Lue keskustelun säännöt.
Lapsi miettii ja katuu tekoaan/ lapsi miettii kuinka väärin häntä kohdellaan?
07.09.2017 |
Kumpi teillä? Oletteko huomanneet?
Kun lapsi tekee jotain pahaa ja saa siitä rangaistuksen, onko hän katuvainen ja huomaa jossain vaiheessa tehneensä väärin, pyytää anteeksi ja ymmärtää tilanteen, vai miettiiko vain sitä, kuinka epäreilusti häntä kohdellaan kun sai rangaistuksen?
Kommentit (23)
Aina vaan huuto ja itku ja kirkuminen että kuinka häntä nyt on väärin ja epäreilusti kohdeltu. Anteeksi ei osaa pyytää aidosti. Todella rasittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä itketään sitä että itseä on kohdeltu väärin. Edelleen, vaikka lapsi on jo 16. Ei ymmärrä tekoja ja seurauksia. Aina ollut samanlainen.
Meillä kaksi lapsista ottaa rangaistuksen vastaan ja ainakin jo selittämisen jälkeen käsittävät mikä meni väärin.
Tytär sen sijaan miettii AINA kuinka häntä kohdellaan epäreilusti ja hän on kokenut vääryyttä. Mikään selitys ei uppoa, vaikka on jo 6 vee. Aivan kuin ei pystyisi lainkaan ymmärtämään syy- seuraus suhdetta.
Meillä lapset saavat rangaistuksia varsin harvoin. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa eivät ole kaatuneet ja huomanneet tehneensä väärin. Jos katuu, ei rangaistusta tule.
Yleensä siis tilanne, jossa rangaistus annetaan, on lapsen (meillä siis teinin), mielestä epäreilu. Tässä vähän aikaa sitten kyllä kävi niin, että teini n. viikon päästä "epäreilusta" rangaistuksesta huomasi, että meidän ajatuksemme oli ihan järkevä ja hän vaihtoi siihen ihan omasta halustaan. Eli rangaistuksen lisäksi oli tehty kompromissi, joka oli lapselle kamalan hankala (mutta hän sen halusi). Mutta ei sillä rangaistuksesta ollut tämän suhteen hirveästi tekemistä. Paitsi ilman sitä lapsi ei olisi suostunut siihen kompromissiinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset saavat rangaistuksia varsin harvoin. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa eivät ole kaatuneet ja huomanneet tehneensä väärin. Jos katuu, ei rangaistusta tule.
Yleensä siis tilanne, jossa rangaistus annetaan, on lapsen (meillä siis teinin), mielestä epäreilu. Tässä vähän aikaa sitten kyllä kävi niin, että teini n. viikon päästä "epäreilusta" rangaistuksesta huomasi, että meidän ajatuksemme oli ihan järkevä ja hän vaihtoi siihen ihan omasta halustaan. Eli rangaistuksen lisäksi oli tehty kompromissi, joka oli lapselle kamalan hankala (mutta hän sen halusi). Mutta ei sillä rangaistuksesta ollut tämän suhteen hirveästi tekemistä. Paitsi ilman sitä lapsi ei olisi suostunut siihen kompromissiinkaan.
Ööööö.... Täh? Olitko nyt ihan tosissasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset saavat rangaistuksia varsin harvoin. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa eivät ole kaatuneet ja huomanneet tehneensä väärin. Jos katuu, ei rangaistusta tule.
Yleensä siis tilanne, jossa rangaistus annetaan, on lapsen (meillä siis teinin), mielestä epäreilu. Tässä vähän aikaa sitten kyllä kävi niin, että teini n. viikon päästä "epäreilusta" rangaistuksesta huomasi, että meidän ajatuksemme oli ihan järkevä ja hän vaihtoi siihen ihan omasta halustaan. Eli rangaistuksen lisäksi oli tehty kompromissi, joka oli lapselle kamalan hankala (mutta hän sen halusi). Mutta ei sillä rangaistuksesta ollut tämän suhteen hirveästi tekemistä. Paitsi ilman sitä lapsi ei olisi suostunut siihen kompromissiinkaan.
Ööööö.... Täh? Olitko nyt ihan tosissasi?
