Onko täällä ylipainoista, joka ollut joskus hoikka tai toisin päin?

Puoli vuotta esikoiseni syntymän jälkeen olin isoimmillani. 170/76, vyötärönympärys pahimmillaan 92...olen omenalihava, sekin vielä. Keräsin raskauden aikana kiloja ihan rehellisesti syömällä. Esikoinen ei meinannut kasvaa kunnolla raskauden aikana, ja lääkärit tivasivat, syönkö kunnolla. Päätin varmistaa asian syömällä koko ajan. Jouduin vuodelepoonkin jossain vaiheessa komplikaatioiden vuoksi ja kiloja tuli. Imetys ei vienyt kiloja mihinkään, päinvastoin paino nousi 4 kiloa vielä imetyksen aikana. Olo oli kertakaikkisen kurja. Vaatteet istui huonosti, olo oli tukala ja itseluottamus nollassa.

Pudotin painoa, sain toisen lapsenkin siinä välissä, ja kuopuksen syntymän jälkeen painoin 60. Alimmillaan painoni oli jo 52, ennen kuin aloitin kuntosaliharrastuksen. Nyt, 5 vuoden saliharrastuksen jälkeen, painan 62, mutta vyötärönympärykseni on pienempi kuin koskaan (68) ja ennen kaikkea voin paremmin kuin koskaan. Olo on virkeä ja energinen, viihdyn kropassani ja tykkään itsestäni, kuntoni on hyvä ja kehoni toiminnallinen. Kyllä rehellisesti, näin on mukavampaa!

Olen ollut aikuisiällä ja äitinä sekä ali- että ylipainoinen. Hoikkana, myös laihana, olin kauniimpi, ja toki kauniina olemisessa on puolensa. Hyvä fyysinen kunto minulla on ollut ylipainoisenakin, yllättävän vähän sillä oikeasti merkitystä, jopa kestävyysjuoksussa, jota harrastan. Lihomiseen liittyi hyvin raju kilpirauhassairaus, joka pariksi vuodeksi esti liikkumisen, masensi ja sai syömään liikaa. Painoa sain alas mutta en ikinä takaisin siihen, mitä olin kolmikymppisenä.

Neuroleptilääkityksen aiheuttaman nesteen kerääntymisen ja ruokahalun kasvun ansiosta lihoin komeat 40+ kiloa. Olin ennen hoikka, ja voin silloin kokonaisvaltaisesti paremmin. Olin aktiivinen, energinen ja itseeni kaikinpuolin tyytyväinen. Elämäni oli kaikinpuolin antoisampaa ja helpompaa hoikkana. Nyt olen alkanut laihduttamaan liikakiloja pois, ja olen jo onnistunutkin pudottamaan hieman painoa mutta paljon on vielä laihdutettavaa. 

Olen ollut aina ylipainoinen, 17.vuotiaana puntari näytti parhaillaan 121 kiloa. Laihduin noin 18 kuukaudessa 45 kiloa kovalla treenillä ja tarkalla ruokavaliolla. Tuon jälkeen paino nousi hieman kun lopetin ''laihduttamisen'' ja perehdyin enemmän salitreeniin ja ''oikeanlaisen'' massan keräämiseen. Paino kuitenkin on noussut nyt  muutaman viime vuoden aikana takaisin tuonne 115 kilon hujakoille parin leikkauksen takia (selkä-ja polvi). Nyt viimeiset 5 kk oon taas tehnyt kovaa duuni päästäkseni takaisin siihen mitä joskus saavutin ja paino onkin alkanut tippua ihan mukavasti taas vaihteeksi.

Melko jojoilua....

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut aina ylipainoinen, 17.vuotiaana puntari näytti parhaillaan 121 kiloa. Laihduin noin 18 kuukaudessa 45 kiloa kovalla treenillä ja tarkalla ruokavaliolla. Tuon jälkeen paino nousi hieman kun lopetin ''laihduttamisen'' ja perehdyin enemmän salitreeniin ja ''oikeanlaisen'' massan keräämiseen. Paino kuitenkin on noussut nyt  muutaman viime vuoden aikana takaisin tuonne 115 kilon hujakoille parin leikkauksen takia (selkä-ja polvi). Nyt viimeiset 5 kk oon taas tehnyt kovaa duuni päästäkseni takaisin siihen mitä joskus saavutin ja paino onkin alkanut tippua ihan mukavasti taas vaihteeksi.

Melko jojoilua....

