Kuinka tukisin tytärtäni kaveriasioissa?

Moi Ap!

Kipuilen tässä melko lailla saman tyyppisen ongelman kanssa. Ehkäpä voisimme vähän sparrata toinen toisiamme?

Tyttäreni on nyt tokaluokkalainen, ja luokkakavereista suurin osa on tuttuja jo päiväkodista. Opettaja kehuu tyttöä iloiseksi ja kaikkien kanssa toimeentulevaksi. Silti tuntuu, että hän menee siinä muiden mukana, ja joutuu todellakin olemaan se aktiivinen osapuoli kaveriasioissa.

Meille saa ainå tulla, vaikka olenkin joskus ärsyyntynyt, kun tulen töistä kotiin, ja pöydällä on kerran haukkaistu voileipä ja maitokuppi josta on vähän siemaistu.

Onko tyttösi ollut yökyläilemässä? Meillä on ollut yökyläilijöitä, mutta vastakutsuja ihan olematon määrä.

Olen viettänyt googlessa tuntikausia kun olen etsinyt vastaavia kokemuksia. Jokaisessa on neuvottu vaan olemaan jatkuvasti aktiivinen itse, mutta ymmärrän kyllä, että siihenkin väsyy joskus.

Olen kehoittanut olemaan joukossa, mutta nyt kun kirjoitit tuosta näkymättömyydestä, aloin vasta ajattelemaan, että jos se edellyttää jatkuvaa miellyttämistä, ei sekään ole mikään ratkaisu.

Asiaa ei auta yhtään, että olen itse introvertti ja olen käytännössä koko aikuisikäni ollut ilman läheistä ystävää. Lisäksi sain lapseni vanhemmalla iällä, joten lapsen ikätoverien vanhempien kanssa en ole onnistunut verkostoitumaan.

Lukisin mielelläni miten Ap teillä menee.

Moikka, ap tässä! :-)

Joo ilman muuta sparrataan! Harmillista sinänsä että samankaltaisessa tilanteessa olette.

Minua vaan säälittää. En pidä tytärtäni mitenkään virheettömänä enkä koskaan arvostele ketään ihmisiä hänen kuullen enkä kyllä muutenkaan ääneen. Sen tiedän, että hänestä joku saisi todella luotettavan ja hyvän ystävän. Kunpa vain osuisi kohdalle. Hän on helppo kiusaamisen kohde, koska vaikka hän on reipas tyyppi niin hän ei osaa ollenkaan puolustautua jos on pilailun kohde vaan ns. jäätyy. Tyttö edelleen kaveeraa hyvinä päivinä näidenkin kiusaajatyttöjen kanssa, koska sekin kai on parempi kuin olla itsekseen.

Tyttäreni on ikäluokassaan varsin lahjakas harrastamassaan lajissa ja joskus itsekseni mietin onko tässä näiden kiusaajien kohdalla jostain kateudenpoikasestakin kyse...toisella tytöllä kun on tapana mm. kommentoida tyttäreni syömisiä ym. ja korostaa että HÄN aikoo vielä olla koko porukan laihin (tyttöni on tosi hoikka, niinkuin minäkin ja tottunut syömään kunnolla).

Korostan, että mielestäni olemme hyvin keskivertoporukkaa, ei MITÄÄN syytä kadehtia sinänsä...mutta mistä näistä ikinä tietää.

Yökyläilyä on ollut jonkin verran suuntaan ja toiseenkin. Ne on menneet ihan hyvin. Nekin vaan onnistuu silloin kun kukaan muu kaveri ei voi olla...

Sitä tässä siis pähkäilen että miksi kiva tyttö on aina se viimeinen vaihtoehto.

Vaihdellaan vaan kuulumisia. Tsemppiä teille kovasti!

Ai niin, se vielä että meilläkin opettaja kehuu tyttöä iloiseksi, hauskaksi ja taitavaksi kielenkäyttäjäksi. Mietin että siinä voi olla joku sudenkuoppa kyllä. Tyttäreni tykkää kirjoittaa ja tekee huvikseen paljon pitkiäkin tarinoita ja myös puhuu (kotona) paljon ja miettii asioita ääneen. Olen miettinyt, että jos tahtomattaan joskus kaveriporukassakin sutkauttelee niin että toinen siitä mielensä pahoittaa. Olenkin koettanut neuvoa että muistaisi pysähtyä miettimään mitä puhuu, ettei kaikkia ajatuksia tarvitse eikä kannata tuoda julki.