Missä asiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset saavat rangaistuksia varsin harvoin. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa eivät ole kaatuneet ja huomanneet tehneensä väärin. Jos katuu, ei rangaistusta tule.
Yleensä siis tilanne, jossa rangaistus annetaan, on lapsen (meillä siis teinin), mielestä epäreilu. Tässä vähän aikaa sitten kyllä kävi niin, että teini n. viikon päästä "epäreilusta" rangaistuksesta huomasi, että meidän ajatuksemme oli ihan järkevä ja hän vaihtoi siihen ihan omasta halustaan. Eli rangaistuksen lisäksi oli tehty kompromissi, joka oli lapselle kamalan hankala (mutta hän sen halusi). Mutta ei sillä rangaistuksesta ollut tämän suhteen hirveästi tekemistä. Paitsi ilman sitä lapsi ei olisi suostunut siihen kompromissiinkaan.
Ööööö.... Täh? Olitko nyt ihan tosissasi?
Missä asiassa?
No ei tuossa nyt oikein järkeä ollut. Ymmärrän hyvin sun lapsia jos eivät ihan aina ymmärrä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ainakin lapsena raivostutti epäreilut rangaistukset, kun en kokenut ansainneeni niitä. Jos vahingossa epäonnistuin tekemään jotain oikein, tai tein jotain väärin koska kukaan ei ollut auttanut minua asian kanssa eikä kertonut, miten minun tulee toimia, niin minusta oli epäreilua rangaista minua. Vanhempani rankaisivat siitä huolimatta ja jos yritin selittää heille, etten tarkoittanut tehdä väärin, he vain naureskelivat "ainaisille selityksilleni".
En olisi halunnut koskaan tehdä väärin, mutta on vaikea toimia oikein, kun ei ole säännöistä perillä. Vanhempani, sekä kaikki muutkin aikuiset, vain olettivat minun osaavan, kun kaikki muutkin osaavat. Eli tekemäni virheet olivat heidän mielestään siis pelkkää kiukuttelua ja tuhmailua. Ei ollut kivaa olla kaikkien mielestä ilkeä ja tuhma, se lapsi jolta jo odotusarvoisesti odotettiin huonoa käytöstä, vaikka oikeasti pelkäsin hirveästi toimivani sääntöjen vastaisesti tai aiheuttavani jollekulle pahan mielen. Kun sain tietää tehneeni jotain väärin, tuli minulle jo valmiiksi paha olo ja katumus päälle, ja sitten vanhempani alkoivat vielä tuputtaa rangaistuksiakin ennen kuin edes antoivat minulle aikaa kertoa heille, miten pahalta minusta tuntuu.
Aikuisena minulle onneksi löydettiin viimein autismin kirjon diagnoosi, joka tosin olisi helpottanut elämääni huomattavasti jo lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole juurikaan käytetty rangaistuksia. Rangaistushan on vain keino laittaa lapsi kärsimään siitä, mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Rangaistus aiheuttaa lapsessa usein myös vastustusta ja uhmaa, jos lapsi kokee rangaistuksen olleen kohtuuton tekemäänsä asiaan nähden.
Rangaistusten sijasta meillä on käytetty sovittelua. Kun lapsen ja mahdollisten muiden osapuolten kanssa on ensin käyty tapahtunut läpi, lapsi on joutunut itse miettimään, mitä hän teki, miksi ja mitä siitä seurasi. Varsin moni lapsi kuvittelee, että esim toisen lapsen tönäisemisen seuraus on lapsen saama rangaistus (esim karkkipäivä peruuntui). Näinhän ei ole vaan seuraus on tönityn lapsen mahdollinen kipu ja likaantuneet vaatteet sekä paha mieli. Tässä vaiheessa lapseni ovat lähes poikkeuksetta itsekin oivaltaneet, että ovat tehneet väärin ja sillä teolla on ollut johonkin toiseen kohdistuneita seurauksia ja ovat myös ymmärtäneet pyytää anteeksi.