Oho jäi siis tuolta välistä että molemmissa on kyllä puolensa, vähän pulskempana voi oikeasti surutta lähtä kaverin kanssa sinne pizzalle tai viettää huoletonta arkea syöden vähän sitä sun tätä.

Mutta mukavaa on silloinkin kun vaatteet sopii hyvin päälle ja oikeasti kroppa näyttää treenatulta, tuo mukavan buustin itsevarmuuteen! Kuitenkin hyvin treenatun kropan ylläpito on oikeasti työlästä ja välillä tosikin rasittavaa...

Oon 174cm pitkänä painanu kaikkea 56-84kg väliltä. Alle 66kg oli vaikea (ja tyhmää) ylläpitää.

Tyytyväisin oon ollu n. 70kg. Paitsi, että silloinkin satunnaisesti tuskailin "läskejä reisiä" ja "jenkkakahvoja". Vasta lihomisen jälkeen tajusin vanhoja kuvia kattoessa, että näytin hiton hyvältä. Terveeltä, vahvalta ja hyvinvoivalta. Nyt oon takasin kohti sitä painoa :)

Olin nuorena hoikka/normaali vartaloltani, mutta kuvittelin olevani lihava. Olin kömpelö, en pärjännyt liikunnassa koulussa, eikä kuntokaan ollut kovin hyvä, mielsin itseni siis kauheaksi läskiksi ja inhosin itseäni. Nyt 130 kiloisena olisin ikionnellinen kun saisin sen hoikan kropan takaisin, tai edes senkin joka oli silloin kun olin jo parikymmentä kiloa lihonut, olen sen verran pitkä että 80kg olis ihan ok paino. Nyt osaisin nauttia hoikasta kropasta enkä inhoaisi itseäni, joten elämänlaatu laihtuneena olisi parempi kuin ennen lihomista vaikka paino olisi sama.

Koskaan en ole "osannut" laihduttaa, vaan aina olen syönyt mitä huvittaa, olen nirso syömään ja minulla on IBS joka rajoittaa syömistä. Olen ollut samassa painossa jo toistakymmentä vuotta, enkä tiedä saanko koskaan laihdutettua. En oikein tiedä miksi olen aina joskus lihonut lyhyessä ajassa paljon, masennus ja stressi on ollut aina, koko aikuisen elämäni, ja aina olen syönyt väärin, vääriä ruokia.

En usko että kukaan pitää elämää helpompana jos on ylipainoa kymmeniä kiloja, se että onko vaikka 65 vai 75 kiloinen on ihan se ja sama, muutama kilo ei vaikuta normaalilla ihmisellä yhtään mitään, eikä kyllä lihavallakaan näy että oletko 50kg vai 55kg ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Oon 174cm pitkänä painanu kaikkea 56-84kg väliltä. Alle 66kg oli vaikea (ja tyhmää) ylläpitää.

Tyytyväisin oon ollu n. 70kg. Paitsi, että silloinkin satunnaisesti tuskailin "läskejä reisiä" ja "jenkkakahvoja". Vasta lihomisen jälkeen tajusin vanhoja kuvia kattoessa, että näytin hiton hyvältä. Terveeltä, vahvalta ja hyvinvoivalta. Nyt oon takasin kohti sitä painoa :)

Liian hoikkana oli stressaantunut jatkuvasta painon kanssa kamppailusta. Piti koko ajan miettiä mitä suuhun laittaa. Enkä edes tajunnut olevani niin hoikka, näin vain silti ne virheet ja "läskit".

Lihavimmillaan ollessa olin armollisin itselleni. Liikuin ja söin miten huvitti ja pidin itsestäni suurimman osan ajasta. Välillä ahdistusta aiheutti vaatteiden osto, hirveän hankala löytää tukevana imartelevia vaatteita. Hoikat kun tuntuu näyttävän missä vain hyvältä.

Se paino, missä on terveellisimmillään ja onnellisimmillaan on omasta mielestäni se paras. Se mikä on helpohko ylläpitää (ei tarvitse joka suupalaa kytätä, muttei myöskään syödä rajattomasti kaikkea)

Olin nuorena alle 20v mitoissa 170cm 65kg ja se oli kivaa, paino ei noussut, vaikka välillä mässäilikin. Jotenkin salakavalasti paino alkoi pikkuhiljaa nousta kun olin +20v. Myös oma olotila muuttui, olin aina väsynyt, mikään ei kiinnostanut, hiukset lähti päästä jne. Pitkään hoidettiin masennuksena, kunnes lopulta todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja lääkäri epäili vajaatoiminnan olleen jo pidempään.

