Huonoja ohjeita psykologilla

No, mutta hänhän on oikeassa. Anna arvostella, JOS haluat säilyttää välit.

Se on sitten eri asia, onko ne välit pakko säilyttää.

Samaa mieltä ap:n kanssa. Eivätkö hyvät välit ole myös äidin intressissä? Silloin molempien pitäisi tehdä osuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Eivätkö hyvät välit ole myös äidin intressissä? Silloin molempien pitäisi tehdä osuutensa.

Jos ihminen kritisoi, arvostelee tai tuomitsee toista, niin hänellä ei ole intresseissä toinen ihminen lainkaan. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja toimia kuten parhaaksi näkee. Itseään ei tarvitse muuttaa toisen takia.

Minusta tämä neuvo on hieman kiero ja ikään kuin huijaa äidin tuntemaan itsensä tärkeäksi ja samalla teetättää hänellä ikävät kotityöt. Mutta tuskin se hänen valittamistaan lopettaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä neuvo on hieman kiero ja ikään kuin huijaa äidin tuntemaan itsensä tärkeäksi ja samalla teetättää hänellä ikävät kotityöt. Mutta tuskin se hänen valittamistaan lopettaa.

Neuvo antaa samalla ikään kuin luvan tupata "auttamaan" ja sekaantumaan toisten elämään jatkuvasti. Itse en toimisi tämän ohjeen mukaan

Psykologi ei hahmota auttamisen ja "auttamisen" eroa, ei erittele mitään syitä isovanhemman käytökselle vaan niputtaa kaikki samaan nippuun, eikä mieti lainkaan, mitkä on sen "autettavan" tarpeet.

Aika hurjaa, jos tällainen "psykologi" on oikeasti koulutettu psykologi.

Vierailija kirjoitti:

Psykologi ei hahmota auttamisen ja "auttamisen" eroa, ei erittele mitään syitä isovanhemman käytökselle vaan niputtaa kaikki samaan nippuun, eikä mieti lainkaan, mitkä on sen "autettavan" tarpeet.

Aika hurjaa, jos tällainen "psykologi" on oikeasti koulutettu psykologi.

On kyllä koulutettu, kokenut ja tunnettu psykologi. Erikoistunut erityisesti kasvatukseen ja usein esillä vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. 

En ymmärrä, että miksi pitää aina tuntea olevansa oikeassa? Tai sanoa viimeinen sana. Mitä väliä sillä oikeasti on, että jos äiti olettaa tyttärensä hoitavan huonosti oman perheensä? Antaa äidin tuntea olevansa tärkeä sen hetken, kun saa kyläillessä pistää asiat kuntoon omasta mielestään, hänen omassa elämässän ei varmaan ole noita isoja asioita enää paljon. Äidin lähdettyä palataan normaaliin arkeen.

Oma anoppini on iloinen, kun soitan hänelle ja kysyn reseptejä hänen ruokiinsa. Onnellisena kertoo kaikki niksit ja neuvot ja samalla tuntee olevansa tärkeä meille.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, että miksi pitää aina tuntea olevansa oikeassa? Tai sanoa viimeinen sana. Mitä väliä sillä oikeasti on, että jos äiti olettaa tyttärensä hoitavan huonosti oman perheensä? Antaa äidin tuntea olevansa tärkeä sen hetken, kun saa kyläillessä pistää asiat kuntoon omasta mielestään, hänen omassa elämässän ei varmaan ole noita isoja asioita enää paljon. Äidin lähdettyä palataan normaaliin arkeen.

Oma anoppini on iloinen, kun soitan hänelle ja kysyn reseptejä hänen ruokiinsa. Onnellisena kertoo kaikki niksit ja neuvot ja samalla tuntee olevansa tärkeä meille.

Tämä on ihan eri juttu kuin kysyjällä - jos itse kysyt anopin reseptejä, niin tietysti anoppi on ystävällinen kun kertoo. Ei verrattavissa siihen, että alkuperäisen jutun äiti vierailulla ihan pyytämättä aloittaa arvostelun ja tekee itse "paremmin".

