En halua antaa lastani hoitoon

Ymmärrän sinua. Yritä kuitenkin joustaa niin kaikki pääsevät helpommalla. Lapsikin oppii kyllä että eri paikoissa asiat tehdään eri tavalla eikä mene siitä rikki. Ja kai se äitisi sinutkin ihan täyspäiseksi ihmiseksi osasi kasvattaa. Jos jotain ihan älytöntä tekee niin sitten tietysti puutut, kyllä hänen pitää ymmärtää että kyse on kuitenkin sinun lapsestasi.

Minkä ikäinen lapsi? Ihan vastauksena otsikkoosi sanoisin: ei ole pakko, jos ei halua. Jos et itse halua, että lapsi on niin paljon muilla hoidossa, niin älä anna hoitoon vain muiden iloksi. Totta kai on ihanaa, että on hyvä tukiverkko, mutta ihan kaikessa ei täydy muita miellyttää. Ei omaa lasta tarvitse ihan oikeasti antaa hoitoon, jos ei halua jostain syystä näin tehdä.

Teillä lapsi kuitenkin viihtyy mummojen hoidossa, joten kokonaan niitä ei varmaan tarvitse lopettaa. Ehkä teidän tilanteessa olisi järkevintä vähentää näitä? Mielestäni tuo on hieman huolestuttavaa, että mummo haluaisi muuttaa lapsen rytmejä yms. Voisiko olla niin, että mummolle on nyt vähän epäselvää se mummon rooli, menee sekaisin vanhemman roolin kanssa? Jos näin, niin tunteesi ovat ihan ymmärrettäviä.

Totta kai on hyvä oppia sietämään muita tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä, mutta rajoja on myös sinullakin ja perheellänne. Kaikkeen ei tarvitse taipua. Vanhemman määrittävät hoidon tarpeen ja ne rajat joita hoitajan pitää noudattaa. Hoitaja sitten määrittää haluaako hoitaa lasta ja pystyykö pysymään vanhempien määrittämissä rajoissa, jos ei pysty tähän, niin parempi nähdä koko perhettä.

Monet ihmissuhteet muuttuvat vaikeiksi lapsen synnyttyä, jousta, kunnioitusta ja ymmärrystä vaaditaan molemmin puolin. On kuitenkin hyvä muistaa, että te olette vanhempia ja viime kädessä päätätte kaikesta lapseen liittyvästä. Mikäli lapsi on kovin pieni, niin on tärkeää että sinä äitinä pystyt vetämään rajat noille kyläille ja rytmine muutoshaluille. Pienelle lapselle vanhemmat ja rutiinit ovat kovin tärkeitä, eikä esim. taaperoikäistä kannata hoidattaa muilla vain muiden iloksi - vaikka se näyttäisikin toimivan hyvin. Tarkoitan siis, että esim. 1-2-vuotiaan olisi hyvä olla hoidossa vain kun sille tarvetta on, eikä niin että aina kun mummo pyytää. Sama juttu rytmien kanssa, pienten lasten rytmejä ei muiden kuulu muuttaa.

En anna lasta hoitoon, jos ei ole tarvetta hoidolle. Meillä saa käydä kylässä niin usein kuin haluaa, ei siihen pienen lapsen uuteen ihmissuhteeseen tarvita eroa äidistä. Eipä ole kukaan vaatinut lasta luokseen, kun on saanut sydämensä kyllyydestä vaihtaa paskavaippoja lapsen omalla hoitopöydällä, jossa kaikki tarpeellinen on kädenkantaman päässä.

Minä olen ehkä ollut vähän tiukka, mutta en ole jättänyt pieniä lapsia hoitoon sellaiselle mummolle, joka käyttäytyy hieman samalla tavalla: ei anna lapsen leikkiä rauhassa, kokoajan pitäisi olla mummon sylissä tms., kovasti haluaisi päättää lapsiin liittyvistä asioista, on tunkeileva sekä lapsia että meitä vanhempia kohtaan. Selvästi haluaisi elää uudelleen vanhemmuutta, ja isovanhemman roolin löytäminen on vaikeaa. Esikoinen on nyt koululainen ja hän on mummon luona yksinkin silloin tällöin, esikoinen osaa jo itsekin pitää puoliaan ja sanoa mummolle että haluaa nyt rauhassa leikkiä tätä/tehdä läksyt jne. On helpompaa antaa hänen olla siellä, mutta pienemmät eivät saisi hetken rauhaa, joten hekin menevät sitten isompina. 