Sovitteluun kuuluu myös, että lapsi kysyy toiselta osapuolelta, mitä hän voisi tehdä korvatakseen toiselle aiheutuneen seurauksen. Lapsen iän mukaan aikuisena on täytynyt varmistaa, että toisen lapsen esittämä on kohtuullinen ja toteutettavissa. Joissain tapauksissa on täytynyt itse ehdottaa, mitä tuo korvaaminen voisi olla. Jos seuraus on ollut vain minulle, olen kysynyt lapselta itseltään, miten hän ajattelee korvaavansa tapahtuneen. Hänen vastauksistaan olen pystynyt päättelemään, miten suurena hän tapahtunutta ja sen seurauksia pitää. Joskus lapsi on arvioinut asian suuremmaksi ja joskus pienemmäksi kuin mitä se minun mielestäni on ollut ja tämä on ollut hyvä paikka auttaa lasta ymmärtämään paremmin erilaisten asioiden vakavuus. Kun korvaava asia on tehty, lapsen kanssa on tarvittaessa käyty vielä läpi, mitä vastaavassa tilanteessa olisi voinut tehdä toisin, jolloin ikävää tilannetta ei olisi päässyt lainkaan syntymään.
Molemmat lapseni ovat jo aikuisia ja tämä siis toimi myös teineille, kun pienestä pitäen oli tähän systeemiin tottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset saavat rangaistuksia varsin harvoin. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa eivät ole kaatuneet ja huomanneet tehneensä väärin. Jos katuu, ei rangaistusta tule.
Yleensä siis tilanne, jossa rangaistus annetaan, on lapsen (meillä siis teinin), mielestä epäreilu. Tässä vähän aikaa sitten kyllä kävi niin, että teini n. viikon päästä "epäreilusta" rangaistuksesta huomasi, että meidän ajatuksemme oli ihan järkevä ja hän vaihtoi siihen ihan omasta halustaan. Eli rangaistuksen lisäksi oli tehty kompromissi, joka oli lapselle kamalan hankala (mutta hän sen halusi). Mutta ei sillä rangaistuksesta ollut tämän suhteen hirveästi tekemistä. Paitsi ilman sitä lapsi ei olisi suostunut siihen kompromissiinkaan.
Ööööö.... Täh? Olitko nyt ihan tosissasi?
Missä asiassa?
No ei tuossa nyt oikein järkeä ollut. Ymmärrän hyvin sun lapsia jos eivät ihan aina ymmärrä..
Olisiko mielestäsi järkevämpää toimia aina samoin?
Esim. Lapsi vie kiellosta huolimatta limsaa huoneeseensa ja limu kaatuu näppäimistön päälle. Lapsi siivoaa sotkun, on kovin harmissaan ja päättää että ei enää limua tietokoneen viereen vie. Meillä tästä ei saisi rangaistusta, mutta selvyyden vuoksi voisi lätkäistä pari päivää pelikieltoa.
Jos taas lapsi ei keskustelusta huolimatta tajuaisi, että sitä lasia ei pidetä näppäimistön päällä ja samalla heitellä palloa huoneessa, niin joku rangaistus voisi meillä tulla. Onneksi lähes aina keskustelu on riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeiselle.. Kun on olemassa lapsia jotka eivät vaan ymmärrä, vaikka kuinka selittää ja koittaa saada lapsen ymmärtämään, hän ei käsitä mikä meni väärin. Se on hankalaa.
Ei auta neuvottelu, ei rangaistukset, ei puhuttelu.. Lapsi ei vaan pysty ymmärtämään missä mentiin vikaan.
Esim nyt toisen tönäisy- aina toinen tehnyt jotain ensin. Ja vaikka kuinka selittää ettei silti saa töniä, lapsi huomaa vain että häntä sätitään.
Aina löytyy vika jostain muusta.
Vierailija kirjoitti:
Viimeiselle.. Kun on olemassa lapsia jotka eivät vaan ymmärrä, vaikka kuinka selittää ja koittaa saada lapsen ymmärtämään, hän ei käsitä mikä meni väärin. Se on hankalaa.
Ei auta neuvottelu, ei rangaistukset, ei puhuttelu.. Lapsi ei vaan pysty ymmärtämään missä mentiin vikaan.
Esim nyt toisen tönäisy- aina toinen tehnyt jotain ensin. Ja vaikka kuinka selittää ettei silti saa töniä, lapsi huomaa vain että häntä sätitään.
Aina löytyy vika jostain muusta.
