Millaista elämä on kun lapset ovat isoja ja

No, meillä 9v. Voin olla omissa harrasteissani ja tehdä mitä lystään.

Mitä tekee vapaa-ajallaan =) =) Mulla ei ole koskaan ollutkaan lapsia, mitenköhän olen aikani saanut kulutettua. Voi luoja mitä kysymyksiä. 47v.

Mulla on 20v, muutti juuri opiskelemaan, käy viikonloppuisin.

Mun piti hankkia koira, olen sinkku ja tuntui että minulla ei ole mitään funktiota, käydä vaan salilla ja katsoa telkkaria töiden jälkeen käsiä heilutellen.

Kyllä siihen kannattaa varautua ja vähän suunnitella, mitä tekee kun lapset kasvaa, ettei tule ahdistus..

Mulla 16. Vaivatonta sen jälkeen kun murrosikä laantui. Teen mitä haluan.

Mä lähdin työn ohessa opiskelemaan uudelle alalle, kun kuopus meni toiselle luokalle koulussa. Aloin luoda uraa ja myöhemmin, kun esikoinen oli jo muuttanut omilleen ja kuopuskin oli teini-ikäinen, ryhdyin yrittäjäksi. Kyllä noihin sai aikaa kulumaan ja lisäksi tietysti suku, ystävät, harrastukset sekä lemmikit. Nyt, kun kuopuskin on jo aikuinen, teen kaikkia niitä asioita, joita nuorena olisin halunnut tehdä, mutta ei ollut rahaa. 

Just tuota hain tällä kysymyksellä, että mitä tekee kun ei ole sitä arkirumbaa pyöritettävänä. Omat ala-asteella, ja aika tyhjää kotona.

Vierailija kirjoitti:

Just tuota hain tällä kysymyksellä, että mitä tekee kun ei ole sitä arkirumbaa pyöritettävänä. Omat ala-asteella, ja aika tyhjää kotona.

Mä vieläkin muistan sen hetken lähes 20:n vuoden takaa, kun istuin yksin olohuoneessa ja lapset olivat kavereineen jossain.  Se oli ihmeellinen tunne, kun vuosikausia oli ollut lähes jatkuvasti tarpeellinen. Olo oli vähän tyhjä, mutta myös riemukas. Tajusin, että jesss...nyt voin alkaa tehdä taas kaikkea itseänikin kiinnostavaa.

t. Nro 5

Minulle. ei koskaan tullut tyhjän pesän syndroomaa. Ehkä siksi, että siihen asti, kun kotoa lähtivät, olin antanut itsestäni kaiken, ollut aina saatavilla ja tukenut ja turvannut, missä tarvittiin. Tiesin, että olin antanut hyvät eväät elämään ja nyt oli minun vuoroni tehdä ihan mitä lystään välittämättä aikatauluista.

Ja voi pojat, kyllä olen tehnytkin! Olen harrastanut kaikkea kivaa, matkustellut ympäri maailmaa miehen työnatkoilla mukana ja muutenkin, nähnyt ja kokenut vaikka mitä. Olemme ostaneet pari asuntoa Espanjasta ja siellä olen viettänyt paljon aikaa, karannut aina räntäsateilta sinne golfaamaan ja nauttimaan. Olen opiskelut vielä yhden kielen lisää.

Ihana elämä!

Joo, se on hyvin ristiriitainen tunne kun koti on hiljainen. Tässä huomaa vain miten erilailla ihmiset tuon lapsen kasvamisen kokevat. Joidenkin mielestä tuo vapaus koitta jo ala-asteikäisten kanssa ja joidenkin 20v kanssa.

Itse pelkään lasten kasvamisessa ja itsenäistymisessä sitä, miten paljon tulen ikävöimään lapsiani. Rakastan heitä niin paljon ja haluaisin vain pitää heidät lähelläni. Mutta en toisaalta todellakaan halua ripustautua lapsiin tai estää heitä kasvamasta itsenäisiksi ja omatoimisiksi. Ristiriitaisia ajatuksia. On palkitsevaa nähdä lasten kasvavan ja aikuistuvan ja samalla haluaisi, että voisipa ajan pysäyttää tähän.

Kuskataan lapsia harrastuksiin, pyykätään heidän pyykkiään, ostetaan heille ruokaa ja kokataan heille. Käymme pitkiä keskusteluja heidän kanssaan, "parannamme maailmaa". Yritetään jossain välissä keretä omiinkin harrastuksiin.

Ja nyt kun yksi tällainen lähes omatoiminen muutti toiselle paikkakunnalle opiskelujensa vuoksi, ne keskustelut käydään puhelimessa.

😁 elämä on ihanaa.

