Mies ei auta ikääntyviä vanhempiaan, minä hoidan molempien asioita
Hyvin lyhyesti selitettynä tilanne on se, että meidän molempien vanhemmat ovat jo ikäihmisiä, ja kaikenlaista kremppaa ja toiminnan rajoitetta alkaa jo ilmetä. Minun vanhempani ovat raihnaisempia ja vaativat tällä hetkellä erityisen paljon huomiota tiettyjen sairauksien takia. Käyn vanhemmillani auttelemassa noin joka toinen päivä.
Mies käyttää vapaa-aikansa mieluummin meidän kotimme laittamiseen, ystävien tapaamiseen ja harrastuksiinsa. Omaa äitiään hän näkee harvemmin ja on esimerkiksi sanonut, että pihatöitä hän ei tule tekemään päivääkään ja että äitinsä tulee muuttaa rintamamiestalosta kaupunkiin, kun ei enää pärjää. Lääkäriin kyyditsemiset hän haluaa hoidettavan taksilla ja pienetkin rempat ammattilaisilla, vaikka siihen menee älyttömästi äitinsä rahaa. Niinpä minäkin olin viikonloppuna laittamassa anopin pihaa syyskuntoon, ja mies oli ärsyyntynyt, kun emme päässeet yhdessä leffaan ja syömään, niin kuin oli puhetta.
Minua turhauttaa se, kuinka vähän vastuuta mies ottaa meidän molempien ikääntyvistä vanhemmistamme ja miten vähän hän antaa panokselleni arvoa. Häntä turhauttaa se, kuinka paljon aikaa käytän tähän asiaan ja miten hänen mielestään syyllistän osallistumattomuudesta. Kuka tässä on oikeassa?
Kommentit (22)
Oma vikasi.
Mitä ne miehen sukulaiset sinulle kuuluu?
Toki miehesi pitäisi ottaa myös vastuuta, mutta esim. tuosta pihan laitosta olen itsekin sitä mieltä, että se on ns. oma valinta. Eli jos appivanhemmat haluavat vielä asua talossa, jossa pihaa pitää laittaa, ei ole lasten/miniöiden velvollisuus sitä tehdä. Iso talo on samanlainen ns. oma valinta.
Ja jos teillä oli puhetta leffaan menosta, miksi annoit pihan laiton mennä sen edelle? Jos haluat mennä pihaa laittamaan, se on toki ok, mutta älä ohita miehen/ystävien/perheen kanssa sovittuja asioita.
Miksi vanhus asuu rintamamiestalossa, jos ei kykene pitämään siitä huolta.
Vanhusten pitää osata mukauttaa asumisensa ja olonsa kuntonsa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Toki miehesi pitäisi ottaa myös vastuuta, mutta esim. tuosta pihan laitosta olen itsekin sitä mieltä, että se on ns. oma valinta. Eli jos appivanhemmat haluavat vielä asua talossa, jossa pihaa pitää laittaa, ei ole lasten/miniöiden velvollisuus sitä tehdä. Iso talo on samanlainen ns. oma valinta.
Ja jos teillä oli puhetta leffaan menosta, miksi annoit pihan laiton mennä sen edelle? Jos haluat mennä pihaa laittamaan, se on toki ok, mutta älä ohita miehen/ystävien/perheen kanssa sovittuja asioita.
Mies nimenomaan ei oa mitää vastuuta. Ei edes juurikaan oma-aloitteisesti soittele äidilleen eikä koskaan tule mukaan auttamaan, kun hoidan vanhempieni asioita. Hänen mieestään lapsilla ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan. Ap
Te olette molemmat oikeassa. Sinä ajattelet säästää vanhempiasi rahoja tekemällä mahdollisimman paljon ja mies taas on sitä mieltä, että äitinsä voi ostaa suurimman osan palveluista. Se on näkemysero.
Meillä on tehty teidän näkemysten välistä kompromissi. Aika ei riitä lapsiperheessä auttaa molempia isovanhempipariskuntia kaikessa. Emme myöskään ole rahaa vailla perintönä. Siksi olemme sanoneet molempien vanhemmille, että hankkikaa kaikki mikä on mahdollista ostopalveluna. Me autamme sitten siinä mitä ei saa yksityisiltä markkinoilta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että me emme leikkaa nurmikkoa, puhdista rännejä tai nosta laituria talviteloille. Emme siivoa tai pese pyykkiä. Käymme kylässä, viemme vaateostoksille, lainaamme kirjastosta kirjoja ja elokuvia, kuljetamme sukujuhliin, tulemme mukaan lääkäriin.
