Suomalaisten suhtautuminen sitoutumiseen ja naimisiinmenoon?

Olen asunut jonkin aikaa ulkomailla (EU-maa) työhön liittyen. Olen hieman yli 30 v. ja olen täällä ollessani kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka moni suunnilleen ikäiseni (28-33 v.) parisuhteessa oleva henkilö on naimisissa. Nämä "otoksen" henkilöt (kotoisin monesta eri maasta, ei kuitenkaan Pohjoismaista) eivät ole taustaltaan erityisen uskovaisia (ovat joko uskonnottomia tai sitten tapauskovaisia), ja suurin osa on mennyt naimisiin siviilimenoin.

Suomalaisetkin ovat tietysti kaikki erilaisia, mutta omassa suomalaisessa tuttavapiirissäni on vain muutama avioitunut pariskunta, ja joskus tuntuu siltä, että naimisiinmenoa on pidetty jopa poikkeuksellisena. Erittäin yleistä on se, ettei naimisiin mennä lainkaan vaikka olisi lapsiakin, tai jos mennään, ollaan oltu yhdessä vähintään 5 v. ja naimisiin mennessä ikää on reippaasti yli 30 v. (jotkut ovat pitäneet 30 vuoden ikää jopa liian nuorena).
Olen täällä tavannut paljon pariskuntia, jotka ovat menneet naimisiin 1-2 v. seurustelun jälkeen ollessaan paljonkin alle 30 v. Kihloissa ollaan oltu joka tapauksessa korkeintaan vuosi ennen häitä. Suomessa olen puolestaan törmännyt siihen, että jos joku menee naimisiin esim. puolen vuoden päästä kihlauksesta, sitä pidetään nopeana.

Olen myöskin aistivinani, että parit suhtautuvat naimisiinmenoon ja sitoutumiseen eri tavalla. Tämä näkyy puheen ja asenteiden tasolla. Olen esimerkiksi ollut tilanteissa, joissa seurusteleva pariskunta ihastelee yhdessä ääneen pikkulasta tyyliin "onpa hän suloinen", ilman että kukaan alkaa piikitellä. Jos vierailee ihanissa häissä tai näkee kauniin hääpuvun lehdessä, saa ihastella ja sitä pidetään ihan luonnollisena. Suomessa olen törmännyt siihen, että monet jotenkin kavahtavat vastaavissa tilanteissa. Kun viimeksi olin häissä Suomessa, panin merkille miten monet ikäiseni suhtautuivat kyynisesti ja jopa vähän ilkeän humoristisesti siihen, jos oma seurustelukumppani sanoi vaikka häissä olevan ihanaa, polttareiden olleen hauskat tms. Kommentit olivat kuin hääpari olisi jotenkin vanginnut itsensä ja häitä ihastelevan henkilön saaneen heiltä jonkin vakavan, huolestuttavan tartunnan: "Voi ei, Matti, tästä se lähtee. Vink, vink. Nyt Maija alkaa kinuta omia kihloja/häitä/vauvaa. Pidä varasi. Kohta on pallo jalassa. Maija sai Matin haaviin. Heh heh."

Olen kiinnittänyt asiaan huomiota siksi, että aloin hiljattain seurustella ei-suomalaisen miehen kanssa, jonka ystäväpiiriin kuuluu ikäisiämme, jo useamman vuoden naimisissa olleita ihmisiä. Kaikki aiemmat seurustelukumppanini ovat olleet suomalaisia. Laitoin asian myös merkille erään ulkomailla asuvan suomalaisen kaverini mentyä ulkomaalaisen poikaystävänsä kanssa kihloihin noin vuoden seurustelun jälkeen (naimisiin 2 v. jälkeen).
Tämäkin on tietysti kovin yksilökohtaista, mutta esimerkiksi viime suhteessani kolmenkympin lähestyttyä -ja sen ylityttyä- vähän kummastelinkin sitä, että toinen ei halunnut edes hypoteettisella tasolla keskustella mistään suhteen suhteen vakinaistamiseen liittyvästä, ei edes tahtotilan tasolla. Monelta suomalaiselta tuttavaltani olen kuullut samansuuntaista.

Vähän hassu keskustelunaihe, mutta olisi mielenkiintoista kuulla muiden havaintoja ja mielipiteitä. Onko Suomessa jotenkin erilainen kulttuuri ja suhtautuminen muuhun Eurooppaan nähden näissä asioissa?