Ulkopuolisuuden tunne

Olen miettinyt mistä johtuu ulkopuolisuuden tunne. Esim. poikani on harrastanut joukkuelajia 3 vuotta. Poikien vanhempiin törmää pukuhuoneessa ja pelimatkoilla. Edelleen on useita vanhempia, jotka ei edes tervehdi. Osalle olen ihan ilmaa. Joidenkin kanssa olen jutellut, mutta jotenkin sekin tuntuu lopulta hiipuvan väkinäiseen moikkaukseen.

Sama on toistunut työpaikoilla, omissa jumpissa. Pomo puhuu minun ohi vain työparilleni, vaikka tehdään samoja hommia.

Eräs naapuri jonka olen tuntenut vuosia. Aina juteltu paljon, kun samanikäiset lapset ei edes tervehdi enää. Yksi päivä olimme jäämässä bussista yhtäaikaa, menin hänen viereensä ja tervehdin iloisesti, hän vain tuijjotti eteensä. Tervehdin uudestaan. Ei vaikutusta. Hänellä oli tosin kuulokkeet päässä, mut tosi sokea saa olla jos ei huomaa.

Minulla on kyllä aina ollut ystäviä ja heidän kanssaan on hyvä fiilis. Mietinkin mikä minussa on vikana? Ei kiinnosta nykyisin enää osallistua mihinkään vanhempien tapaamisiin ynms. Välittömästi iskee se, et olen ulkopuolinen. Kai mulla on niin tyhmät jutut tai jotain. Huomaan eristäytyväni kotiin yhä enemmän.