Tietysti on hyvä vanhempana oppia joustamaan ja sietämään mummojen ym. kasvattajien erilaisuutta, mutta kannattaa myös muistaa, että se on teidän lapsi, eikä kellään muulla ihmisellä ole asiaa päättää kuinka usein lapsi on hoidossa/onko hoidossa ollenkaan. Toki pitää varautua siihen, että sitten mummo voi loukkaantua ja tarvittaessa ei saa hoitoapua, mutta teillä ilmeisesti on toinenkin mummo jonka hoitoapuun luotat. 

Kyseessä on siis äitisi, kun anoppi on se johon luotat? Ehkä sinulla sitten tuntosarvet on syystä kohollaan, itsehän vanhempasi tunnet. Kyllä nämä ovat vaikeita asioita, eihän kukaan halua tavallaan estää isovanhempia osallistumasta elämään, mutta rajojen veto voi olla vaikeaa. 

Siltikin painotan sitä "äidinvaistoa", jos jokin asia tuntuu oudolta tai pahalta, niin kannattaa kuunnella niitä tunteitaankin. 

Meillä oli yhden lähisukulaisen kanssa juuri tuo, että minulla kokoajan hälytti jokin hänen suhteessa lapseeni. Oli vaikea pukea sanoiksi sitä mikä kaikessa tuntui oudolta, ja sitten jotenkin liikaa sopeutui siihen että sukulainen teki kaikkea "outoa", mm. laittoi lapselle toista kotia omaan kotiinsa, koki että on hänen asiansa ostella lapselle kaikki tarvittava, uteli henkilökohtaisuuksia minulta, yritti luoda lapselle uusia ihmissuhteita hänen ystävistä/sukulaisista jotka eivät olleet meidän perheelle läheisiä. Ajan kanssa sitten selvisi että oli paljon puhunut pahaa ja ihan valheitakin meistä vanhemmista lapselle. Väittänyt ettei äidille saa kertoa vaikkapa että on antanut lapselle pannaria välipalaksi, koska sitten äiti suuttuu kovasti lapselle ja estää heidän tapaamiset, ja esim. että minä niin kovasti haluaisin sinut viedä sinne ja sinne, mutta äitisi ei anna meidän mennä. Äiti ei tykkää että meillä on kivaa yms. Eli ihan puhdasta lapsen manipulointia vanhempiaan (erityisesti äitiä) vastaan. 

Onpa hyviä kommentteja jo tullut, kiitos. :)

Kyseessä siis 2v.

Tää tilanne on vähän hankala kun papalta en haluaisi evätä suhdetta lapseen. Mutta se tunne aina kun lapsi heidän mukaansa lähtee...

Olen ajatellut aina että se on rikkaus lapselle. On kovin onnellinen aina kun tulee ja innoissaan lähtee. Olen siis niellyt omat ajatukseni pohtien että kun ei ajatuksilleni ole sellaista järkevää syytä. On vain se tunne.

Me ollaan vielä muuttamassa hieman kauemmas.

Eli tulevaisuudessa jos hoitoapua halutaan, on se varmasti päivän juttu. Ja toisaalta sekin harmittaa isovanhempien puolesta etteivät varmaan kovin usein lasta nää.

Ap

Mutta kuten kirjoitit on lapsi kovin onnellinen kun tulee takaisin ja mielellään heidän kanssaan lähtee. Se on kuitenkin tosi hyvä juttu :).

Varmasti moni perhe painii samojen juttujen kanssa, etenkin pienen lapsen kanssa. Kyllä se siitä ajan kanssa varmaan helpottuu?

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyviä kommentteja jo tullut, kiitos. :)

Kyseessä siis 2v.