Kyllä tuo kysyjä haluaa välien paranevan siten, että äidin kanssa olisi mukavaa eikä suinkaan itse ryhtymällä kynnysmatoksi. Toki kaikki haluaa hyviä välejä vanhempiensa kanssa, mutta jos toinen osapuoli on yksinkertaisesti sietämättömän ilkeä ja manipuloiva (tai vielä pahempaa), niin ei sitä vain jaksa ja oma olo huononee kaikesta kanssakäymisestä. Olen itse tehnyt ratkaisun katkaista välit toiseen vanhempaan ja toisen kanssa on pitkiä hengitystaukoja. Perussyy vanhempieni täydellinen kyvyttömyys nähdä itseään erillisinä henkilöinä muista - rajattomuus. Käytös sitten sen mukaista. Vanhempani eivät välitä näistä jäätävistä väleistä, mikä hieman helpottaa. Ainakaan kukaan ei soittele ja hauku siitä.

Tässähän kysyttiin neuvoa välien paranemiseen eikä niiden katkaisemiseen.

Jos haluua, että välit paranevat tai ollaan väleissä, niin en katso myöskään muuta kuin, että antaa äidin häärätä ja antaa neuvojen yms. mennä kuin vesi hanhen selästä.

Itse olisin ollut iloinen kun äitini olisi auttanut kun lapsi oli pieni. Mitä se haittaa vaikak äiti tekee hiukan eri tavalla, kylllä sitten itse saa taas häärätä sydämensä kyllyydestä kun äiti ei ole paikalla.

Kun aina kannattaa ajatella, että äiti on kuitenkin vielä siinä elämässä ja lasten elämässä. Kyllä varmaan on monessamuussakin paikassa apuna ja voi kysyä neuvoa?

Kukaan meistä ei ole täydellinen, ei ne äidit eikä tyttäret. Omat vikansa kummassakin, on myös huomattava tämä seikka.

Vain täydellinen ihminen voi vaatia toiselta ihmiseltä täydellisyttä. Äidillä nyt tämä "vika" tyttärellä joku muu.

Tiedän psykologin, joka myös työskentelee perheiden kanssa. Itsellä ei lapsia, ei kokemusta perhe-elämästä, ei edes parisuhdetta (tapailee outoja tyyppejä, suhteista ei koskaan tule mitään).

Ei sellaisen neuvoja kannata ottaa vakavasti.

Totuus sattuu. Ap luulee että on olemassa helppo ratkaisu, mutta ei ole. Tuollainen äiti ei muutu, paitsi äärettömän kovalla työllä, eikä sitä kukaan jaksa. Uskon psykologilla olevan paljon kokemuksia tuosta ihmistyypistä.

Välit poikki jos vastaus ei tyydytä.

Nyt vasta hokasin, että Tahkokallio on itse pappaikäinen ja ilmeisesti käyttäytyy kuin jutun äiti tai ainakin vaimonsa käyttäytyy niin. Olisiko jo aika siirtyä eläkkeelle, jos neuvot asiakkaillekin ovat tätä luokkaa?

Minulle psykiatri sanoi että kaikkien kanssa ei tarvitse olla läheisissä väleissä tai edes tekemisissä, olkoonkin kyseessä omat vanhemmat. Miksi jotkut ihmiset olisivat käytöksestään huolimatta täysin arvostelun yläpuolella ja kaikki pitäisi kestää koska kaksi ihmistä on keksinyt miten lisäännytään? Aiemmin sain kuulla että he ovat kuitenkin vanhempani, pitää tulla toimeen ja osata muuttaa omaa käytöstään. Silti vaikka mitä tein, sain pelkkää arvostelua ja kauhistelua. Milloin ihmeteltiin sitä kuinka voin olla niin ruma vaikka olen heidän lapsensa ja milloin sanottiin että luulen olevani jotakin koska opiskelen vaikka oikeasti olen täysin mitätön. Koko lapsuus oli pelkkää arvostelua, yksityisyyteni loukkaamista (päiväkirjat luettiin, huone pengottiin kerran viikossa, puhelin tarkistettiin joka ilta ja kerrottiin sukulaisille mitä on oikein löytynyt tamponeista lähtien. Olin kiltti 10 keskiarvon oppilas jonka vapaa-aika meni kilpaurheilun parissa, eli mitään huolta ei taustalla ollut) ja fyysisiä rangaistuksia mitättömistä syistä. Aikuisuudessa tämä mitätöinti jatkui mm. joskus käydessä ilman syytä pidetyssä täydessä mykkäkoulussa, kaiken tekemisen arvosteluna ja puhetapani pilkkaamisena. Kun he olivat luonani käymässä, oli koko asuntoni pengottu ja tavaroiden paikkoja kaapissa vaihdeltu jotta ne olisivat käytännöllisempiä eikä tämmöisen tyhmän ideoita. Lakanani olivat muuttaneet olohuoneen kaappiin ja vaatteista iso osa laitettu jätesäkkiin kun olin töissä.