Tämä siis vastaus yhelletoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset saavat rangaistuksia varsin harvoin. Ne liittyvät tilanteisiin, joissa eivät ole kaatuneet ja huomanneet tehneensä väärin. Jos katuu, ei rangaistusta tule.
Yleensä siis tilanne, jossa rangaistus annetaan, on lapsen (meillä siis teinin), mielestä epäreilu. Tässä vähän aikaa sitten kyllä kävi niin, että teini n. viikon päästä "epäreilusta" rangaistuksesta huomasi, että meidän ajatuksemme oli ihan järkevä ja hän vaihtoi siihen ihan omasta halustaan. Eli rangaistuksen lisäksi oli tehty kompromissi, joka oli lapselle kamalan hankala (mutta hän sen halusi). Mutta ei sillä rangaistuksesta ollut tämän suhteen hirveästi tekemistä. Paitsi ilman sitä lapsi ei olisi suostunut siihen kompromissiinkaan.
Ööööö.... Täh? Olitko nyt ihan tosissasi?
Missä asiassa?
No ei tuossa nyt oikein järkeä ollut. Ymmärrän hyvin sun lapsia jos eivät ihan aina ymmärrä..
Olisiko mielestäsi järkevämpää toimia aina samoin?
Esim. Lapsi vie kiellosta huolimatta limsaa huoneeseensa ja limu kaatuu näppäimistön päälle. Lapsi siivoaa sotkun, on kovin harmissaan ja päättää että ei enää limua tietokoneen viereen vie. Meillä tästä ei saisi rangaistusta, mutta selvyyden vuoksi voisi lätkäistä pari päivää pelikieltoa.Jos taas lapsi ei keskustelusta huolimatta tajuaisi, että sitä lasia ei pidetä näppäimistön päällä ja samalla heitellä palloa huoneessa, niin joku rangaistus voisi meillä tulla. Onneksi lähes aina keskustelu on riittänyt.
Kysehän oli siitä ymmärtääkö lapsi ikinä tehneensä väärin.
Asiaa voi olla vaikea ymmärtää jos on lapsi joka ymmärtää edes silloin tällöin tehneensä väärin.
Meillä lapsi huomaisi noissa tilanteissa vain sen, että hänelle ollaan äkäisiä eikä tajua vähääkään miettiä mitä hän teki väärin. Ainoastaan sitä että hän kokee jälleen vääryyttä ja hänelle ollaan äkäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Viimeiselle.. Kun on olemassa lapsia jotka eivät vaan ymmärrä, vaikka kuinka selittää ja koittaa saada lapsen ymmärtämään, hän ei käsitä mikä meni väärin. Se on hankalaa.
Ei auta neuvottelu, ei rangaistukset, ei puhuttelu.. Lapsi ei vaan pysty ymmärtämään missä mentiin vikaan.
Esim nyt toisen tönäisy- aina toinen tehnyt jotain ensin. Ja vaikka kuinka selittää ettei silti saa töniä, lapsi huomaa vain että häntä sätitään.
Aina löytyy vika jostain muusta.
Mä ymmärrän, että jos on kyseessä erityislapsi, niin meidän tapamme toimia on vaikea toteuttaa. Siitä huolimatta tapahtuneen korvaaminen/hyvittäminen toiselle voisi olla toimivampi ratkaisu kuin rangaistus. Meillä oli myös aikoinaan tuota samaa, että "toinen oli tehnyt ensin" ja mä en koskaan hakenutkaan syyllistä, jota pitäisi rangaista. Noissa tilanteissa hyvin usein kävi niin, että kun molemmat lapset joutuivat miettimään omaa osuuttaan tapahtuneeseen, korvaaminen on jokin pienempi asia kuin jos vain toinen olisi tehnyt jotain. Pienimmillään tämä oli, että molemmat pyysivät toisiltaan anteeksi. Lasten kohdalla on hyvin tavallista, että he syyttelevät toisiaan ja etsivät oikeutusta teolleen, jotta eivät itse saisi rangaistusta, vaikka heidän pitäisi miettiä, mitä heidän osuudestaan tapahtuneeseen toiselle seurasi. Uskoisin, että tämä sovittelutapa auttaa lasta kehittämään empatiakykyään. Vaikka rangaistuksella voidaankin päästä samaan lopputulokseen eli lapsi ei enää töni, mun mielestä on eroa sillä, miksi lapsi ei enää töni. Ts lopettaako hän tönimisen, koska ei halua menettää karkkipäiväänsä, vai siksi, että ei halua toista sattuvan, toisen vaatteiden likaantuvan ja toiselle tulevan paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeiselle.. Kun on olemassa lapsia jotka eivät vaan ymmärrä, vaikka kuinka selittää ja koittaa saada lapsen ymmärtämään, hän ei käsitä mikä meni väärin. Se on hankalaa.