Itse olen sellainen sanavalmis tyyppi vaikken aina äänessä tykkää ollakaan ja silloin kun vaikka miehen kanssa on riitaa niin pyrin nielemään ainakin puolet mitä meinaan sanoa. Sanavalmius kun osaa olla sekä siunaus että kirous ja opettelemista on elämän varrella riittänyt :-D

Puutun tähän keskusteluunne, vaikka omat lapseni ovatkin jo aikuisia. Lapsen kavereiden ei tarvitse olla samalla luokalla. Tietenkin on mukavaa, jos samalla luokallakin olisi kavereita, mutta pääasia on, että jossain on kavereita. Omien lasteni kaverit olivat joko vuoden nuorempia, vuoden vanhempia tai kävivät eri koulua. Heillä ei siis koskaan ollut kavereita samalla luokalla, mutta riitti, että luokkakavereiden kanssa sai tehtyä ne ryhmätyöt, jotka yhdessä piti tehdä. Koulussa ollaan kuitenkin suurin osa ajasta luokassa opiskelemassa eikä kaveeraamassa muiden kanssa. Joten jos lapsella on kavereita naapurustossa tai harrastuksissa, en kokisi kovin suureksi ongelmaksi, ettei kavereita ole samalla luokalla. Tilanne on toki toinen, jos ei ole kavereita vapaa-ajallakaan. 

Kateuskortti vedetään usein näihin asioihin, vaikka tosiasiassa harvemmin on kyse kateudesta. Nimittäin yleensä sellaiset lapset, joissa on lasten mielestä jotain kadehdittavaa, ovat suosittuja. Osa lapsista on niin tuikitavallisia, ettei heissä ole mitään kiinnostavaa. Tämä ei ole mitenkään huono asia eikä lapsessa siis ole mitään vikaa, mutta tällaisen lapsen olemassaolo muistetaan vasta sitten, kun kiinnostavammille kavereille ei yhdessäolo sovi. Samahan on meillä aikuisillakin eli jotkut vaan eivät ole koskaan kenellekään se ykkösvaihtoehto. 

Koska tämän päivän lasten maailma on erilainen kuin omien lasteni lapsuudessa, en osaa antaa mitään konkreettisia neuvoja, miten oma lapsi voisi olla muiden lasten silmissä kiinnostavampi. Kuitenkin koittaisin vanhempana miettiä, mitä oma lapsi voisi tehdä, jotta ei "sulautuisi seinään". Enkä tarkoita, että lapsen pitäisi muuttaa luonnettaan tai alkaa ketään mielistelemään vaan että hän kehittäisi itsessään sellaisia asioita, joista itsekin pitää ja joita haluaa oppia tai tehdä. Oman poikani kohdalla tämä oli aikoinaan tietokoneet (nykyisin tuskin kukaan enää kiinnostuu niistä) ja se tuntui vetävän kuin pölynimuri kavereita meille. Samoin, kun hän hankki sähkökitaran ja alkoi soittaa sitä, uusia kavereita tuli musiikin parista. Tyttö taas innostui valokuvaamisesta sekä musiikin ja elokuvien tekemisestä. Yks kaks löytyikin kavereita, jotka halusivat myös osallistua näihin juttuihin. Poikakin innostui elokuvien tekemisestä, mutta touhu meni sen verran duudsoneiksi, että jouduin vähän jarruttelemaan ennenkuin joltai lähtee henki tai liikuntakyky. 

En siis tiedä, mitkä ovat tämän päivän lasten elämässä uusia "tulevaisuuden" juttuja. Siis sellaisia, mitä ei yhdeksän kymmenestä ole jo tehnyt vuosia. Jos keksitte lastenne kanssa jotain sellaista, niin voisi kokeilla, jos lapsi saisi kavereitakin innostumaan. 

On vain erilaisia. Ei vanhemmat voi kovastikkaan auttaa vaan lapset hakeutuu seuraan jossa on helppo olla, leikit sujuu ja yhdessä on mukavaa. Siihen ei vanhempien tekemiset paljon auta. Ikä auttaa, eli vaikka ei nyt ole kavereita niitä voi tulla ja tuleekin myöhemmin, vaikka nyt olis suosittu tilanne muuttuu nopeastikkin. Ihmisen elämä on semmoista, aina ei ole lähellä ihmisiä joiden kanssa natsaa. Henkilökemiat vaikuttaa aikuisilla mutta vielä enemmän lapsilla kun sos taidot vielä heikommat. Ei lapset osaa eritellä miksi joku on kiva ja joku ei. Se vain on niin