Sopivasti yhteydessä kun on puhelimella ja välillä kyläilyä, ei liikaa, niin elämä on upeeta.

Olemme vanhempina muutakin, kuin vanhempia!!

Lapset kasvatetaan elämään omaa elämäänsä.

On hienoa huomata, kuinka on tehnyt jotain oikein ja lapsista kasvoi kunnon kansalaisia. Nyt on mukava myhäillen seurata sivusta, kuinka kasvattavat omia lapsiaan. Aapee ei varmaan tarkoittanut näin isoja lapsia, mutta vein asian vähän pidemmälle ☺️

Meillä enää kuopus kotona ja hänkin 15v joten ei aina kulje meidän vanhempien mukana.

Mikäs tässä, ihanaa ja vapaatahan tämä on! Voi harrastaa koska haluaa, voi matkustella, voi rakastella jne. Ystäviäkin tapaamme nyt ilman lapsia, vuosia tapaamiset oli perheiden kesken. Lopultakin on aikaa lueskella ja katsoa leffoja.

Me olemme miehen kanssa tosi paljon yhdessä muutenkin, teemme kotitoimistolla töitä jos emme ole työmatkoilla. Eipä tuohon vielä ole kyllästynyt:)

Olen kiireisempi kuin koskaan elämässäni!

Isommat lapset tulevat syömään 1-2 x kuukaudessa ja on ihanaa saada koko pesue saman pöydän ääreen. Tänään menen hoitamaan pientä lapsenlastani<3

Eipä noita ehdi ikävöimään, en edes tajua tuollaista ajatusta. Eiväthän he mihinkään katoa vaikka ovat välillä asuneet ja opiskelleet maailman toisella puolella. Whatsapp puhelut toimii hienosti vaikka päivittäin!

Olemme antaneet lapsille juuret ja siivet kuten kuuluukin.

Tarkoitin enempi tosiaan sellaisia 13v korvilla olevia lapsia. Vai mitä kukin isoilla tarkoittaa? Ap

Aika moni antaa suurimman osan voimistaan työelämässä (osalla on jo terveysongelmia) tai sitten kärvistelee työttömänä, kummallakin voi olla taloudellisesti ahdasta, mikä tietenkin rajoittaa elämää.

Toisilla tuntuu aina olevat lapsenlapsia tulossa tai menossa, eivätkä nuoret vanhemmat tunnu huomaavan isovanhempien väsymystä ja oman ajan puutetta.

Itse kävinkokopäivä työssä, opiskelin työn ohella ja harrastin liikuntaa. Ei ollut tyhjää aikaa päinvastoin. Suosittelen ensin töihin menemistä ja harratuksia, joista tykkää. Opiskelu on sitten extraa, jos jaksaa ja jää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin enempi tosiaan sellaisia 13v korvilla olevia lapsia. Vai mitä kukin isoilla tarkoittaa? Ap

Meillä menee paljon aikaa lasten harrastuskuljetuksiin, joka arki-ilta on vähintään toisella treenit. Samalla lailla aikaa menee myös kaikkiin kotitöihin kuin aiemminkin, ei se pyykkääminen ja ruuanlaitto mihinkään lopu teini-ikäistenkään perheissä:) Vapaata aikaakin kuitenkin jo on, silloin voi käydä lenkillä tai omissa harrastuksissa, katsella leffoja tai lukea.

Yli 10 v lapset ovat ihania, heidän kanssaan saa ns. rusinat pullasta. He ovat jo fiksuja persoonia ja antoisaa seuraa, ja he pärjäävät tarvittaessa lähes itse. On enemmän aikaa työlle, opiskelulle ja harrastuksille, eikä tarvitse välttämättä kiiruhtaa suoraan kotiin. Heidän kanssaan on myös kiva matkustaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse pelkään lasten kasvamisessa ja itsenäistymisessä sitä, miten paljon tulen ikävöimään lapsiani. Rakastan heitä niin paljon ja haluaisin vain pitää heidät lähelläni. Mutta en toisaalta todellakaan halua ripustautua lapsiin tai estää heitä kasvamasta itsenäisiksi ja omatoimisiksi. Ristiriitaisia ajatuksia. On palkitsevaa nähdä lasten kasvavan ja aikuistuvan ja samalla haluaisi, että voisipa ajan pysäyttää tähän.

Mulla ei ole koskaan ollut tuollaista tunnetta. En nimittäin ole ajatellut, että jotenkin menettäisin lapseni, kun he muuttavat pois lapsuudenkodistaan. Lisäksi esikoiseni kummeilla yksi lapsista on kehitysvammainen, joten olen päässyt seuraamaan sivusta, millaista on, kun yksi lapsi ei koskaan aikuistu.