Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka kadottivat itsensä kun kasvoivat aikuiseksi? :(
23.08.2017 |
Minä olen aina ollut masentunut, minulla oli lapsena aivan hirveät kotiolot ja minua kiusattiin koulussa. Teininä olin itsetuhoinen ja masentunut, mutta kuitenkin jollain tapaa toiveikas ja hyväsydäminen.
Olin hirveän luova, piirsin ja kirjoitin paljon. Halusin aikuisena olla jonkinsortin taiteilija.
Mitäpä teen aikuisena? Pätkäduunista toiseen, mikään ei oikein suju, olen edelleen masentunut, mutta kaiken lisäksi olen menettänyt kyvyn siihen ainoaan keinoon millä purin pahaa oloani kun olin nuori: piirtämiseen ja kirjoittamiseen.
En osaa enää piirtää ollenkaan, kirjoitin viimeksi varmaan 17-vuotiaana. Kadotin oman luovuuteni ja kadun niin paljon etten ylläpitänyt noita taitoja.
Nyt olen vain harmaa, tylsä, masentunut ja omituinen aikuinen.
Kommentit (13)
Kirjoitustaito sulla on ainakin karissut. Äidinkielentunnit voisivat tehdä hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep, täälläkin kirjoitus- ja piirtämiskykynsä, kuten myös toiveikkuutensa ja elämänilonsa nuoruuteen jättänyt harmaa hiirulainen.
Kolmas ilmoittautuu! Itku meinaa tulla kun mietin aikaa kun osasin vielä piirtää ja kirjoittaa.
Mullon vähä samanlainen alku kun sulla. Taiteellinen myös, mutta mielikuvitus niin hurja ettei taidot pysyny perässä, joten turhauduin ja lopetin.
Huoli pois! Taiteilemalla harva pärjää ja se vie mielenterveyden :D Olet elämäntaiteilija niinkiin minäkin. Rahaa tulee tasaseen millon mistäkin duuneista ja sit vaan on vähän outo ja nauttii elämästä :)
Ei ne taidot eikä luovuus kokonaan katoa.
Minäkin kadotin ne arjen paineisiin mutta löysin uudestaan nelikymppisenä.
Olen nyt jättäytynyt pois työelämästä ja elän vapaana taiteilijana.
Tuntuu kuin olisin löytänyt itseni uudestaan 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi te masentuneet ette mene hoitoon? En voi ymmärtää! Jos minulla on hampaassa reikä menen hammaslääkäriin, jos käsi murtuu menen lääkäriin. Jos masennun menen psykologille. Helppoa.
Mutta täällä te vain vingutte ja itkette ettekä tee asialle mitään.
Oletteko masentuneita? Elämään uutta, mielekästä sisältöä? Liittyen myös vaikkapa siihen piirtämiseen tai johonkin muuhun luovaan, valokuvauskurssille vaikka? Siellä tapaisi muitakin ihmisiä. Ja ei ole pakko pukeutua harmaaseen, valitkaa sellaisia värejä jotka tuntuvat hyviltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kans kävi noin. Mitenhän pääsisi eteenpäin? Toisaalta luovuus "kuuluu" enemmän nuoruuteen, kaikki on ihmeellistä, jännittävää ja filosofisia pohdintoja vaativaa. On tosin vanhanakin vähän sitten eri jännyydet.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko masentuneita? Elämään uutta, mielekästä sisältöä? Liittyen myös vaikkapa siihen piirtämiseen tai johonkin muuhun luovaan, valokuvauskurssille vaikka? Siellä tapaisi muitakin ihmisiä. Ja ei ole pakko pukeutua harmaaseen, valitkaa sellaisia värejä jotka tuntuvat hyviltä.
AP ei ainakaan kirjaimellisesti pukeudu harmaaseen, käytän mielestäni kivoja ja hienoja vaatteita. Harmaus on vain mielessäni ja sielussani. :D
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi te masentuneet ette mene hoitoon? En voi ymmärtää! Jos minulla on hampaassa reikä menen hammaslääkäriin, jos käsi murtuu menen lääkäriin. Jos masennun menen psykologille. Helppoa.
Mutta täällä te vain vingutte ja itkette ettekä tee asialle mitään.