Tää tilanne on vähän hankala kun papalta en haluaisi evätä suhdetta lapseen. Mutta se tunne aina kun lapsi heidän mukaansa lähtee...

Olen ajatellut aina että se on rikkaus lapselle. On kovin onnellinen aina kun tulee ja innoissaan lähtee. Olen siis niellyt omat ajatukseni pohtien että kun ei ajatuksilleni ole sellaista järkevää syytä. On vain se tunne.

Me ollaan vielä muuttamassa hieman kauemmas.

Eli tulevaisuudessa jos hoitoapua halutaan, on se varmasti päivän juttu. Ja toisaalta sekin harmittaa isovanhempien puolesta etteivät varmaan kovin usein lasta nää.

Ap

Kai ne isovanhemmat huomaavat alkaa teillä käymään myös. Ja miksi pitäisi olla päivän juttu, eivätkö isovanhemmat voi tarvittaessa (jos kerta haluavat hoitaa), tulla teille vaikkapa yökylään/päiväksi kylään ja siinä samalla hoitaa pari tuntia tarvittaessa?

Tai en minä ainakaan omaa 2-vuotiasta kuljettaisi esimerkiksi 100km päähän mummolaan päiväksi, kun tarvitsisin kolmen tunnin menon ajaksi hoitajaa. Tai eihän siinä mitään pahaa ole, mutta jos nuo muutaman tunnin hoidot jo tuntuvat pahalta, niin älä nyt kokonaisilla päivillä ala itseäsi kiduttamaan.

Nyt etsisin syytä omasta äitisuhteestasi, mikä siinä hiersi aikoinaan.

Hyvä ap. Olen kolmen lapsen äiti. Kysyisin mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että sinä tiedät parhaiten mikä lapsellesi on parasta? Todella kummallinen ajatus. Anna ihmeessä lapsi hoitoon ja vaali läheisiä ihmissuhteita. Nauti kahdenkeskisestä ajasta miehesi kanssa tai tee jotain omia juttuja, tapaa ystäviäsi tms.

Lapsi ei ole sinun lapsesi vaan oma erityinen ihminen. Työstä omaa mustasukkaisuuttasi vaikka ammattilaisen kanssa. Anna lapsen kasvaa monipuolisessa ympäristössä ja oppia uusia tapoja.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ap. Olen kolmen lapsen äiti. Kysyisin mistä ihmeestä olet saanut päähäsi että sinä tiedät parhaiten mikä lapsellesi on parasta? Todella kummallinen ajatus. Anna ihmeessä lapsi hoitoon ja vaali läheisiä ihmissuhteita. Nauti kahdenkeskisestä ajasta miehesi kanssa tai tee jotain omia juttuja, tapaa ystäviäsi tms.

Lapsi ei ole sinun lapsesi vaan oma erityinen ihminen. Työstä omaa mustasukkaisuuttasi vaikka ammattilaisen kanssa. Anna lapsen kasvaa monipuolisessa ympäristössä ja oppia uusia tapoja.

Taasko näihin ketjuihin eksyi joku "vieraannutettu" mummo tms. Tietysti 2-vuotiaan puolesta tietää parhaiten äiti (jos on normaalijärkinen ja ollut hänen kanssaan eniten kotonakin). Ei 2-vuotias voi millään tietää mikä on hänelle parasta, hänellä ei ole kykyä arvioida ihmissuhteitaan.

Joiltain osin kirjoituksesi kyllä on ihan järkevä, on fiksua nauttia kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa kun lapsella on luotettava hoitaja. Tässä tapauksessa äiti vain ei voi luottaa jostain syystä täysin hoitajaan, ja tuli tänne pohtimaan asiaa. Et sinä ulkopuolisena voi mitenkään tietää sataprosenttisesti mikä asiassa lopulta mättää. Tuskinpa on ap:n mustasukkaisuus syynä, kun kuitenkin toiseen mummoon luotetaan.

Ja ei 2-vuotias vielä nyt niin tarvitse monipuolisia ihmissuhteita, riittää kun ihmisiä tavataan äidin ja isän kanssa. Tuon ikäinen ei erityisesti hyödy erossa olosta, vaan hoito on ihan vain vanhempia varten.