Miten tavalliset ihmiset kestävät tavallisuuttaan?

Ei se tavallisena olo kummoista taistelua ole, kun valtaosa ihmisistä on ihan tavallisia.

Mua on aina sanottu oudoksi ja vammaseksi, kyllä ilman muuta olen aina olettanut, että tavalliset ihmiset ovat juuri siihen tavikseuteen tyytyväisiä. Oikeastaan olen aina yllättynyt, jos joku ilmaisee tyytymättömyyttä siihen, että on "liian tavallinen".

Mun mielestä tavallisena oleminen on hienoa. Kun ei kiinnitä ulkopuolisten huomiota, voi ihan rauhassa tehdä käytännössä ihan mitä haluaa. Kun sen sijaan on Tärkeä Ihminen, joutuu koko ajan miettimään, mitä muut ajattelevat ja kokevat ja miten tekemiseni vaikuttavat heihin ja olenko nyt varmasti tarpeeksi ystävällinen ja lähestyttävä jne. Mitä tärkeämpi tai isompi kiho on, sitä enemmän joutuu paapomaan muita. Tavallisena saa keskittyä omiin tarpeisiinsa.

Siten, että elämänarvot ovat ihan muualla, kuin huomion keskipisteenä oleminen. 

Mistä niitä parempia elämänarvoja sitten saa? ap

Yritä saada ihmisten vihat niskaan niin sitten ainakin huomio on taattu.

Itse saan kuraa niskaan, sillä minulla on sukunimi joka on eräällä mahtisuvulla. Mieheni on varakas ja siitähän sitten ihmiset jaksavat päivitellä, että tuollaisen taviksen otti.

Olen myös pitkä ja näyttävä ja nuorena olen ollut kaunis. Koulutustakin löytyy.

Luulen, että tavikset on tyytyväisiä, sillä menestynyt saa vain kuraa niskaan. Missä se ihailu?

Johan Teemu Selännekin on haukuttu ja ennen se oli oikea unelmavävy.

Kuka sen tavallisuuden määrittelee? Millä sitä mitataan? Ja kuka sitä oikeastaan edes miettii? Ei kai kukaan aikuinen tavoittele erikoisuutta pelkän erikoisuuden vuoksi? Kai oleellista on elää itsensä näköistä elämää ja tehdä asioita, joita oikeasti haluaa ja jotka kokee mielekkääksi? Mielekäs ja merkityksellinen elämä on  itselleni ainakin tärkeää. Siihen sisältyvät hyvät ja antoisat ihmissuhteet, mahdollisuus kehittyä ja kasvaa ihmisenä, oppia uutta ja elää täyttä elämää. Onko se tavallista vai ei, sillä ei ole tuon haituvan höttösen merkitystä. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä niitä parempia elämänarvoja sitten saa? ap

Kehitä itseäsi.

Olisko joku Mandela sellainen ihminen, jota voisi ihailla? Tai Obama. Itse en keksi muita.

Joku BB-julkkis on Wt

Sulla on jotenkin kieroutunut asenne. Koeta kasvaa aikuiseksi.

Olen kyllä hyvä saamaan ihmisten vihat niskaani. Se on nautinto kun saa jonkun kauniin tai paremman takajaloilleen. Varsinkin jos tämä on kauniimpi, mutta tyhmempi ja peloissaan kun ei pärjää minua vastaan. ap

Ymmärrän Ap:n kommentit. Mutta just se itsensä tunteminen ja hyväksyminen on se juttu.

Ei ulkoapuolelta tuleva sosiaalinen paine luo kuin muoviprinsessoja.

Vierailija kirjoitti:

Sulla on jotenkin kieroutunut asenne. Koeta kasvaa aikuiseksi.

Koeta kasvaa aikuiseksi, justiinsa juu. Missähän ja miten tämä sitten käy? Ai niin, et osaa neuvoa vaan vain haukkua. Et taida itsekään olla silloin aikuinen kun tulee tarvetta haukkua lapselliseksi. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. ap

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä hyvä saamaan ihmisten vihat niskaani. Se on nautinto kun saa jonkun kauniin tai paremman takajaloilleen. Varsinkin jos tämä on kauniimpi, mutta tyhmempi ja peloissaan kun ei pärjää minua vastaan. ap

Taidankin olla sitten narsistityyppinen ihminen. Miksi kilpailet muiden kanssa? Selvitä itsellesi syy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä niitä parempia elämänarvoja sitten saa? ap

Kehitä itseäsi.

Olisko joku Mandela sellainen ihminen, jota voisi ihailla? Tai Obama. Itse en keksi muita.

Joku BB-julkkis on Wt

Mandela ja Obama ovat luotuja myyttejä joiden takana on tavallisia pulliaisia. Kyllähän kuka tahansa voi kehittää itsestään vaikka minkä satuhahmon. ap

Vierailija kirjoitti:

Mistä niitä parempia elämänarvoja sitten saa? ap

Aloita vaikka siitä, että olisit sinut itsesi kanssa. Kysymyksesi kielii siitä, että yrität kovasti olla jotain, mutta et oikein tiedä mitä.