Masennus on siitä ikävä sairaus, että se vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn ja siihen tapaan miten ihminen näkee maailman ja siinä liikkuvat ihmiset. Mielenterveyspalveluihin liittyy edelleenkin valitettava sosiaalinen stigma. Hyvin pieni, mutta masentunut tapaa nähdä asiat liioitellun synkkinä.
Ehkä masentunut ajattelee, että häntä ei oteta vakavasti. Ehkä hän ajattelee, että ihmiset alkavat pitämään häntä hulluna. Monelle masentuneelle on myös vaikeaa kuvailla sanoin omia tuntemuksiaan. Oireet padotaan syvälle pään sisään ja niiden olemassaolo kielletään, kirjoittaminen on helppoa, mutta ääneen asioista puhuminen aiheuttaisi muurien rikkoutumisen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te masentuneet ette mene hoitoon? En voi ymmärtää! Jos minulla on hampaassa reikä menen hammaslääkäriin, jos käsi murtuu menen lääkäriin. Jos masennun menen psykologille. Helppoa.
Mutta täällä te vain vingutte ja itkette ettekä tee asialle mitään.
Mistä hemmetistä tiedät etteivät nämä kirjoittajat ole jo hakeneet apua? Ei sinne hoitoon vaan MENNÄ, eikä masennus pelkällä lääkärikäynnillä parane. Toivottavasti saat syövän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei hei!! Ymmärrän sua tosi hyvin. Olen ihan samanlainen, siis kiusattu yläasteellä ja yksinäinen. Ei ole enään ystäviä mulla sen jälkeen. Nyt olen 24 nainen, työtön, selviytynyt myös masennuksesta. Omat intressit taiteen parissa kiinnostaa kuitenkin joten freelanceraan silloin tällöin kuvitusten kanssa.
Jokatapauksessa itse olin ihan samassa pisteessä ylä asteesta lukioon ja siitä eteenpäin, en kyennyt olemaan luova, piirsin mielestäni "pelkkää paskaa" ja ei sekään auttanut että perhe ei tajunnut kuinka masennukseni minun luovuuteeni vaikutti. Tunsin myös olevani jotenkin eksynyt, en tiennyt kuka olin, en tiennyt mitä halua, mitä minun edes olisi pitänyt haluta.
Minua auttoi netti kaverit ulkomailta, pelaan paljon xboxilla ja siellä puhun ystäville (kyllä kutsun heitä ystävikseni netissä) oikeassa elämässä en viitsi sanoa noin koska olisin ihan luuseri monille joilla on sosiaalinen elämä ja laajat kaveri piirit. Netissä oli helpompi kohdata ihmisiä. Ystävät netissä ovat auttaneet minua, olleet samalla tasolla ja tukeneet silloin kun on masentanut. Netti on ehkä eniten auttanut minua sopeutumaan ihmisten pariin taas ja löysin jopa ihanan poikaystävän joka asuu onnekseni kuitenkin suomessa. Poikaystäväni on jotenkin eheyttänyt minut ja yhtäkkiä kyen jälleen piirtämään ja olen jopa yhtäkkiä kehittynytkin taiteessa. Tapasin hänet yli vuosi sitten eli asiat ovat muuttuuneet hitaasti osaltani ja vasta suurimman masennuksen yli päästyäni olen saanut itsestäni kiinni ja siitä mitä teen.
Neuvo sinulle: olitpa minkälainen tahansa tuki aina auttaa, hae tukea netistä tai mikä sulle tuntuu luontevalta. Tiiän joskus on vaikeaa löytää oikeasti luotettavia ihmisiä mutta hitaasti hyvä tulee. Etene omaan tahtiisi ja anna itsellesi aikaa. Ota se ajatus haltuusi ettet ole oma itsesi ja sinulla on nyt huono olla joten etenet omaan tahtiin, ihan sama mitä muut sanovat. Jos olet negatiivisessa ympäristössä lähde sieltä, ole itsekäs terveytesi tähden :)
Ja anteeksi jos kirjoitin yksitoikkoisesti, siis yritän vaan antaa kuvan siitä että asiat paranee jos annatte niiden paranevan ja toivon mukaan löydätte jonkun tai jotain mikä eheyttää teidät sellaiseksi ihmiseksi kuka olette ja saatte luovuuden takaisin. Voimia kaikille taiteilijoille täällä!
Täällä toinen