Ei auta neuvottelu, ei rangaistukset, ei puhuttelu.. Lapsi ei vaan pysty ymmärtämään missä mentiin vikaan.
Esim nyt toisen tönäisy- aina toinen tehnyt jotain ensin. Ja vaikka kuinka selittää ettei silti saa töniä, lapsi huomaa vain että häntä sätitään.
Aina löytyy vika jostain muusta.
Mä ymmärrän, että jos on kyseessä erityislapsi, niin meidän tapamme toimia on vaikea toteuttaa. Siitä huolimatta tapahtuneen korvaaminen/hyvittäminen toiselle voisi olla toimivampi ratkaisu kuin rangaistus. Meillä oli myös aikoinaan tuota samaa, että "toinen oli tehnyt ensin" ja mä en koskaan hakenutkaan syyllistä, jota pitäisi rangaista. Noissa tilanteissa hyvin usein kävi niin, että kun molemmat lapset joutuivat miettimään omaa osuuttaan tapahtuneeseen, korvaaminen on jokin pienempi asia kuin jos vain toinen olisi tehnyt jotain. Pienimmillään tämä oli, että molemmat pyysivät toisiltaan anteeksi. Lasten kohdalla on hyvin tavallista, että he syyttelevät toisiaan ja etsivät oikeutusta teolleen, jotta eivät itse saisi rangaistusta, vaikka heidän pitäisi miettiä, mitä heidän osuudestaan tapahtuneeseen toiselle seurasi. Uskoisin, että tämä sovittelutapa auttaa lasta kehittämään empatiakykyään. Vaikka rangaistuksella voidaankin päästä samaan lopputulokseen eli lapsi ei enää töni, mun mielestä on eroa sillä, miksi lapsi ei enää töni. Ts lopettaako hän tönimisen, koska ei halua menettää karkkipäiväänsä, vai siksi, että ei halua toista sattuvan, toisen vaatteiden likaantuvan ja toiselle tulevan paha mieli.
Kun lapsi ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä, vaikka kuinka " nätisti" selittää et toista ei saa töniä koska siinä voi sattua pahemmin/ rikkua vaatteet/ likaantua. Ainoa mitä hän ymmärtää tilanteessa on puolustautuminen ja se, että häntä ahdistellaan.
Samoin kaikki tilanteet joissa hän on vaaraksi itselleen, mikään järkipuhe ei mene perille vaan hän kaivaa tilanteesta sen, missä häntä on kohdeltu epäreilusti. Esim tyttö lähti omille teilleen, tekemään erään lenkin yksin joka tehdään porukalla. Tietysti tytölle koitettiin selittää ettei hän voi yksin lähteä ja mitä kaikkea voi sattua, hän erotti tilanteesta vain sen, että häntä rajoitetaan, häntä sätitään, hän ei ikinä saa, häntä vihataan..
Jos hän riitelee sisaruksiensa kanssa ja molempia kielletään ja tilanteesta koitetaan saada irti se, miksi ei voi aina riidellä ja miten tilanne ratkaistaan molempien eduksi, erottaa hän vain sen kuinka häntä kohdellaan epäreilusti ja hän saattaa menettää jotain tai ei saanut tahtoaan läpi.
Tavalliset asiat kuten nyt televisio kiinni, peli pois, nukkumaan, suihkuun ym on tilanteita joissa tyttö huutaa kuin palosireeni ja pakottaa kaikkien jakamattoman huomion itseensä. Taas hän huomaa näissä sen, kuinka häntä komennetaan, pakotetaan, häneltä ei kysytä.