Että joo, ei niitä vanhempia aina voi arvostaa ja joskus on parempi että he saavat yksinäisessä vanhuudessa miettiä että kannattaako kuitenkin ylläpitää välejä lapsiinsa. En aio heitä enää tavata tai olla missään yhteyksissä, oli tilanne mikä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt vasta hokasin, että Tahkokallio on itse pappaikäinen ja ilmeisesti käyttäytyy kuin jutun äiti tai ainakin vaimonsa käyttäytyy niin. Olisiko jo aika siirtyä eläkkeelle, jos neuvot asiakkaillekin ovat tätä luokkaa?

Tunnen Tahkokallion ja hänen vaimonsa sekä yhden lapsista perheineen. Eivät käyttäydy jutun äidin tavoin.

Mikä on ko psykologin ikä?

Mielestäni erittäin kyseenalaisia neuvoja. Välit eivät parane sillä, että antaa itseään kohdella rajattomasti. Jos todella löytää sellaisen mielentilan, että arvostelu ja sättiminen ei aidosti satuta vaan sen voi todella antaa mennä toisesta korvasta ulos, niin mikäs siinä sitten.

Harva meistä kuitenkin on täysin immuuni vanhemman paheksunnalle. Kirjoittajaa äidin jutut selvästi loukkasivat. Mitä hyvää voi seurata siitä, ettei aseta minkäänlaisia rajoja sille, miten sallii muiden ihmisten itseä kohdeltavan?

En myöskään ymmärrä tätä alentuvaa sävyä äitiä kohtaan. Miksei hän voisi muuttaa käytöstään, miksei sitä voisi edes toivoa tai yrittää? Miksi monet olettavat automaattisesti äitien olevan puolidementonoituneita vanhuksia, joilta ei voi vaatia mitään normaalissa kanssakäymisessä edellytettäviä taitoja tai toisen kunnioittamista? Monet rajattomasti käyttäytyvät äidit, anopit ja isoäidit ovat ihan terveitä, viisi-kuusikymppisiä ihmisiä.

Pointit tärkeydestä ja tarpeellisuuden tunteista olivat hyviä ja asiallisia. Toisen ei kuitenkaan pidä saada tuntea itseään tärkeäksi toista mitätöimällä, vaan täytyy löytää molemmille hedelmällinen ja palkitseva tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykologi ei hahmota auttamisen ja "auttamisen" eroa, ei erittele mitään syitä isovanhemman käytökselle vaan niputtaa kaikki samaan nippuun, eikä mieti lainkaan, mitkä on sen "autettavan" tarpeet.

Aika hurjaa, jos tällainen "psykologi" on oikeasti koulutettu psykologi.

On kyllä koulutettu, kokenut ja tunnettu psykologi. Erikoistunut erityisesti kasvatukseen ja usein esillä vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. 

Hanella ei ole paivankaan kokemusta miniana tai tyttarena olemisesta eika minkaanlaista henkilokohtaista kokemusta aitien ja tyttarien valeista..Ei osaa samastua tilanteeseen eika kuvitella milta se toisesta tuntuu kun ei ole koskaan itse kokenut.Ei tee itse ehka kotitoita eika hanta arvosteta sen mukaan miten kotityot tekee eika haneen lastata samanlaisia odotuksia kuin naiseen.Lehti voisi kysya myos nuorelta naispuoliselta psykologilta vastauksen kysymykseen ja verrata naita vastauksia.Miten naispuoliset psykologit ratkovat omassa elamassaan vastaavia tilanteita.Miten tama psykologi suhtautuisi isaan joka kohtelisi poikaansa vastaavalla tavalla?Neuvoisiko poikaa samalla tavalla antamaan isan tuntea itsensa tarkeaksi? Voihan olla.etta lehtea ostaa vanhemmat ihmiset ja vastauksella nuollaan heita,annetaan sellaset vastakset etta ostavat lehden jatkossakin.

Joo kyllä psykologit ihmeellisesti vähättelevät nimenomaan äitien käyttämää henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Ihan kuin pahoinpitely olisi pikkujuttu jos sen tekee oma äiti. Äidithän vain haluavat hyvää. Myös pahoista ihmisistä tulee hyviä, jos he saavat lapsen.