Tyttäresi on sentään aktiivinen ja soittelee kavereille! Joka ainoalle lapselle käy joskus niin ettei kukaan juuri sinä päivänä voi olla hänen kanssaan. Vanhempi ei tosiaan voi muuta kuin kannustaa aktiivisuuteen kavereiden suuntaan ja olla vieraanvarainen kavereille sekä jutella reilusta kaveruudesta. Kaikilla lapsilla ei vain klikkaa, lähes naapurissamme asuu tyttöni luokkakaveri joka on myös yksinäisen tuntuinen. Heillä on kuitenkin tylsää yhdessä eikä kumpikaan halua olla toisen kanssa. Oman lapseni kaveruusjutut on aaltoilua, välillä enemmän seuraa, välillä yksinäisempää. Kieltämättä itsekin huolestun jos tytöllä ei vaikka viikkoon ole kaveriseuraa.

Niin, tyttäreni on aktiivinen. Jos ei olisi, niin eipä sitä seuraa juuri olisi.

Ihmettelen, kun sitten kun tytöllä se joku kaveri on niin heillä on aina tosi tosi mukavaa mitä olen huomannut. Että miksi hän silti on aina se, joka pyytelee (ja usein ei käy, kun joku muu jo on).

Kateusjuttua en minäkään heti ajatellut mutta kumma sattuma on kun tämä yksi niin kovasti tyttäreni syömistä kommentoi. Tyyliin "sinusta tulee vielä tosi läski jos syöt noin paljon"... ja aikoo itse olla se laihin. Surkeaa sinänsä, että ylipäätään mitkään laihuuspuheet ovat jo tuolla iällä pinnassa. Toivottavasti loppuu pian.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin, tyttäreni on aktiivinen. Jos ei olisi, niin eipä sitä seuraa juuri olisi.

Ihmettelen, kun sitten kun tytöllä se joku kaveri on niin heillä on aina tosi tosi mukavaa mitä olen huomannut. Että miksi hän silti on aina se, joka pyytelee (ja usein ei käy, kun joku muu jo on).

Kateusjuttua en minäkään heti ajatellut mutta kumma sattuma on kun tämä yksi niin kovasti tyttäreni syömistä kommentoi. Tyyliin "sinusta tulee vielä tosi läski jos syöt noin paljon"... ja aikoo itse olla se laihin. Surkeaa sinänsä, että ylipäätään mitkään laihuuspuheet ovat jo tuolla iällä pinnassa. Toivottavasti loppuu pian.

Ap

Yleensähän tavallisten kavereiden kanssa onkin ihan hauskaa, mutta ei kuitenkaan niin hauskaa kuin sen mieluisimman kaverin kanssa. 

Oliko tuo lihomisesta sanova kaveri itse lihava? Jos ei, tuskin on kyse kateudesta. Ja mitä tulee lasten puheisiin ikätasoonsa nähden, niin ei lapsella tarvitse olla kuin isompi sisarus ja oppii sitä kautta asioita, joita ei vielä ikänsä puolesta tarvitsisi tietää. Jos tuolla lapsella on vaikkapa seiskaluokkalainen isosisko, niin tämä on hyvin voinut joskus sanoa pikkusiskolleen, että "sinusta tulee vielä tosi läski jos syöt noin paljon" ja nyt tämä lapsesi kaveri toistaa samaa lausetta sinun lapsellesi. 

Vastaaja 1 tässä taas.

Lukemani perusteella tytössäsi tai kasvatuksessanne ei varmasti ole mitään vikaa. Tuo syömisistä kuittailu voi olla täysin kotona opittua, surullista sinänsä.

Muistelen paljon omaa lapsuuttani silloin dinosaurusten aikaan, ja silloin oltiin  kaveria milloin kenenkäkin kanssa, se todellakin meni aaltoillen, kuten yksi vastaaja tuossa jo kertoi. En muista että ketään olisi tietoisesti dissattu. Ja olisin pitänyt tosi merkillisenä jos äitini olisi näihin kuvioihin puuttunut. Siispä olen tehnyt sen päätöksen, että en nyt puutu enkä kysele enää millintarkkaan mitä milläkin hetkellä on kenenkäkin kanssa tapahtunut, kuka on kysynyt ketä jne. Tämä lisää vain omaa ahdistustani, ja sitä kautta tekee hallaa tytölle.

Miten AP teidän kesä meni? Meillä oli vähän hankalaa ja paljon piti tekemistä keksiä, että saatiin tyhjiä hetkiä täytettyä. Se ei  kavereita korvaa, mutta pidän visusti huolen, että tytöllä on yhteisten tekemisien kautta  tunne että hänestä välitetään. Raskasta joskus, mutta muuten se on pelkkää puhelimella pelaamista, ja sekään ei ole hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vastaaja 1 tässä taas.

