Synnytystalkoot

Mietin tätä synnytytalkoohaloota ja keskustelua siitä, miksi syntyvyys vähenee. Siihen on varmaan monta syytä: moni alkaa yrittää vanhempana, ja sitten ei onnistukaan, ei löydy kumppania, työntajien ennakkoluulot, elämä tuntuu tarpeeksi mielekkäältä ilman perhettä, miksi riskeeraamaan parisuhdetta/omaa terveyttä tms.,
Ja varmasti tällä jatkuvalla valistuksella on osansa: tieto lisää tuskaa. Nämä kasvatusartikkelit, -oppaat, somepostaukset yms. Ne usein keskittyvät siihen, mitkä on ne sata tapaa pilata lapsi...teet niin tai näin, kehut/komennat/syötät/nukutat/aktivoit/ aina jonkun kasvatusasiatuntijan mielestä väärin eli tavalla, joka pilaa lapsesi. Lapsen esittäminen täydellisenä (kunnes vanhempi pilaa) olentona ja vanhemman huonona, näin niin kuin kärjistäen. Suurin osa ihmisistä varmasti haluaa olla hyviä vanhempia, tai edes niitä riittävän hyviä, mutta se viesti on pelottava. Tuntuu, että vanhemmalta vaaditaan ihan yli-inhimillisiä voimia ja kasvatuskeskustelu leijuu ideaalitasolla. Esimerkiksi se, että uhmaikä on nykyisin tahtoikä, vaikka se muksu kuinka kävisi hermoille, niin pitää hampaat kiristellen ymmärtää ja ymmärtää. Disclaimerina sen verran, että on itestään selvää, että hienoa, miten fyysinen kurittaminen on kielletty, mutta tämä, miten "kaikki" voidaan laittaa henkisen väkivallan piikkiin. Jos riitelet puolisosi kanssa, lapsi vaurioituu henkisesti, jos ärähdät lapsellesi, niin käy myös tai jos et ole jatkuvasti sanoittamassa tunteita, niin lapsestasi tulee tunnevammainen, lapsi ei koskaan kiukuttele, koska sitä nyt sattuu vituttamaan koska onhan se ihminen, vaan hän osoittaa tahtoaan koska ei osaa vielä sanoittaa tunteitaan päläpälä.
Jos haluat omaa aikaa, saat mennä jumppaan, mutta juuri muut menot eivät äidille sovi (aina tätä liikuntaa korostetaan), syötä luomua, kanna kantoliinassa, älä vie päiväkotiin ennen kuin lapsi on 3, imetä ainakin vuosi...
On helpompaa jättää se lapsi tekemättä kuin ryhtyä täydelliseksi vanhemmaksi.