Lue keskustelun säännöt.
Asioiden lykkääminen koska kaiken pitäisi olla täydellistä ennen kuin voi aloittaa...
24.09.2017 |
Tunnistaako kukaan muu itsessään tällaista? Pitäisi vaikka järjestää joku tietty komero, mutta sitä ei voi tehdä koska muu kämppä ei ole täydellisen siisti. Tai pitäisi käydä lenkillä, mutta koska ei ole sitä täydellistä ulkoiluasua ei muka voi. Jotain kuvaa ei voi julkaista somessa, koska se ei täytä standardeja, eli näytä samalta kuin puoliammattilaisen järkkärillä lähes studio-olosuhteissa ottamat kuvat. Kaveritapaamiseen ei voi osallistua, koska ei ole onnistunut laihduttamaan viittä kiloa ja vaatteetkin on vanhoja. Ketään ei voi myöskään kutsua kahville, koska koti ei ole vielä täydellisesti sisustettu.
Ärsyttää itseäkin tällainen tekosyiden keksiminen siihen ettei voi tehdä jotain!
Kommentit (7)
Osa noista taitaa olla ad(h)d:n oireita. Osa taas ei taida olla... ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekosyiden keksimistä. Vaikka kaikki olisi "täydellistä" niin keksisit silti jonkunmuun tekosyyn, vaikkapa sen että pitää olla kuukauden ensimmäinen päivä tai jotain muuta turhaa :D
Muista että lykkääminen ei poista ongelmaa, ja aina kun lykkäät tekemistäsi, niin se jää vaan pahemmin vellomaan takaraivoosi. Aivosi palkitsisivat sinut jos vain rupeaisit tekemään nyt heti, ilman tekosyitä.
Minulla on joissain asioissa samaa ongelmaa, mutta "taistelen" tuota asennetta vastaan. Muistutan itseäni siitä, että niissä hyvissä asioissa, mitä tekee, yksi huonokin on parempi kuin nolla täydellistä.
Tuo asenne, että lykkää asioita (eikä välttämättä lopulta tee niitä ollenkaan, jolloin lopputulos on se nolla) voi johtua siitä, että haluaa suojella itseään epäonnistumisen kokemukselta ja tunteelta. Eli pelkää niitä pettymyksen ja tyytymättömyyden tunteita, mitä voi tulla, kun tekee jotain pyrkien hyvää lopputulokseen, eli sellaiseen mikä täyttää standardin, jonka on itselleen asettanut, ja sitten ei täytäkään sitä standardia.
Pitäisi sen sijaan iloita siitä, ettei antanut periksi, vaan voitti pelon ja teki jotain hyvää. Olisi hyvä myös opetella ajattelemaan, etteivät omat tekomme ja niiden tulokset ole arvomme mitta: epäonnistuminen jossain tehtävässä ei vaikuta arvoomme ihmisinä (edes se, tekeekö jotain vai antaako periksi, ei vaikuta arvoomme ihmisinä!).
Vierailija kirjoitti:
Osa noista taitaa olla ad(h)d:n oireita. Osa taas ei taida olla... ;)
Miten saat noista adhd:n oireet? Minulla on add ja olen perfektionistin vastakohta.
Minulla on ihan tätä samaa, haluan oppia siitä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistuminen otsikkoon: 100 %.
Tunnistan itsessäni tietynlaisen perfektionismin, mutta en kuitenkaan kehtaa ääneen sanoa itseäni perfektionistiksi, koska veikkaan että suurimmalla osalla siihen liittyy mielikuva aikaansaavasta ihmisestä ja minä olen kaikkea muuta. Minun "perfektionismini" estää minua tekemästä asioita. "Ei tää kumminkaan onnistu" -ajattelu on tuhoava ja estää kehittymästä. En tiedä miks hitossa mulle on kehittynyt tällainen negatiivinen ja harmillinen ajattelutapa. Niin pieni ja vähäpätöinen asia, koska en tätä useinkaan mieti, mutta niin paljon vaikutusta. Elämässä ei ole mitään, mistä voisin olla ylpeä, kuten vaikka ammattikoulutusta. En ole mitään, koska minun on vaikea tehdä asioita tietoisesti niin, että "tarpeeksi hyväkin" kelpaa tai "parempi kuin ei mitään". Jos käytän aikaani johonkin, sen olisi kanssa parasta tuottaa hyvää tulosta, koska muuten aika ja panos menisi hukkaan ja mun pitäisi hävetä lopputulosta.
Kehtaan tänne AV:lle kirjoittaa ajatusoksennukseni. Tämäkin teksti vilisee ties mitä kirjoitusvirheitä ja epäloogisuuksia, mutta luojan kiitos en kirjoita tätä omalla nimelläni. Silloin joutuisin häpeämään muiden edessä.
Olen varmaan tosi tyhmä! Tässä suhteessa ainakin. Ehkä jollain tavalla tämän asian ääneen sanominen auttaa tässä asiassa, tuskin paljon, mutta jos tää olis vaikka puolikas askel eteenpäin kohti tästä tuhoavasta "perfektionismista" eroon pääsemistä.
Sitä kutsutaan perfektionismiksi. Muuta asenteesi hyväksyvämmäksi.