Kuka tai mikä taho hyväksyisi elämässään täysin epäonnistuneen henkilön?

Noh... Kieltämättä tuli ensimmäisenä mieleen Jeesus.

Onhan noita seurakuntien kokoontumisia, jotka ovat ilmaisia. Myös jotain hyväntekeväisyysjärjestöjen juttuja on ja osa työväenopiston kursseista on ilmaisia. Kurssille vaan tapaamaan ihmisiä ja saat jotain tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Noh... Kieltämättä tuli ensimmäisenä mieleen Jeesus.

Miten mä voisin edesauttaa Jeesuksen läsnäoloa elämässäni?

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita seurakuntien kokoontumisia, jotka ovat ilmaisia. Myös jotain hyväntekeväisyysjärjestöjen juttuja on ja osa työväenopiston kursseista on ilmaisia. Kurssille vaan tapaamaan ihmisiä ja saat jotain tekemistä.

Mikä seurakunta voisi hyväksyä aivan totaalisen onnettoman tapauksen? Siis sellaisen kaikkien hyljeksimän tyypin, joka on saanut huonot kortit jo syntyessäänkin? Täytyy noita työväenopiston kursseja tutkailla myöskin.

Seurakunnassa ongelma tosiaan on, että niissä on ihmisiä, ei Jeesuksia.

Et tiedä mitä tekisit? No miten olisi jos muuttaisit elämäsi ja tekisit kaiken päinvastoin kuin nyt teet? Esimerkiksi sen sijaan, että sanot itsellesi olevasi yksin ja ettei sulla tule ikinä olemaan ketään, sanotkin, että maailmaan mahtuu superhienoja tyyppejä, joihin aion tutustua ja nyt alan nauttia sosiaalisista tilanteista ja hakeudun muiden seuraan. Oikeasti, mikään eikä kenenkään hyväksyntä auta sua eikä tee onnelliseksi, jos et ensin hyväksy itseäsi.

Kuuleppas nyt. Olet tehnyt sarjapommituksena näitä aloituksia palstalle. Mene sinne seurakuntaan äläkä jahkaa täällä. Alkaa olla jo vähän neuroottista.

Vierailija kirjoitti:

Kuuleppas nyt. Olet tehnyt sarjapommituksena näitä aloituksia palstalle. Mene sinne seurakuntaan äläkä jahkaa täällä. Alkaa olla jo vähän neuroottista.

Mutta konkreettisesti minne? :'( Aloin googletella ja löytyi niin paljon kaikkea, etten enää osannut päättää tai tehdä mitään "taustatutkimusta". Mun voimat eivät riitä (enää) edes sellaiseen. Olen tässä lähinnä itkeskellyt viime päivät. Asun Helsingin kantakaupungissa. Sori, että oon emotionaalisesti ihan hukassa.

Usko evankeliumi Jeesuksesta, Jumalan Pojasta, joka syntyi ihmiseksi, sovitti syntimme ristillä ja nousi kuolleista. Lue Raamattua, rukoile. Ajattele evankeliumia, kerro evankeliumista muille.

Osaisiko joku Hgin kantakaupungissa asuva neuvoa hyvän kristityn seurakunnan ap:lle?

Varaa lääkärin aika taidat olla vakavasti masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Noh... Kieltämättä tuli ensimmäisenä mieleen Jeesus.

Olin tulossa kirjoittamaan, että kirkko. Mihinkään herätysliikejuttuihin häröilemään lähtemistä en suosittele (puhun kokemuksesta, tulen sellaisesta) vaan ihan evankelis-luterilainen kirkko ottaa sinut sydämellisesti vastaan ja auttaa terveellä tavalla. Voit soittaa lähimpään seurakuntaan tai kysellä apua tai ohjeita täällä:

http://www.kirkonkeskusteluapua.fi/

Tsemppiä ap, kyllä se hyväksi muuttuu! <3

Up

Äiti?

Hyväksyä sinut mihin.... Omaan elämäänsäkö, puolisoksiko, ystäväksikö?

Ensin on otettava vastuu itse itsestään, sitä ennen ei ihmissuhteet oikein tahdo toimia pidemmän päälle.

<3

Vierailija kirjoitti:

Olen totaalinen luuseri. En tiedä, mitä tekisin. Mulla ei ole ketään, eikä tule olemaankaan. Olen tosi yksinäinen ja turhautunut. Voisiko joku välittää tällaisistakin?

Pessimismi ei kaunista. Se ettet pidä itsestäsi etkä arvosta itseäsi näkyy kilometrin päähän. Etsit onnea itsesi ulkopuolelta ja uhriudut kun et sitä  löydä. Ei se vaan toimi, kun itseään inhoava ihminen on kuin kaikkea hylkivä magneetin napa.   Lopeta itsesi  sääliminen  ja säälin kerjäääminen ja ala miettiä hyviä puoliasi  sillä niitä on kaikilla. 

Eristät itsesi muusta maailmasta noilla olen luuseri pohdinnoillasi. Ei kukaan ihminen ole kovinkaan kummoinen oikeasti.

Nokka ylös maasta ja kotoa ulos.

Sä oot varmasti ihan kelpo tyyppi kunhan tajuisit sen itse.

Vierailija kirjoitti:

Et tiedä mitä tekisit? No miten olisi jos muuttaisit elämäsi ja tekisit kaiken päinvastoin kuin nyt teet? Esimerkiksi sen sijaan, että sanot itsellesi olevasi yksin ja ettei sulla tule ikinä olemaan ketään, sanotkin, että maailmaan mahtuu superhienoja tyyppejä, joihin aion tutustua ja nyt alan nauttia sosiaalisista tilanteista ja hakeudun muiden seuraan. Oikeasti, mikään eikä kenenkään hyväksyntä auta sua eikä tee onnelliseksi, jos et ensin hyväksy itseäsi.

Niin tavallaan totta kuin tämä onkin, ei se ole yhtä sanottu kuin tehty...

Omalla kohdallani tein joskus tällasen päätöksen, uskoin siihen ja tosissani yritin, mutta se johti vain pettymykseen ja syvempään masennukseen, kun en ollutkaan sellainen ihminen kuin olisin halunnut olla.

Kyllä, itsen hyväksymisestä kaikki lähtee mutta ensin pitää tuntea itsensä.

Suosittelen mieluummin ihan ammattiapua, terapiaan ja jotain vertaistukiryhmiä?

Luulis isosta kaupungista löytyvän jotain mt-ongelmaisille, yksinäisille, syrjäytyneille.