Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen tulevaisuus
03.10.2017 |
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä n. 20v. Naimisiin ollut puhe mennä ensi kesänä, suhteen 20v päivänä. Nyt olen herännyt miettimään, haluanko kuitenkaan. Meillä neljä lasta, enempää ei ole tulossa. Nuorin nyt 3v. Jossain takaraivossa useamman vuoden vaihtelevasti ajatus siitä, että viimeistään kun lapset isoja ja muuttavat omilleen, meillä miehen kanssa koittaa ero. Meillä ei mitään yhteistä, kahdenkeskistä asiaa ja muutoinkin tietyt asiat parisuhteessamme saa välillä tosissaan pohtimaan eroa. Muutoin elämä normaalia, hektistä arkea.
Joten, onko näillä ajatuksilla järkeä avioitua? Vai ennemmin ruveta miettimään eroa, kun en itse parisuhteesta juuri mitään saa irti?
Kommentit (12)
Mielipiteitä? Paraneeko vaihtamalla? En itse jaksa uskoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika huonot tsäänssit vaihtaa miestä neljän lapsen yh:na.
Niin. Parisuhteessa tulee aika ajoin kriisejä, joita hoidetaan milloin milläkin. Joskus mennään naimisiin, joskus hankitaan lapsia, sivusuhde, uusi harrastus... tai erotaan.
Naimisiinmenon laittaisin ainakin jäihin. Voitteko keskustella asiasta? Että elämäntilanteenne on muuttumassa, oletteko molemmat ihan varmoja että tuota tyyppiä sitten katsellaan loppuikä kun edes lapsia ei saa siihen väliin suojaksi.
Mieti ihan tosissasi. Mitä sinä ajattelet muuttuvaksi? Tai mitä loppuelämällä on tarjota?
Miksi ihan oikeasti sitten pitäisi mennä naimisiin, jos kerran olet sitä mieltä että tämä suhde, johon hankitte lapset, olikin tämmöinen määräaikainen?
Jos tuon hoitaa ajan kanssa ja ilman riitaantumista, niin ratkaisu voi olla hyväkin.
Gold-digger kirjoitti:
Ei tietenkään kannata, ellei mies ole varakas eikä halua avioehtoa.
Laki avo-puo-li-soi-den yh-teis-elä-män pur-ka-mi-ses-ta.
Vierailija kirjoitti:
Aika huonot tsäänssit vaihtaa miestä neljän lapsen yh:na.
Niin. En mä tiiä oisinko niinkään vaihtamassa, ihan omillani haluaisin sitten olla. Lähinnä sitä mietin, että onko kaikissa pitkissä suhteissa tällaisia aikoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Parisuhteessa tulee aika ajoin kriisejä, joita hoidetaan milloin milläkin. Joskus mennään naimisiin, joskus hankitaan lapsia, sivusuhde, uusi harrastus... tai erotaan.
Naimisiinmenon laittaisin ainakin jäihin. Voitteko keskustella asiasta? Että elämäntilanteenne on muuttumassa, oletteko molemmat ihan varmoja että tuota tyyppiä sitten katsellaan loppuikä kun edes lapsia ei saa siihen väliin suojaksi.
Mieti ihan tosissasi. Mitä sinä ajattelet muuttuvaksi? Tai mitä loppuelämällä on tarjota?
Miksi ihan oikeasti sitten pitäisi mennä naimisiin, jos kerran olet sitä mieltä että tämä suhde, johon hankitte lapset, olikin tämmöinen määräaikainen?
Jos tuon hoitaa ajan kanssa ja ilman riitaantumista, niin ratkaisu voi olla hyväkin.
En tiedä, ajattelenko suhteen olevan määräaikainen. Olemme pohjimmiltamme vaan niin erilaisia mieheni kanssa, että pelkään, että suhteemme jää tyhjäksi, kun lapset kasvavat. Mitään yhteistä emme ikinä tee, eikä mieheni huomioi minua juurikaan mitenkään ikinä. Tämä on monen vuoden ajan jo keskusteltu ja hetkeksi on asiat paremmin.
Jossain vaiheessa huomaan vaan aina asioiden olevan ennallaan, joka mielestäni kertoo siitä, ettei mieheni arvosta/ oikeasti välitä tai jotain. En ole tekemässä mitään äkkinäisiä ratkaisuja. Mutta itse koen ns. hukkaavani _oman_ elämäni, jos en lapsien huomion lisäksi huomiota saa. Arki rullaa omalla painollaan ja olen siihen tottunut.
Onko tämä nyt vain jotain neljänkympin kriiseilyä, vai onko oikeasti suhteemme huono. Voiko suhde olla vielä näin monen vuoden jälkeen ihana yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama. Siis jos todellakin ihan pokkana aiotte kuitenkin vielä olla yhdessä niin kauan kunnes nuorinkin muuttaa kotoa eli noin 15 vuotta, niin mitä ihmettä edes mietit parisuhteenne laatua? Silloin olet käyttänyt elämästäsi 35 vuotta tämän ihmisen kanssa, parhaimman nuoruutesi ja aikuisuutesi. Kun eroatte olet pitkän matkaa viiskymppinen...silloinko kuvittelet tapaavasi sen oikean?
Mun vanhemmat sinnitteli yhdessä ja riiteli jatkuvasti mutta eivät eronneet "lasten takia". Eivät kuitenkaan ymmärtäneet sitä tuskaa mitä lapsille aiheuttivat ja esim. itse en koe haluavani parisuhdetta ollenkaan, vaikka olen jo 30 vuotias. Olisivat eronneet ja jatkaneet elämäänsä normaalisti ja näin äyttäneet lapsille esimerkkiä ja antaneet kivan ja turvaisan kodin, tai kaksikin!
Jos teillä ei ole hyvä olla yhdessä, niin älkää olko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama. Siis jos todellakin ihan pokkana aiotte kuitenkin vielä olla yhdessä niin kauan kunnes nuorinkin muuttaa kotoa eli noin 15 vuotta, niin mitä ihmettä edes mietit parisuhteenne laatua? Silloin olet käyttänyt elämästäsi 35 vuotta tämän ihmisen kanssa, parhaimman nuoruutesi ja aikuisuutesi. Kun eroatte olet pitkän matkaa viiskymppinen...silloinko kuvittelet tapaavasi sen oikean?
Ei kai rakkaus kokonaan ole kuollut, on välillä hyviäkin päiviä. Mistäs sitä tietää kuka on se oikea? Ja tuleeko se myöhemmin joka suhteessa? Onko tämä sitä arkistumista vai entinen suhde?
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat sinnitteli yhdessä ja riiteli jatkuvasti mutta eivät eronneet "lasten takia". Eivät kuitenkaan ymmärtäneet sitä tuskaa mitä lapsille aiheuttivat ja esim. itse en koe haluavani parisuhdetta ollenkaan, vaikka olen jo 30 vuotias. Olisivat eronneet ja jatkaneet elämäänsä normaalisti ja näin äyttäneet lapsille esimerkkiä ja antaneet kivan ja turvaisan kodin, tai kaksikin!
Jos teillä ei ole hyvä olla yhdessä, niin älkää olko.
Ei me oikeastaan riidellä. Se on vaan sellaista tavallista elämää ilman suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Olen itse myös kuunnellut hirveitä riitoja lapsena, sitä ei joudu meidän lapset kuulemaan. Jos siihen joskus mennään, ei tarvitse miettiä erotakko vai ei.
Ei tietenkään kannata, ellei mies ole varakas eikä halua avioehtoa.