Kuka tai mikä taho hyväksyisi elämässään täysin epäonnistuneen henkilön?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tiedä mitä tekisit? No miten olisi jos muuttaisit elämäsi ja tekisit kaiken päinvastoin kuin nyt teet? Esimerkiksi sen sijaan, että sanot itsellesi olevasi yksin ja ettei sulla tule ikinä olemaan ketään, sanotkin, että maailmaan mahtuu superhienoja tyyppejä, joihin aion tutustua ja nyt alan nauttia sosiaalisista tilanteista ja hakeudun muiden seuraan. Oikeasti, mikään eikä kenenkään hyväksyntä auta sua eikä tee onnelliseksi, jos et ensin hyväksy itseäsi.

Niin tavallaan totta kuin tämä onkin, ei se ole yhtä sanottu kuin tehty...

Omalla kohdallani tein joskus tällasen päätöksen, uskoin siihen ja tosissani yritin, mutta se johti vain pettymykseen ja syvempään masennukseen, kun en ollutkaan sellainen ihminen kuin olisin halunnut olla.

Kyllä, itsen hyväksymisestä kaikki lähtee mutta ensin pitää tuntea itsensä.

Suosittelen mieluummin ihan ammattiapua, terapiaan ja jotain vertaistukiryhmiä?

Luulis isosta kaupungista löytyvän jotain mt-ongelmaisille, yksinäisille, syrjäytyneille.

Joku vertaistukiryhmä olisi hyvä myös. Olisiko jollain jotain linkkiä tai nimeä johonkin paikkaan? Täytyy myös selvitellä sitä keskusteluapua kirkon kautta. Sori, että kyselen näin paljon, mutta oon jotenkin tosi loppu.

Käy katsomassa jossain seurakunnassa, miltä näyttää. Voit käydä katsomassa monessakin paikassa, jos ei heti löydy mukavaa paikkaa. Jos koet voimien olevan vähissä, suosittelen vähitellen matalalla profiililla mukaan menemistä, ettet väsy ja on luontevampaakin useimmiten. Jos kaipaat rauhallisempaa menoa, löytyy seurakuntia tähän ja vähemmän rauhallisiakin kyllä. Luterilaisella srk:lla on varmasti sinulle paljon vaihtoehtoja. Itse en ole käynyt Pelastusarmeijan tilaisuuksissa, mutta varmasti heilläkin olisi tarjolla jotain. Kaikkea hyvää sinulle joka tapauksessa (:

"Me ollaan luusereita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan"

Ei se haittaa.

Aloin käymään vastaavassa tilanteessa Vapaakirkon tilaisuuksissa ja myöhemmin muutenkin menin mukaan toimintaan. Aluksi tuntui ulkopuoliselta ja muut vähemmän rikkinäisiltä, mutta tajusin sen olevan vain pintaa ajan myötä. Ihminen tarvitsee toisia. Olen itse kokenut johdatusta, jossa Jumala vetää minua puoleensa. Yksin on kuitenkin mahdotonta jaksaa eikä se ole tarkoituskaan. Rukoilin kuitenkin kauan, ennen kuin sain vastauksia. Muut ihmiset voivat olla tukena ja ehkä joskus itse jaksat vielä olla sitä myös muille.

Kun itse pohdin sururyhmään hakeutumista, terapeuttini kertoi kuulleensa useammalta ihmiseltä, että Kallion seurakunnassa olisi hyvin vapaamielistä ja hyväksyvää porukkaa.

Sanoit löytäneesi googlettamalla paljon vaihtoehtoja - laita vaikka lista niistä, jotka susta tuntuu parhaimmalta, ja autetaan ja kannustetaan sua eteenpäin?

Terapeuttini on sanonut miljoona kertaa, että yksin ei pitäisi kenenkään joutua selviytymään.. Jos joskus elämässä ei ollut muita vaihtoehtoja, se ei todellakaan tarkoita, että näin pitäisi jatkua loputtomiin. Hyvä, että pyydät apua - ja kaikki, jotka sua täällä yrittää auttaa, on sulle todiste siitä, että susta välitetään :)

Hei ja lämmin tervehdys Kallion seurakunnasta!

Olet erittäin tervetullut mukaan toimintaamme juuri sellaisena kuin olet ja tämän linkin kautta löydät tietoa eri toimintamuodoistamme ja viikkoaikatauluistamme http://kallionseurakunta.fi/. Meillä on myös arkisin Kallion kirkossa, os. Itäinen papinkatu 2, paikalla päivystävä pappi klo 16-19, jonka luokse voi tulla aikaa varaamatta. Kotisivuiltamme löydät myös kaikkien pappiemme ja diakoniemme yhteystiedot, jos haluat varata aikaa ihan erikseen.

Olet rohkea jo siinä, että uskallat tuoda tilanteesi näin avoimesti julki ja etsiä apua. Toivon sinulle paljon voimia ja luottamusta siihen, että oikea apu löytyy kyllä.

Ystävällisin terveisin, Mari Mattsson, Kallion seurakunnan pappi