaisistaan, ja sen perusteella mitä heitä olen tavannut, en pidä minäkään. Muutama on jo juonut itsensä hautaan ja miehen vanhemmilla on sama suunta.

Veli on ollut saman vaimon kanssa pian 40 vuotta emmekä ole koskaan jutelleet.

Syy: kun he tapasivat, olin nopeasti kehittynyt murrosikäinen, hän pieni ja siro. Siihen aikaan vain pienikokoiset naiset oli ihanteellisia. Veljeni häpesi minua salaa. Saipa nainenkin kokea olevansa parempi. Hän on edelleen siro, minä vanttera ja urheilullinen.

Hän on kuitenkin osa sukua, joten sillä onko meillä juteltavaa ei ole mitään merkitystä. Eli välit voi olla hyvät vaikka etäiset, siis muodolliset. En kanna mitään kaunaa, tervehdimme kuitenkin.

No, minä pidän osasta miehen sukulaisista ja osasta en. Anoppi kuuluu jälkimmäisiin. Ihan siedettävät välit meillä on ja tavataankin jonkin verran, mutta kyllä tämä on vaikuttanut niin, ettei anoppia käytetä esim lastenhoidossa apuna (ongelmat liittyvät erityisesti siihen, että hän luulee voivansa ylikävellä minut äitinä). Mutta pointtini on, että kaikista ei täydy pitää ja kyllä se saa vaikuttaa siihen kuinka usein vaikkapa kyläillään.

Sen sijaan sinä puhut miehen suvusta kokonaisuutena, mieleeni tuli että onkohan asenteesi heihin alunperinkin negatiivinen vai onko heidän asenne sinua kohtaan ikävä? Luulisi että edes joku ihan ok persoona sieltäkin löytyisi, kun antaisi mahdollisuuden?

En tule edes omien sukulaisteni kanssa toimeen mutta puolison sukuun on hyvät välit. Johtuu siitä ettei heidän tekemisensä vaikuta elämääni mitenkään joten voin vapaasti nyökytellä heidän idioottimaisimmallekin ajatukselle. Ei sukulaisiin ole mikään pakko pitää yhteyttä. Omassa suvussani on muutama sellainen ihmisperse etten välittäisi tuntea.

Et ole. Ihan tehdasasetuksilla olet. Ole kuitenkin ystävällinen vaikket ystävä olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä4891 kirjoitti:

Mä aina hämmennyn kun luen tälläsiä ketjuja ja ylipäätään aina kun huomaan miten yleistä tuntuu olevan, ettei puolison vanhempien/perheen/sukulaisten kanssa tulla toimeen. Tai en mä nyt tiedä yleistä, mutta keskustelut siitä vaan osuu kohdalle useammin kuin kehut appivanhemmista tai ylipäätään kumppanin sukulaisista. :D 

Mietinkin, että onko nää ihmiset itse vähän hankalia ja sen takia eivät tule toimeen kumppaninsa perheen/suvun kanssa, vai sattuuko kohdalle vaan surullisen usein tosi hankalat appivanhemmat tai sukulaiset?

Voi toki olla, että itselläni on vain käynyt hiton hyvä tuuri appivanhempien ja kumppanin muun suvun suhteen... Tai ehkä en vain ole kerennyt tarpeeksi kauaa olla tekemisissä heidän kanssaan (reilu vuosi) huomatakseni ettemme tulekaan toimeen. ;D Asiaan toki varmasti vaikuttaa myös se, etten ole tavannut kuin vasta pienen osan kumppanini suvusta; vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat. Nää taitaa kuitenkin yleensä olla ne joiden kanssa tekemisiin eniten joutuu? 