Pahimmillaan ylipainoa oli +40kg. Nyt 35v oon taas useamman vuoden ollut samoissa mitoissa kun parikymppisenäkin ja paino ei nouse, vaikka välillä tulee mässäiltyäkin. Ylipainoisenakin kaikki oli tavallaan ihan ok, mutta sillon en jaksanut oikeen mitään, tietty jaksamiseen varmasti vaikutti myös se kilpirauhasen vajaatoiminta eikä pelkkä ylipaino. Kun lääkitys saatiin kohdilleen niin painokin alkoi laskea melkeinpä kun itsestään.

Bmi 20 olin hoikimmillaan ja näytin silloin todella hyvältä ja olin itsevarma. Nyt on bmi 26 ja näytän aivan kauhealta ja häpeilen ulkomuotoani.

Elämä olisi paljon kivempaa hoikempana, osaisin olla paljon rennommin ja murehtimatta mitä muut minusta ajattelisivat.

Olin koko elämäni ylipainoinen, kunnes toisen lapseni saatuani 26-vuotiaana yhtäkkiä joku naksahti päässä, ja laihdutin 30 kg. Paino on pysynyt poissa. Olen todella tyytyväinen. Ainoa asia, mitä nyt jahkailen on, että miksi ihmeessä tuhlasin ja pilasin koko tähänastisen elämäni olemalla ylipainoinen.

173/100 isoimmillaan. Oli ahmimishäiriö joka iski laihdutuksien jälkeen. Nykyään 8 vuotta n. 60-65 kiloa. Löysin tasapainon.

Olen ollut ylipainoinen ja hoikka vuoronperään koko elämäni. Lapsesta lähtien pyöreä. Sata kertaa mielummin hoikka tai edes normi bmi kuin ylipainoinen. Ja vain täydellisen kurinalaisella ruokavaliolla pysyn hoikkana. Kaiketi sen verran rasvasoluja ja ylipainoa solumuistissa, että lihon kun näenkin kakkupalasen.

Olen ollut hyvin hoikka toisen lapsen odotukseen saakka. Siinä raskauden aikana tuli kiloja reilusti, turvotusta ja varmasti söinkin liian hyvin. Eikä ne kilot sitten kokonaan lähtenyt ja kolmas lapsi tuli melko nopeasti perään jolloin paino nousi taas.

Nyt tilanne on siis se että painoa on 20-30kg liikaa ja ällöttää koko olemus. Otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin ruokavalion sekä kuntosali/liikunnan aktiivisesti. Mulla on tavoite että ensi kesänä olen 35v ja hyvässä kunnossa.

Olen aina mieltänyt itseni hoikaksi ihmiseksi enkä viihdy pullerona. Ihan jo itsetuntokin on olematon tällä hetkellä. Sitä en ymmärrä miksi olen sallinut tilanteen mennä tähän pisteeseen, ehkä pikkulapsiaika on vienyt veronsa ja on ollut vaan helpompi jäädä sohvalle kuin lähteä salille tai lenkille.

Eli lihavat, kokeilkaa laihduttamista OMAN ITSENNE VUOKSI. Jos olette aina olleet lihavia, ette tiedä miltä tuntuu olla hoikka. Siis TUNTUU. Olen itse aloittaja ja nykyään ylipainon rajoilla ja olo on lähes tuskainen, kun en jaksa liikkua. Vatsa on joka paikassa tiellä ja portaat tuntuu pahalta kiivetä.

Ei se ole mitään itsensä hyväksymistä olla lihava, vaan mielestäni jopa luovuttamista. Jokainen, joka on ollut hoikka (ja nimenomaan ei ole joutunut tekemään liikaa töitä sen hoikkuuden eteen tai se ei ole sairaudesta johtuvaa), jokainen tahtoo sen keveän olotilan takaisin. 

Ottakaa se vaikka kannustimeksi, hoikkana oikeasti saa syödäkin sipsiä ja karkkia, kunhan sitä ei mässytä koko ajan. Se ei nimittäin ole elimistölle edes hyväksi. Ja kun totuttaa elimistön terveellisempään ruokavalioon, uskokaa tai älkää, sitä sipsiä ei edes tee mieli joka päivä. Se ei ole vaikeaa enää sen jälkeen kun vähän näkee vaivaa.

Yrittäkää oman terveyden vuoksi!! Unohtakaa ulkonäkö ja miettikää terveyttä!