30v ja ikäkriisi

Mulla sama paitsi perhe ja auto ja asunto on. Kyllä hävettää oma olemassaolo.

Joo, töitä on, mutta mitään muuta ei. Olen luuseri, ja masentaa ihan hitosti. En ihan tällaista elämää halunnut.

Samat fiilikset. Täytän ensi kuussa 30. Tutkinto jäi kesken eli olen ammatiton. Aikeissa on hakea uusiin opintoihin, mutta mitään varmuuttahan sisäänpääsystä ei ole. Mitään en omista. Elelen vuokrakaksiossa pätkätyökierteessä roikkuvan avopuolison kanssa. Kaupassa ym. kuljen polkupyörällä ja laskeskelen pennosiani. 

Lisäksi koen olevani huonolla tavalla lapsekas, epävarma ja näytänkin ihan teini-ikäiseltä. Ei tunnu kolmikymppiseltä, eikä kukaan minua osaa ikäisekseni epäillä, jos ei oikeaa ikääni tiedä. Koko elämä vielä edessä saavuttaa vaikka mitä, mutta on silti vähän luuseriolo. 

Mä näkisin että 30 vuotiaalla on vielä kaikki mahdollista. Mieti haluat ja tee töitä sen eteen mitä haluat. Kun mittarin tulee 40. Sitten voi jo alkaa unohtaa tietyt asiat.

Vierailija kirjoitti:

Mä näkisin että 30 vuotiaalla on vielä kaikki mahdollista. Mieti haluat ja tee töitä sen eteen mitä haluat. Kun mittarin tulee 40. Sitten voi jo alkaa unohtaa tietyt asiat.

Nykyään töiden saanti on muutenkin vaikeaa niin kyllä se aukkoinen cv haittaa menoa.

Mikä helvetti tää kuvitelma on, että 30-vuotiaana pitää olla valmis elämä, tai on epäonnistunut. Tänä vuonna 30 täyttäneenä oon törmänny tähän lähipiirissäni jatkuvasti. Ei mulla oo muuta sanomista kuin minkä oon kaikille samaa inisseille sanonut päin naamaa: No voi nyt vittu.

Tai voithan toki vaipua murheen alhoon ja lakata tekemästä mitään ku hävettää niin saatanasti.

Itse en ajatellut tässä mahdollisesti jopa 60 vuotta niin viettää, vaan nauttiakin tästä elämästä. Ei mullakaan oo vielä tutkintoa, ammattia, töitä eikä yhtään rahaa. Mutta jonain päivänä on. Omistusasuntoa tai autoa en edes halua. Elämä ei lopu kun täyttää 30. Oikeastaan ei tapahtunut mitään. Paitsi juhlin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä helvetti tää kuvitelma on, että 30-vuotiaana pitää olla valmis elämä, tai on epäonnistunut. Tänä vuonna 30 täyttäneenä oon törmänny tähän lähipiirissäni jatkuvasti. Ei mulla oo muuta sanomista kuin minkä oon kaikille samaa inisseille sanonut päin naamaa: No voi nyt vittu.

Tai voithan toki vaipua murheen alhoon ja lakata tekemästä mitään ku hävettää niin saatanasti.

Itse en ajatellut tässä mahdollisesti jopa 60 vuotta niin viettää, vaan nauttiakin tästä elämästä. Ei mullakaan oo vielä tutkintoa, ammattia, töitä eikä yhtään rahaa. Mutta jonain päivänä on. Omistusasuntoa tai autoa en edes halua. Elämä ei lopu kun täyttää 30. Oikeastaan ei tapahtunut mitään. Paitsi juhlin.

Juuri näin! 30 ei valitettavasti, tai onneksi, ihan riippuen miten sitä katsoo, ole edes puolivälissä vielä.

Juu täytin just 30. AMK tutkinto on mutta työtön olen tällä hetkellä. Yksin asun kissan kanssa vuokrayksiössäni. No ei siinä. Olisin oikeastaan ihan tyytyväinen elämääni, jos olisi se työpaikka. Eniten masentaa juurikin ajatus siitä, että olen pudonnut jo työelämästä ja että pitäisi varmaan opiskella joku toinen tutkinto.

Onko noi kaikki asioita, joita oot itse halunnutkin saavuttaa? Jos on, sitten tottakai harmittaa, ja kaikki sympatiani sinulle. Vielä ei ole kuitenkaan todellakaan liian myöhäistä, ja voit olla ylpeä esim. siitä, että työskentelet nyt sen tutkinnon eteen :)

Mulla oli vähän samoja ajatuksia kolmekymppisten kynnyksellä, mutta mulla ne kumpusivat siitä ajatuksesta, että mun pitäisi miellyttää muita, etenkin kontrolloivaa vanhempaani, joka ei ole koskaan ollut tyytyväinen saavutuksiini. Oon jo vuosien ajan vähän kerrassaan haistattanut pitkät tällaisille odotuksille ja tein sen tuon ikäkriisinkin kohdalla. Tajusin, että mihinkään kiveen ei ole kirjoitettu, mitä kenelläkin pitäisi tiettyyn ikään mennessä olla! Itse oon rankkojen kokemusten seurauksena mennyt niin huonoon kuntoon, ettei monet noista asioista ole mitenkään olleet mulle vielä mahdollisia eivätkä kaikki ehkä koskaan olekaan - enkä jokaista edes halua! Voin kuitenkin olla ylpeä siitä, että oon uskaltanut kohdata vaikeuteni ja jaksanut tehdä töitä niiden selvittämiseksi. Toiveeni on, että vielä jonain päivänä voin elää elämää, jossa viihdyn ja voin hyvin :) Se riittää mulle! Tavallaan ihan kivaakin, kun ei tallaa sitä kaikkein tutuinta polkua :)

Mullakin on jonkinasteinen kriisi, 30 tulee vielä tämän vuoden puolella täyteen.

Mulla on kyllä mies, lapsia, omakotitalo ja olen työelämässä. Mä en kuitenkaan koe, että olisin löytänyt paikkaani tässä yhteiskunnassa, en tiedä mitä haluan "isona" tehdä, en ole löytänyt sitä mun juttua. Se ahdistaa, eikä tuo uudelle vuosikymmenelle ainakaan helpota.

Ihanaa huomata, että muitakin kohtalotovereita on olemassa, vaikka tämä vanha ketju onkin. Itse olen vielä karvan alle 30 ja ainut mikä on taskussa, on AMK tutkinto ja hyvää työkokemusta. Nyt jatko-opiskelen. Ei ole omaa kotia ja parisuhdekin kariutumassa. Olen aina haaveillut olevani nuori äiti ja tuntuu niin älyttömän ikävältä myöntää, että en tule sitä haavetta ikinä saavuttamaan. Kauheaa vauvakuumetta olen potenut jo vuositolkulla ja saan potea vielä seuraavatkin vuodet. Rintaa puristaa niin että sattuu...

Teillä kolmekymppisillä on vielä aikaa elämässä tehdä asioita ja opiskella. 

t 52v.N ilman koulutusta,autoa,omaa asuntoa jne.