Lukemani perusteella tytössäsi tai kasvatuksessanne ei varmasti ole mitään vikaa. Tuo syömisistä kuittailu voi olla täysin kotona opittua, surullista sinänsä.

Muistelen paljon omaa lapsuuttani silloin dinosaurusten aikaan, ja silloin oltiin  kaveria milloin kenenkäkin kanssa, se todellakin meni aaltoillen, kuten yksi vastaaja tuossa jo kertoi. En muista että ketään olisi tietoisesti dissattu. Ja olisin pitänyt tosi merkillisenä jos äitini olisi näihin kuvioihin puuttunut. Siispä olen tehnyt sen päätöksen, että en nyt puutu enkä kysele enää millintarkkaan mitä milläkin hetkellä on kenenkäkin kanssa tapahtunut, kuka on kysynyt ketä jne. Tämä lisää vain omaa ahdistustani, ja sitä kautta tekee hallaa tytölle.

Miten AP teidän kesä meni? Meillä oli vähän hankalaa ja paljon piti tekemistä keksiä, että saatiin tyhjiä hetkiä täytettyä. Se ei  kavereita korvaa, mutta pidän visusti huolen, että tytöllä on yhteisten tekemisien kautta  tunne että hänestä välitetään. Raskasta joskus, mutta muuten se on pelkkää puhelimella pelaamista, ja sekään ei ole hyväksi.

Tuosta kotona oppimisesta...puenet lapset toistavat vanhempiensa sanomisia, mutta kouluikäiset apinoivat paljon enemmän kavereitaan, isompia sisaruksiaan sekä näiden kavereita. Aikuisten maailma on tuon ikäisille vielä vieras, mutta isompien lasten maailma ei. Huomasin itsekin omien lasteni kohdalla, miten heillä oli joskus sellaisia juttuja, että eivät takuulla olleet oppineet niitä minulta tai isältään. Ja mitä lie aivopieruja olen itsekin lapsena laukonut kuultuani niitä 6 vuotta vanhemmalta siskoltani. Varmasti paljon sellaista, mitkä olisivat olleet kauhistus vanhemmilleni. 

Tuo tyttöjen laihuuspuhe kuulostaa julmalta ja vaaralliselta jopa. Ottaisin puheeksi opettajan/terkkarin/vanhempien kanssa. Ei tuolla luokkakaverilla ole kaikki ihan kunnossa, hän tarvitsee ainakin palautteen siitä ettei noin voi jatkua. Pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vahinkoa ympäristössä. Tiedän kyllä, että painojutut ovat nuorilla yleisiä, mutta sitä ei silti tule normalisoida.

Ap tässä taas. Kiitos vastauksistanne!

Joo tosiaan tämä lihavuudesta ja läskiksi tulemisesta on vähän rotevampaa tekoa itse. Hänellä on ylipäätään tapana kommentoida tosi rumasti asioita kun sille päälle osuu, esimerkiksi että meidän kotimme on ruma ja koirat ällöttäviä ja haisevat pahalle (heillä itselläänkin on koira). Eli kaikkea sellaista, minkä varmasti ymmärtää eniten aiheuttavan pahaa mieltä.

Sitten välillä esittää niin kaveria niin kaveria mutta kun luottaa ei tosiaankaan voi. Ehkä hänkin on omalla tavallaan yksinäinen vaikka se yksi paras kaveri onkin. Hänen vanhempansa ovat kiireisiä, tosi paljon töissä. Sivusta seuranneena näyttää että rahaa on mutta aikaa ei...voin toki olla väärässäkin.

Minäkin yritän välttää liikaa puuttumista. Siksi tänne kirjoitinkin, että johonkin voin asiaa pohtia toisten naisten kanssa. Mies on aina kuitenkin mies, ei täysin tyttöjen maailmaa voi ymmärtää.

Olen kannustanut tyttöä viettämään aikaa niiden kanssa, joiden kanssa on hyvä olo eikä tarvitse miettiä ovatko ksvereita vielä huomennakin vai ei. Onneksi tosiaan on hyvä harrastus ja sitä kautta vaikuttaa saaneen enemmän samanhenkistä seuraa. Jospa näistä saisi edes sen yhden tosiystävänkin, ettei aina tarvitsisi hänen miettiä voiki luottaa vai ei.

Ap tässä.

