Millaista on 11v vanhemmilla,
Kommentit (17)
On todellakin, hoitaa mukulaa ja käydä alakoulua samalla..
Suihkuun pitää patistaa ja kalsareita vaihtamaan, muuten helppo.
Helpointa aikaa oikeastaan. Lapsi jo suht iso, muttei vielä oikea murkku.
Ei todellakaan ole helppoa!!!!!!!!
Viimeksi eilen oli ostamassa ES:sää ja pelasi Grovtopiaa kielloistani huolimatta. Jätti myös huoneensa imuroimatta ja sänkynsä petaamatta. Sai myös kokeesta vain 8+!!!!
Teininä varmaan vielä pahempaa.
Terveisin: 42v mamma
Mun mielestä on vielä pieni. Leikkii ja viihtyy vanhempien seurassa.
Melko helppoa kun on saanut kunnon kasvatuksen ja isä on jakamassa vastuuta ettei tarvi yksin kaikkea hoitaa äitinä.
Toki uhmaakin on mutta ei kiroile tai huuda vanhemmilleen. Tekee hommansa kun tietää että siitä saa rahaa.
Koulu sujuu hyvin, eikä notku kaupungilla koska harrastaa.
Teini-ikää odotellessa koska nyt on liiankin helppoa:)
Esimurkkuaikaa oli todella kärttyinen. Nyt 13 v. huomattavasti helpompaa.
Välillä helppoa ja toisinaan taas ei. Kouluhommat hoituu mutta kotona tuuletellaan tunteita, vuoristorataa. Sanansäilä heiluu. Saman vuorokauden aikana monia eri fiiliksiä.
Meillä äärettömän aurinkoinen ja ihana 11-vuotias tyttö. Tunnollinen ja täsmällinen, täysin itsenäinen valtaosassa arjen askareita. Tekee jopa koko perheelle aterian halutessaan.
Emme tietenkään laita tällaista tekemään vastentahtoisesti. On kyllä aina ollut ns. helppo lapsi, sopeutuvainen, empaattinen ja melko rauhallinen olematta mitenkään flegmaattinen.
Silti on selkeä oma tahto, ei pomota kukaan kaveri, vaan valitsee oman tiensä.
Neljästä lapsestamme on toinen ikäjärkässä.
Vai onko kaikki tämän ikäiset jo muusta kiinostuneet?
No, on jo ihan teinejä. Lahjatoiveetkin aikuismaisia.
10-11v helpoin ja paras ikä lapsella. :)
Vierailija kirjoitti:
10-11v helpoin ja paras ikä lapsella. :)
Miksi?
6-14 on ainakin pojilla helpoin ikä. Meillä viisi erilaista poikaa ja kaikilla nuo olleet suht helppoja vuosia. Pikkulapsiarki on rankkaa ja yli 14 vuotiaat alkaa liikkua enemmän kavereiden kanssa ja venyttämään rajoja.
Tulee nuuskan ja sähkötupakan käyttöä. Kovin muodikkaita tällä hetkellä nuorison keskuudessa.
Meillä on fiksuja poikia ja hyvät välit mutta silti on noita kokeiluja. Täytyy vaan toivoa ettei kukaan huumeisiin sorru. Toki tiedän että niitäkin saa helposti ihan mistä vaan ja varmasti joku poikien kavereista niitäkin jo käyttää.
Njääh, melko helppoa tämä on. Lapsi on omatoiminen eikä tarvitse joka hetki katsoa että mitä touhuaa ja hoituuko hommat.