Toiset isovanhemmat kipuilivat kovin ison omakotitalon kanssa ja yrittivät kauan aikaa ylläpitää taloa vaikka eivät oikein jaksaneet. Lopulta muuttivat kerrostaloon keskustaa ja nyt ovat tyytyväisiä - säästyy aikaa ja energiaa. Teini-ikäinen tyttäremme käy lukion hyppytuntien aikana tekemässä läksyjä isovanhempien luona ja vie pullat mukanaan (me annamme rahat), isovanhemmat keittävät kahvit. Isovanhemmat itse totesivat, että nämäkään vierailut eivät olisi mahdollisia, jos asuisivat kauempana edelleen.
Eli molemmat ovat tulleet vastaan - isovanhemmat ja me.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki miehesi pitäisi ottaa myös vastuuta, mutta esim. tuosta pihan laitosta olen itsekin sitä mieltä, että se on ns. oma valinta. Eli jos appivanhemmat haluavat vielä asua talossa, jossa pihaa pitää laittaa, ei ole lasten/miniöiden velvollisuus sitä tehdä. Iso talo on samanlainen ns. oma valinta.
Ja jos teillä oli puhetta leffaan menosta, miksi annoit pihan laiton mennä sen edelle? Jos haluat mennä pihaa laittamaan, se on toki ok, mutta älä ohita miehen/ystävien/perheen kanssa sovittuja asioita.
Mies nimenomaan ei oa mitää vastuuta. Ei edes juurikaan oma-aloitteisesti soittele äidilleen eikä koskaan tule mukaan auttamaan, kun hoidan vanhempieni asioita. Hänen mieestään lapsilla ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan. Ap
Hän saa sen itse päättää. Mikä sinä olet päsmäröimään?
Haistan lähestyvän eron jos laitat miehesi vanhemmat miehen kanssa sovittujen asioiden edelle.
Oletko varma ettei miehellä ole jotain syytä olla auttamatta vanhempiaan? Esimerkiksi oma mieheni ei aio koskaan auttaa äitiään joka on kohdellut miestä kaltoin lapsena.

Tätä itsekin mietin jo aikaa sitten, mutta miehen mukaan hänellä ja sisaruksillaan oli aivan normaali lapsuus ja anoppini on miusta todella sydämellinen ihminen. Appi asuu monen sadan kilometrin päässä, lähellä miehen muuta sukua, joten hänestä en ole huolissani, mutta anopillani ei ole muita sukulaisia täällä päin. Ap
Kaikki eivät ole sukurakkaita ja velvollisudentuntoisia. Nuo ovat enemmän naisten vaivoja muutenkin
Jos vanhukset eivät tule toimeen vanhassa talossaan, käytännössä sukulaisten on mahdotonta auttaa riittävästi ilman että melkeinpä muuttaisivat heidän kanssaan sinne asumaan. Pihanhoitoon ja siivoukseen on ostettava apu muualta.
Tosin jälkikasvun soisi auttavan pienissä askareissa. Esim. digiboxin asentamisessa, satunnaisissa asioinneissa, lääkärikäynneissä ym. Ja olevan muutenkin kiinnostuneita vanhempiensa voinnista.
Miksi anoppi asuu isossa talossa ilman tukiverkkoja?
Miksei muuta kerrostaloon sinne missä ne sukulaiset on? Onko hän alkujaankin muuttanut tuonne poikansa perässä? Halusiko poika sitä?
Me asumme vanhassa omakotitalossa enkä minäkään aaisi tätä yksin hoidettua. Ja ammattilaisilla ne korjaukset teetetään.
Ensiksi hienoa, että itse tunnut haluavan auttaa läheisiäsi. Nyt sinun on vaan vedettävä raja sille, ettet uuvu tai ärsyynny liikaa siitä, että miehesi ei osallistu tarpeeksi. Se on aika- ja arvokysymys. Yhteiskunnalta on myös osattava vaatia apua. Tällä hetkellä päättäjät mielellään karsivat vanhus- ja vammaispalveluja säästääkseen johonkin muuhun, en sano ääneen mihin esim.
