Jos kerran on hyväksyttävää jättää mies alkoholismin takia, niin onko hyväksyttävää jättää nainen syömishäiriön takia?

Keneltä se hyväksyntä sitten pitäisi saada?

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Ihmeellinen kysymys. Kenenkään ei ole pakko olla parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Aiheuttaa yhtälailla huolta, riitoja. Riippuen syömishäiriön vakavuudesta esiintyy myös pyörtyilyä jne joka myös vaikuttaa lähillä oleviin. 

Kyllä minäkin hyväksyn. Jättäminen on aina oikein, vainoaminen on väärin.

Kyllähän sinä saat jättää syömishäiriöisen kumppanisi jos haluat. Varsinkin, jos hän sokeripäissään hakkaa sinua ja lapsiasi.

Älykkäät ihmiset varmasti ymmärtävät, että alkoholisti vaikuttaa lähipiiriinsä eri tavalla kuin syömishäiriöinen. Silti toki jokainen saa vapaasti lähteä epätyydyttävästä parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Voi vaikuttaa jopa enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Esim bulimikko enemmän pulloposkineen, ahmimisineen ja yrjönhajuineen

Miten voi vertailla syitä miksi jättää joku? Alkoholismia ja syömishäiriöitä jo itsessään on niin paljon erilaista ja riippui ihmisestä.

Ap voisi nyt vähän enemmän avata mitä tästä keskustelusta haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Keneltä se hyväksyntä sitten pitäisi saada?

Käytännössä enemmistöltä. Sosiologiassa tästä yleisestä hyväksyttävyydestä käytetään termiä normi.

No jos se on  väkivaltainen tai käyttäytyy muuten inhottavasti ja häiritsevästi perhettä kohtaan niin että koko ajan saa olla varpaillaan sekä tuhlaa perheen rahat, menettää työnsä eikä suostu menemään hoitoon, niin mielestäni kyllä.

Alkoholistin tytär kirjoitti:

Kyllähän sinä saat jättää syömishäiriöisen kumppanisi jos haluat. Varsinkin, jos hän sokeripäissään hakkaa sinua ja lapsiasi.

Älykkäät ihmiset varmasti ymmärtävät, että alkoholisti vaikuttaa lähipiiriinsä eri tavalla kuin syömishäiriöinen. Silti toki jokainen saa vapaasti lähteä epätyydyttävästä parisuhteesta.

Joo, kaikki alkoholistit hakkaa ja syömishäiriöisistä ei ole mitään haittaa (ei tietenkään ole, koska ne on melkein kaikki naisia). Case closed. Ollaan älykkäitä.

Ei tarvitse lupaa, voi tehdä niinkuin huvittaa. Olet välittämättä paskaakaan muitten mielipiteistä tapahtuneesa.

Onko huonoja syitä lähteä suhteesta jossa itsellä ei ole hyvä olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaako syömishäiriö yhtä paljon ympärillä oleviin kuin alkoholismi?

Esim bulimikko enemmän pulloposkineen, ahmimisineen ja yrjönhajuineen

Joo. Kun viinayrjöhän ei haise millekään.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse lupaa, voi tehdä niinkuin huvittaa. Olet välittämättä paskaakaan muitten mielipiteistä tapahtuneesa.

Ei kysytty lupaa, vaan että onko hyväksyttävää?

Hyvä kysymys, juomishäiriö vs. syömishäiriö. Juo liikaa = alkoholisti, mahdollisesti liian laiha/lihava, ei aina toimintakykyinen. Syömishäiriö = syö liikaa/liian vähän, aiheuttaa kummassakin tapauksessa ulkonäöllistä haittaa, lerpahtamista miehelle, lisäksi terveydellistä haittaa häiriöiselle. Mielestäni kyllä voi jättää syömishäiriöisen yhtä hyvällä omatunnolla kuin alkoholistinkin.

Tottakai on, jos se aiheuttaa turvattomuutta ja vaarallisia tilanteita kotona. Tai henkistä väkivaltaa tai jatkuvasti tilanteita joita pitää häpeillä ja piilotella. Ja jos henkilö ei suostu lopettamaan tai hankkimaan apua ongelmaansa. 

On hyväksyttävää lähteä parisuhteesta ihan mistä syystä tahansa, jos ei ole siinä suhteessa onnellinen.

Minut on syömishäiriöisenä jätetty nuorena. Suru oli suuri, kun olin muutenkin heikoilla, ja kesti vuosia päästä tuosta yli. Silti jälkikäteen tarkasteltuna silloinen poikaystävä teki varmasti oikean valinnan. Olin oikea ahdistuskimppu, mutten osannut puhua tunteistani kunnolla. Hain kylläkin apua, ja sain apua, eli oli melko surullista ettei hän jäänyt rinnalleni tukemaan paranemisessa vaan jätti vedoten "erilaisiin tulevaisuuden näkymiin" (hän haaveili kuulemma jo vakiintumisesta ja perheestä, minä en vielä lainkaan, aivan yhtä kauan kesti molemmilla kuitenkin lopulta asettua aloilleen, uskon sairauteni olleen varsinainen syy vaikkei hän sitä itselleen olisi myöntänytkään).

Toisaalta sain erosta myös voimaa. "Helevetti, kyllä näytän, että parannun ja minusta tulee onnellisin ikinä!" Lapsellista, tavallaan, mutta hyvin toimiva moottori paranemisen vauhdittamiseksi. Toki varsinainen tunnetyö oli tehtävä sitten myöhemmin ja tie oli silti pitkä. Mutta erosta sain kunnon alkusysäyksen.

Tästä on nyt kymmenen vuotta. Emme ole enää missään tekemisissä, enkä kehtaa olla vain tältä tiimoin yhteydessä, mutta oikeasti minua kiinnostaisi suhteemme jälkipuinti. Minkälaista sairastumistani oli katsoa ulkoapäin, mikä sai jättämään, miltä hänestä tuntui jälkikäteen ratkaisunsa? Nyt molemmat onnellisesti uusissa suhteissa eli ei mitään yhteenpaluuhaaveita kuitenkaan.