Ja tätä kun koittaa jaksaa 6 vuotta ja kasvattaa lapsesta aikuista, huomaa selvät psykopaatin oireet.
Minusta vankilat on täynnä näitä jotka ei tajua mistä rangaistus tulee, vaan sen että heistä juuri minua kohdellaan nyt todella epäreilusti.
Kun tälle lapselle sillä, sattuiko toista tai aiheutuuko toiselle tilanteesta jotain ikävää, ei ole mitään väliä. Hän pystyy ajattelemaan vain itseään. Ja tämä on todella syvässä.
Sama koskee eläimiä ja ihmisiä.
Kun tyttö pienenä kiusasi kissaa, ei hän tajunnut että kissaa sattuu. Ihan turha selitellä mitään. Jos hänelle antoi rangaistuksen kissan kiusaamisesta, oli se vielä tyhjempää. Syy että hän sai rangaistuksen, oli kissan.
Kukaan ei käsitä. Neuvolassa asialle nauretaan. On vaan " kovapäinen" ja " temperamenttinen" tyttö.. Heh heh hee!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeiselle.. Kun on olemassa lapsia jotka eivät vaan ymmärrä, vaikka kuinka selittää ja koittaa saada lapsen ymmärtämään, hän ei käsitä mikä meni väärin. Se on hankalaa.
Ei auta neuvottelu, ei rangaistukset, ei puhuttelu.. Lapsi ei vaan pysty ymmärtämään missä mentiin vikaan.
Esim nyt toisen tönäisy- aina toinen tehnyt jotain ensin. Ja vaikka kuinka selittää ettei silti saa töniä, lapsi huomaa vain että häntä sätitään.
Aina löytyy vika jostain muusta.
Mä ymmärrän, että jos on kyseessä erityislapsi, niin meidän tapamme toimia on vaikea toteuttaa. Siitä huolimatta tapahtuneen korvaaminen/hyvittäminen toiselle voisi olla toimivampi ratkaisu kuin rangaistus. Meillä oli myös aikoinaan tuota samaa, että "toinen oli tehnyt ensin" ja mä en koskaan hakenutkaan syyllistä, jota pitäisi rangaista. Noissa tilanteissa hyvin usein kävi niin, että kun molemmat lapset joutuivat miettimään omaa osuuttaan tapahtuneeseen, korvaaminen on jokin pienempi asia kuin jos vain toinen olisi tehnyt jotain. Pienimmillään tämä oli, että molemmat pyysivät toisiltaan anteeksi. Lasten kohdalla on hyvin tavallista, että he syyttelevät toisiaan ja etsivät oikeutusta teolleen, jotta eivät itse saisi rangaistusta, vaikka heidän pitäisi miettiä, mitä heidän osuudestaan tapahtuneeseen toiselle seurasi. Uskoisin, että tämä sovittelutapa auttaa lasta kehittämään empatiakykyään. Vaikka rangaistuksella voidaankin päästä samaan lopputulokseen eli lapsi ei enää töni, mun mielestä on eroa sillä, miksi lapsi ei enää töni. Ts lopettaako hän tönimisen, koska ei halua menettää karkkipäiväänsä, vai siksi, että ei halua toista sattuvan, toisen vaatteiden likaantuvan ja toiselle tulevan paha mieli.
Kun lapsi ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä, vaikka kuinka " nätisti" selittää et toista ei saa töniä koska siinä voi sattua pahemmin/ rikkua vaatteet/ likaantua. Ainoa mitä hän ymmärtää tilanteessa on puolustautuminen ja se, että häntä ahdistellaan.
Samoin kaikki tilanteet joissa hän on vaaraksi itselleen, mikään järkipuhe ei mene perille vaan hän kaivaa tilanteesta sen, missä häntä on kohdeltu epäreilusti. Esim tyttö lähti omille teilleen, tekemään erään lenkin yksin joka tehdään porukalla. Tietysti tytölle koitettiin selittää ettei hän voi yksin lähteä ja mitä kaikkea voi sattua, hän erotti tilanteesta vain sen, että häntä rajoitetaan, häntä sätitään, hän ei ikinä saa, häntä vihataan..