Mutta mitä enemmän läheiset ottavat näitä yhteiskunnallekin kuuluvia hoiva- ja hoitotehtäviä kontolleen, sitä helpommin siitä tulee automaatti, jonka toimintaa on myöhemmin vaikea muuttaa. Kuitenkin kunnalla ja kaupungeilla on omat vevollisuutensa ja mitä enemmän niitä vaaditaan, sitä enemmän niitä kehitetään. Hiljaa ei kannata olla. Eli vaatikaa myös kunnallisia palveluja sisukkaasti. Tuntuu siltä, että mitä enemmän ääntä osaa pitää, sitä paremmin näitä saa - tai ne saavat jotka uskaltavat vaatia. Sama asia toimii sairaudenhoidossakin. Tterveydenhoidostahan ei enää ole kyse, vaan rehellisempää on puhua sairaudenhoidosta.)
On myös olemassa ostopalveluja, ja mm. oman äitini isohkon pihan käy siivooja hoitamassa kaksi kertaa vuodessa ja käyttää siihen koko päivän. Ruohoa hän ei leikkaa, mutta siihen saa apua vaikka naapurin nuorelta mieheltä ja tietenkin hänelle maksetaan työstä.
Ikävä kyllä yhä useamman mummolan vierailuaika kuluu työn teossa, kun aikaa pitäisi jäädä ihan vierailuun ja yhdessäoloon sinällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki miehesi pitäisi ottaa myös vastuuta, mutta esim. tuosta pihan laitosta olen itsekin sitä mieltä, että se on ns. oma valinta. Eli jos appivanhemmat haluavat vielä asua talossa, jossa pihaa pitää laittaa, ei ole lasten/miniöiden velvollisuus sitä tehdä. Iso talo on samanlainen ns. oma valinta.
Ja jos teillä oli puhetta leffaan menosta, miksi annoit pihan laiton mennä sen edelle? Jos haluat mennä pihaa laittamaan, se on toki ok, mutta älä ohita miehen/ystävien/perheen kanssa sovittuja asioita.
Mies nimenomaan ei oa mitää vastuuta. Ei edes juurikaan oma-aloitteisesti soittele äidilleen eikä koskaan tule mukaan auttamaan, kun hoidan vanhempieni asioita. Hänen mieestään lapsilla ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan. Ap
Niin ei olekaan. Miehesi on ihan oikeassa

Aika kylmä asenne.
Voi voi. Olisitpa nähnyt minun vanhempieni pihan kesällä. Veljeni, joka käy siellä vähintään 2 viikonloppua kuukaudessa, totesi, että nurmikonleikkuu on ihan yliarvostettua puuhaa.
Mietin mitä ihmettä haet tuolla auttamisellasi? Aina siinä ihmisellä jokin motiivi on. Sulla se tuskin on anopin paras, koska sua harmittaa se, että sen eteen pitää sun tehdä jotain. Joten miksi teet? Et saa tuosta mitään. Kyllä se anoppi toimeen ilman sinuakin tulee. Yhteiskunta on sitä varten.
Jos mies koettaa tehdä arjestaan mahdollisimman leppoisaa ja kivaa, eikö ole aika selvää, että pihatöiden tekeminen ja palkaton hoivatyö on täysin tämän tavoitteen vastaista??
Etsi netistä pihatalkkari joka maksusta hoitaa kaiken omakotitaloon liittyvän työn. Varmaan anopilla on
varaa maksaa muutaman kerran vuodessa ja saa kotitalousvähennyksenkin. Jos lähdet tuolle tielle että sinun
täytyy anoppikin omien vanhempiesi lisäksi hoitaa,olen lopussa piankin. Kehität tervettä itsekkyyttä!
Käy muuten vaan juttelemassa anoppisi kanssa silloin tällöin mutta unohdat hoitovelvollisuuden.
Miehesi. Miksi pitää pinnistellä ikuisessa työmaassa kun ne vanhukset voi muuttaa helpommin ylläpidettävän paikkaan ja pitää myös vanhusten toimintakykyä yllä kun tekevät itse asioita ja hoitavat asiansa