Minä luulen olevani aika tavallinen. Miten kestän sitä? No ei siinä ole mitään kestämistä, tällainen minä vain olen ja tällainen on minun elämäni. En oikeasti tykkäisi olla mikään tavallisesta poikkeava, siis esim. joku julkkis, hyi, joskus olen antanut haastattelun lehteen kuvien kera ja koin senkin stressaavaksi, kun tuntui hetken aikaa että kaikki tunnistaa minut, vaikka tuskinpa oikeasti edes tunnistavat (ei ollut niin ihmeellinen juttu), mutta siis en pidä julkisuudesta ja yleensä kieltäydyn ainakin kuvista jos joku lehtijuttua on tekemässä.

Negatiivisella tavalla epänormaalina oleminen se vasta surullista olisikin, enkä ymmärrä, että voiko joku toivoa sellaista itselleen ja jos, niin miksi?

En ole huomionhakuinen ihminen, ehkä tästä on kyse?

Mä oon varmaan sellainen "tavallinen" ihminen. On vakityö, auto ja omakotitalo. Pukeudun ihan "tavallisiin" vaatteisiin. Olen ihan nätti, en mikään henkeäsalpaava kaunotar.

Mulle ei ole mikään ongelma kestää "tavallisuutta" :D Mitä se sitten onkaan. En kaipaa huomiota, kaipaan arvostusta. Itsetuntoni kohenee siitä, kun huomaan kehittyneeni esim. harrastamassani urheilulajissa.

Vierailija kirjoitti:

Kuka sen tavallisuuden määrittelee? Millä sitä mitataan? Ja kuka sitä oikeastaan edes miettii? Ei kai kukaan aikuinen tavoittele erikoisuutta pelkän erikoisuuden vuoksi? Kai oleellista on elää itsensä näköistä elämää ja tehdä asioita, joita oikeasti haluaa ja jotka kokee mielekkääksi? Mielekäs ja merkityksellinen elämä on  itselleni ainakin tärkeää. Siihen sisältyvät hyvät ja antoisat ihmissuhteet, mahdollisuus kehittyä ja kasvaa ihmisenä, oppia uutta ja elää täyttä elämää. Onko se tavallista vai ei, sillä ei ole tuon haituvan höttösen merkitystä. 

En minä nauti mistään paitsi juomisesta ja kirjallisuudesta. Niistäkö pitäisi hyvä elämä koostaa? ap

Vierailija kirjoitti:

Siis sitä, että he eivät ole juuri koskaan huomion keskipisteitä ja että he joutuvat taisteleman tullakseen kuulluiksi ja nähdyiksi. Miten kestätte sitä, että oma kumppani katsoo aina kauniimman tai komeamman näköisiä ja sitä, että olette kaikessa keskitasoa?

Itselläni on jotain attribuutteja, jotka tekevät minusta huipun tietyillä osa-alueilla, mutta niitä ei ole tarpeeksi jotta voisin nousta tavallisten kastista. Nyt mietin miten voisin nostaa tasoani myös niillä huonommilla osa-alueilla. Sitten nämä tavalliset ovat täysin tyytyväisiä kaikkeen mitä ovat saaneet, mutta millä taikatempulla he tekevät sen?

Kuule, onko sulla ikinä käynyt mielessä että on koko  joukko ihmisiä jotka eivät ikinä, missään tilanteessa halua keskipisteeksi?

Millainen ihminen kirjoittelee moisia olettaen että kaikki haluavat huomiota? Narsistinen, itsekeskeinen instabitch vai?

Olen mieluummin harmaa eminenssi ja taustavaikuttaja kuin parrasvaloissa. Ei ole sellaista kuin tavallinen ihminen. On vaan erilaisia, eri näköisiä ja eritasoisin kyvyin varusteltuja ihmisiä joista saadaan tietyillä kriteereilla muodostettua ns. keinotekoinen tavis. Oikeasti  sitä keskivertoihmistä ei ole olemassa.

Tunnut olevan vielä  kovin  nuori  ja kypsymätön. Ikä  tuo  viisautta sullekin.Ja parempaa asennetta muita kohtaan.

Erittäin harva ihminen on mitenkään erikoinen. Erikoiseksi pääsee jos jää todells historiankirjoihin. Aristoteles ja Caesar muistetaan, vaikka he elivät 2000 vuotta sitten. He ovat vieläpä melko yleisesti tunnettuja. Sinulla voi olla jotain huippupiirteitä, mutta todennäköisyydet, että sinut muistetaan edes tuhannen vuoden kuluttua ovat heikot.

Tietysti jos haluat subjektiivista erikoisuutta, on tilanteesi parempi. Jos sinulle riittää, että olet erikoinen tässä ja nyt, voit sanoa vaikka olevasi piireissäsi kunnioitettu insinööri tai erinomainen äiti lapsillesi. Mutta aloituksestasi päätellen tämä on juuri sitä mitä haluat.

Omalta kohdaltani voin sanoa, etten kestä ajatusta. Käytännössä meidän kaikkien elämä on niin mitäänsanomatonta, että olemme teoriassa jo kuolleita. Kukaan ei varmaan edes muista meitä tai tekojamme edes sadan vuoden kuluttua.