Nytpä sattui sellainen esimerkkitapaus näihin kaveriasioihin liittyen. Tyttäreni ei ollut tänään koulussa, koska on kipeänä. Kukaan, ei kukaan, ei viitsinyt tuoda hänelle läksyjä. Yksi kauempana asuva luokkatoveri nyt sitten kertoi, että muut olivat vaan sanoneet ettei kukaan asu tyttäreni (siis meidän) lähellä :(

Tämä ei nimittäin pidä paikkaansa. Kuitenkin oma tyttöni on mielellään vienyt läksyjä, jos joku on ollut poissa.

Ongelma on nyt, että läksykirjat ovat siellä koulussa.

En ymmärrä. Tuntuu vaan kurjalta tytön puolesta. Vaikka kuinka yritän lieventää asian merkitystä niin onhan se lapselle surullinen juttu, kun kukaan ei viitsinyt moista asiaa hänen hyväkseen tehdä. :(

Vierailija kirjoitti:

Niin, tyttäreni on aktiivinen. Jos ei olisi, niin eipä sitä seuraa juuri olisi.

Ihmettelen, kun sitten kun tytöllä se joku kaveri on niin heillä on aina tosi tosi mukavaa mitä olen huomannut. Että miksi hän silti on aina se, joka pyytelee (ja usein ei käy, kun joku muu jo on).

Kateusjuttua en minäkään heti ajatellut mutta kumma sattuma on kun tämä yksi niin kovasti tyttäreni syömistä kommentoi. Tyyliin "sinusta tulee vielä tosi läski jos syöt noin paljon"... ja aikoo itse olla se laihin. Surkeaa sinänsä, että ylipäätään mitkään laihuuspuheet ovat jo tuolla iällä pinnassa. Toivottavasti loppuu pian.

Äh, sä olet liikaa siellä lasten sanelemassa maailmassa...läskipuheet tulee ihan jonkun vanhemman suusta kopioituna eikä oikeesti sen lapsen.

Kolmannen pyörän rooli... rohkaise muihin. Se on ollut sattumaa, että siihen. Siellä on muita kivempia kuin ne kaksi pissistä.

Ap

... oho... meni juttuni tuon Ap:n sekaan

Ei ole vanhempien asia hankkia kavereita kouluikäiselle. Se on lapsen oma haastetehtävä että löytää oman tyyppisiä kavereita ja osaa rakentaa suhteen ja ylläpitää sitä. Vanhemman pitää keskittyä omiin kaverisuhteisiin ja niissä onnistumiseen, samalla antaa mallia, ei elää lapsen elämää lapsen puolesta.

Kaikkivoipaisuutta tunteva vanhempi törmää ennemmin tai myöhemmin siihen tosiasiaan että hän voi hyvin vähän vaikuttaa lapsensa kodin ulkopuoliseen elämään muuten kuin vastaamasta perushoivasta jne. Toverisuosio on vain yksi asioista jota vanhemmat ei voi päättää. Kaikki ei ole muiden mielestä kivoja kavereita. Minkä vanhemmat tempuillaan voi jos lapsen sosiaaliset taidot ei ole riittävän hyvät.

Kuullostaa että ihan liikaa vastuutat muita. Onko lapsi liikaa ollut aikuisten kanssa? Eikö hänellä ole edes ikäistään sisarusseuraa? Vaadit paljon muilta lapsilta ja odotat heiltä aikuisen osaamista ja käytöstä. Jos tyttö on oppinut sinulta saman muita arvioivan olemistavan, enpä ihmettele ettei kavereita ole. Lapset on spontaaneja ja kehittyy vähitellen. Pikku aikuiset ei ole leikkikavereina suosittuja.

Vähän surullista, että vanehmpien (ilmeisesti usein vain äitien?) keskuudessa elää ajatus, että tyttärellä pitää olla ns. bestis. Mitä vikaa siinä on, että lapsi on itse aktiivinen ja soittelee eri kavereille ja viettävät aikaa yhdessä? Olisiko tässä ongelmaa, jos aloittajan lapsi olisikin poika? Onko lopulta kysymyksessä äidin vai tyttären ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vähän surullista, että vanehmpien (ilmeisesti usein vain äitien?) keskuudessa elää ajatus, että tyttärellä pitää olla ns. bestis. Mitä vikaa siinä on, että lapsi on itse aktiivinen ja soittelee eri kavereille ja viettävät aikaa yhdessä? Olisiko tässä ongelmaa, jos aloittajan lapsi olisikin poika? Onko lopulta kysymyksessä äidin vai tyttären ongelma?

Sama tuli mieleen ketjusta. Äidin ongelma? Omat traumat?