Jos hän riitelee sisaruksiensa kanssa ja molempia kielletään ja tilanteesta koitetaan saada irti se, miksi ei voi aina riidellä ja miten tilanne ratkaistaan molempien eduksi, erottaa hän vain sen kuinka häntä kohdellaan epäreilusti ja hän saattaa menettää jotain tai ei saanut tahtoaan läpi.
Tavalliset asiat kuten nyt televisio kiinni, peli pois, nukkumaan, suihkuun ym on tilanteita joissa tyttö huutaa kuin palosireeni ja pakottaa kaikkien jakamattoman huomion itseensä. Taas hän huomaa näissä sen, kuinka häntä komennetaan, pakotetaan, häneltä ei kysytä.Ja tätä kun koittaa jaksaa 6 vuotta ja kasvattaa lapsesta aikuista, huomaa selvät psykopaatin oireet.
Minusta vankilat on täynnä näitä jotka ei tajua mistä rangaistus tulee, vaan sen että heistä juuri minua kohdellaan nyt todella epäreilusti.
Mä näen tuossa muutaman ihan merkittävän asian. Ensimmäinen ja tärkein on, että onko kyse lapsesta, joka oikeasti tarvitsisi psykiatrista tutkimusta ja apua, vai onko kyse vain tavallista itsepäisemmästä lapsesta. Mainitsit itse sanan "psykopaatti" ja mikäli tosiaan on kyse psykiatrista apua tarvitsevasta lapsesta, niin tällaiset mun ehdottamani tavat selvittää asioita eivät todellakaan riitä vaan tarvitaan ammattiapua.
Jos taas kyse on vain tavallista itsepäisemmästä ja voimakastahtoisemmasta lapsesta, tilanne on toinen. Mä kiinnitin huomioni kirjoituksessasi, että sinä selität ja koitat saada lapsen tajuamaan asian. Lapsen näkökulmasta sinä siis määräät. Itsepäinen lapsi alkaa helposti vastustaa määräyksiä. Varsinkin, jos hän on eri mieltä määräyksistäsi. Syntyy eräänlainen kilpailutilanne, jossa toinen voittaa ja toinen häviää. Mikäli kyse on vielä lapsesta, jolle häviäminen on vaikeaa käsitellä, hän entistä tiukemmin pitää kiinni omasta näkemyksestään. Siinäkin tapauksessa, että olisi jo itsekin tajunnut olleensa väärässä. Hän ei voi enää antaa periksi, koska silloin hän häviäisi. Jos tällaisia kilpailutilanteita vanhemman kanssa on ollut jo pitkään, lapsi uuden tilanteen tullessa kohdalle vaistomaisesti asettuu puolustuskannalle. Sapelit esiin ja valmiina taistoon.
Mun tavassani ei ole ollut kilpailuasetelmaa vaan lapsi on joutunut itse pohtimaan, miksi hän teki jotain ja mitä siitä seurasi (muille kuin hänelle itselleen). Ja vasta sen jälkeen olen kysynyt, että no entäpä jos sama tapahtuisi sinulle. Valmiiksi puolustuskannalla oleva lapsi tässä vaiheessa todennäköisesti toteaisi vain, että who cares. Ihan sama. Koska puolustuskannalla oleminen on sillä hetkellä voimakkaampi tunne kuin ajatus siitä, että sama tapahtuisi itselle.
Toimintatapoja on vaikea muuttaa eikä varmasti aina onnistukaan, vaikka miten yrittäisi. Perheneuvolasta tai muulta ammattilaiselta voisi pyytää apua tilanteiden ratkaisemiseen. Uskoisin myös, ettei kaikissa perheissä mun tapani toimia edes onnistuisi. Ihan vaikka vain siksi, että lapsia on useampia pienellä ikäerolla. Nämä selvittelyt vaativat aikaa ja jos on kirjahyllyyn kiipeilevä taapero ja nälkäänsä huutava vauva vielä tämän väärin tehneen lapsen lisäksi, niin aika selvää on, että sillä hetkellä ei yksinkertaisesti ole mahdollista alkaa asiaa syvällisemmin setvimään. Omilla lapsillani on iso ikäero, minkä vuoksi toimintatapani on ollut meidän perheessämme mahdollista.
Aikuinen Liisa B. edustaa tuota jälkimmäistä.