En osaa sanoa johtuuko tämä siitä, että olen itse melko helppo ihminen lähestyä, olen sosiaalinen, ystävällinen ja puhelias (mutten mikään pälättäjä) ja kanssani on kuulemma helppo olla ja jutella. Pyrin myös olemaan alusta alkaen mahdollisimman oma itseni ettei myöhemmin tule ikäviä yllätyksiä. Poikaystäväni äidin mukaan "niin ihana ja asiallinen". :D Vai onkohan kyse puhtaasti siitä, että poikaystäväni perhe on oikeesti mahtava ja kaikki kenet olen jo tavannut ovat olleet hyviä tyyppejä. Monesti ajattelenkin että olen onnekas kun mulle on sattunut kohdalle niin mukavat "appivanhemmat" ja se "toinen perhe". 

Mutta asiaan. Miten kukaan voisi tuomita sut oudoksi tai huonoksi vaimoksi pelkästään tuon perusteella? Ehkä sulla on hyvä syykin olla pitämättä heistä tai sitten omassa asenteessasi voi olla vikaa. Etkö todella pidä kenestäkään miehesi sukulaisesta? Osaatko vähän avata syitä sille, mikset pidä? 

Tiedätkö, että joskus eivät vain henkilökemiat kohtaa. Mulla oli edellinen anoppi mitä ihanin, paras mitä voi toivoa. Nykyisen kanssa ei mitään yhteistä, ei siis mitään. Pelkkää vaivaannuttavaa keskustelua. 

Tottakai tiedän. On itsellänikin paljon kokemuksia joissa henkilökemiat ei kohdanneet jonkun kanssa. Silti, aina voi yrittää tulla toimeen, eikö? Se, ettei ole mitään yhteistä ja se, että tuomitsee toisen huonoksi tyypiksi on vähän eri asioita. Kysyinkin, että onko olemassa jotain tiettyä syytä jonka takia ette tule toimeen, en automaattisesti sulkenut pois vaihtoehtoa että ehkä vain henkilökemiat ei kohtaa. Pohdin vaan, että onko mulla vain ollut tosi paljon onnea matkassa kun sain mahtavat appivanhemmat.

Kai tiiät, että usein nämä "en tule puolisoni vanhempien/perheen kanssa toimeen/en tule toimeen lapseni puolison kanssa"-tilanteet johtuvat oikeasti siitä että jollakin on jotain hampaankolossa, ei periatteesta voida tykätä toisesta tai väkisin kaivetaan toisesta vikoja esille? 

Vierailija kirjoitti:

No, minä pidän osasta miehen sukulaisista ja osasta en. Anoppi kuuluu jälkimmäisiin. Ihan siedettävät välit meillä on ja tavataankin jonkin verran, mutta kyllä tämä on vaikuttanut niin, ettei anoppia käytetä esim lastenhoidossa apuna (ongelmat liittyvät erityisesti siihen, että hän luulee voivansa ylikävellä minut äitinä). Mutta pointtini on, että kaikista ei täydy pitää ja kyllä se saa vaikuttaa siihen kuinka usein vaikkapa kyläillään.

Sen sijaan sinä puhut miehen suvusta kokonaisuutena, mieleeni tuli että onkohan asenteesi heihin alunperinkin negatiivinen vai onko heidän asenne sinua kohtaan ikävä? Luulisi että edes joku ihan ok persoona sieltäkin löytyisi, kun antaisi mahdollisuuden?

"kaikista ei täydy pitää" po. "kaikista ei tarvitse pitää".

Miehen äiti ja äidin puoleinen suku on kyllä sen verran kummallista sakkia, että jos vaan voin, vietän aikaani mielellään jossain muussa seurassa, kuin heidän kanssaan.

Miehen isä on myös ns. täysin oma persoonansa, mutta muu suku siltä puolelta on ihan kivaa porukkaa.

Tästä varmaan tulee mieleen, että miten kyseisen äidin ja isän poika voi olla minulle mieleinen puoliso? Selittynee sillä, että kumpikaan heistä ei ole miestäni kasvattanut :D

jopa omista sukulaisistani löytyy ihmisiä joiden kanssa on todella kiusalliset välit vaikka pienenä leikimme. "viha'" omalta puoleltani lähti muutamia vuosia sitten kun kuulin että arvostelivat esim pukeutumistyyliäni ja painoani ilkeämielisesti.