Keski-ikäistyvät, millaisia ikääntymisen piirteitä huomaatte itsessänne ja muissa samanikäisissä (40 ja siitä ylöspäin)
Juuri tuli itselleni mieleen, kun kaverini kertoi, että häntä on alkanut miellyttää enemmän ylen ykkönen ja kaupallisten kanavien tyyli (maireus, kaupallisuus, toisto, tahti) taas ärsyttää.
Kommentit (70)
Olen alkanut vähentää alkoholin käyttöä ja haluan aikaisin nukkumaan
Kuntoilen mielluummin päivällä kuin otan vastaan heikosti palkattua työtä. Elän säästöjeni koroilla. Arvostan vapaa-aikaani enemmän.
Paljon juoneilla/juovilla alkaa tulla muistiongelmia.
Olen alkanut huolestumaan pienimmistäkin kivuista ja kolotuksista. Syövän pelko on pesiytynyt minuun.
Hyviä vastauksia tullut ja moni niistä koskee myös minua. En jaksa enää valvoa, ei puhettakaan mistään yökerhobileistä - olen mielummin vaikka perheen kanssa kotona. Parasta illanviettoa on hyvä ruoka ja sen kanssa hyvä juoma ystäväperheen kesken jonkun kotona.
Olen todellakin laiskistunut ja tullut mukavuudenhaluiseksi ja arvostan vapaa-aikaani!
Silti tuntuu, että elän parasta aikaa elämästäni!
En ole vielä 40, mutta olen huomannut joitakin merkkejä. Esimerkiksi osa n.18-25-vuotiaiden mielipiteistä tuntuu aika naiveilta ja oon alkanut nähdä selkeästi sen, kuinka vaan lauotaan joitakin mielipiteitä hahmottamatta asioiden seurauksia. Huomaan siis itse kasvaneeni tästä vaiheesta yli. Ja sitten ihan näitä perusjuttuja, kuten että hiukset ohenee (olen mies) ja joutuu laittamaan jotain kauemmaksi, jos meinaa nähdä lukea tekstiä.
Hyi olkoon teidän viimeinen käyttöpäivä meni jo.
Vierailija kirjoitti:
Elämäkerrat
Mitä tarkoitat tällä?
Itse olen juurikin keski-ikäistyessäni alkanut käydä baareissa ja yökerhoissa ja pilkkuun asti :D
Vierailija kirjoitti:
Hyi olkoon teidän viimeinen käyttöpäivä meni jo.
Tää aika koittaa sullekin. Miten sitten suhtaudut tuollaisiin lausahduksiin?
Miehen kanssa huomataan, ettei asioita muista enää. Tai sanat on hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Hyi olkoon teidän viimeinen käyttöpäivä meni jo.
Koittaa se vielä päivä, jolloin se menee sinultakin;)
Olen 50v nainen ja kuuntelen kyllä raskasta musiikkia ja katson skifiä. Ei kai ne asiat muutu.
Mutta punaviini maistuu liikaa.
Se on muuttunut, etten jaksa käydä ravintoloissa enää juurikaan.
Vierailija kirjoitti:
Hyi olkoon teidän viimeinen käyttöpäivä meni jo.
Tasottomana sä et kelpaa kellekään 2-kymppisenäkään, tasokas, kuten me tässä ketjussa, voittaa sut 6-kymppisenäkin kelpaavuudessaan asioissa ja muille.
Kuuntelin nrj:tä ja siinä nuori juontaja laukaisi johonkin liittyen, että "keski-ikäiset, Veetiä fanittavat naiset" - sitten tajusin, että nyt kun minusta tulee keski-ikäinen, minuun liitetään tuollaisia stereotypioita (jos ei tuota, niin vastaavia). Ja tuo mainittu taas ei osu itseeni, koska en ole koskaan fanittanut Veetiä..
ap
En ole vielä 40 mutta en välitä itseni kehittämisestä tms, haluaisin vain tarpeeksi rahaa jottei tarvitsisi käydä lainkaan töissä, voisin viettää loppuelämän hyvin vain matkustelemalla jne tekemättä mitään järkevää tai menestyksekästä.
En värjää enää hiuksiani ja pukeudun vapaammin. Joistakin asioista pidän taas lujemmin kiinni, kuten tietynmerkkiset kahvit, pesuaineet tms, joiden hinta ja laatu ovat sopivimmat. Hymyilen ihmisille ja pysähdyn auttamaan, jos näyttää siltä. Olen enemmän sinut itseni kanssa ja arvostan myös muita samalla tavalla.
Olen laiskistunut ja tullut mukavuudenhaluisemmaksi.