Onko haitallista lapsen kehitykselle jos monilapsisessa perheessä kehun liikaa vain yhtä lasta?
Eräs lapseni alkoi valittamaan että kehun aina hänen sisarustaan mutta häntä moitin. Hänen mukaansa näin tapahtuu järjestelmällisesti.
Voi olla että on oikeassa mutta en vaan voi mitään kun on semmoinen ruskeasilmäinen nappisilmä tämä eräs lapseni ja haluan niin pörröttää hänen tummaa pehkoaan ja kehua että kuinka auttavainen on ja että sisarensa vaan esim. seisoo tumput suorana eikä auta riittävästi.
Rakkaita ovat kaikki:)
Kommentit (15)
Et vaikuta terveeltä!
Lapsesi sairastuu henkisesti kun jatkuvasti kokee epäoikeudenmukaisuutta! Tästä ei hyvä seuraa,sano minun sanoneen.
Eihän tämmöistä oikeasti kenenkään tarvitse kysyä -eihän?
Ne muutkin lapset voisi olla auttavaisempia jos saisivat kannustusta kehujen muodossa.Kehuminen hyvistä asioista on hyvä tapa "houkutella" lapsi auttavaiseksi ja ahkeraksi.
Jos sisarus ei ole auttavainen niin mikä ettet voi tätä suoraan sanoa. Oppiipahan olemaan. Tietysti jos on niin ettet vain näe hänen hyviä tekoja niin sitten on eri asia. Kai sitten on epäoikeudenmukaista.
Voi hyvää päivää sentään.
Tumma pehko ja ruskeat silmät saa vanhemman tylyttämään toista lasta ja vielä kyselee täällä että onko oikein:(
Teet syrjitystä sairaan ihmisen joka kenties on valmis epätoivoisiin tekoihin. Et taida tietää mitä on kiusaaminen?
Tylyttäähän mediakin suomalaisia kertoessaaan Turun tapahtumista ja vääristäessään asioita joten en näe tekoasi kovin moitittavana.
On minullakin ihana miellyttämisenhaluinen nappisilmä ja sitten on se autisti, joka märisee jatkuvasti, mutta ei siinä auta vanhemman muuta kuin tietoisesti ohjata enemmän huomiota myös sellaiselle lapselle, joka ei luonnostaan ole luonteeltaan yhtä miellyttävä. Koska eihän se sen lapsen vika ole ja siitäkin lapsesta löytyy sitten muita kehujen arvoisia puolia, jotka pitää vaan huomata ja nostaa esiin. Eli sitä vanhemmuutta nyt vaan peliin.
Halusi kehua nousee toisen miellyttävämmästä ulkonäöstä?
Että onkohan oikein?
Pystyisitköhän tuota ihan itse päättelemään, jos nyt rehellisesti asiaa ajattelisit?
Vierailija kirjoitti:
On minullakin ihana miellyttämisenhaluinen nappisilmä ja sitten on se autisti, joka märisee jatkuvasti, mutta ei siinä auta vanhemman muuta kuin tietoisesti ohjata enemmän huomiota myös sellaiselle lapselle, joka ei luonnostaan ole luonteeltaan yhtä miellyttävä. Koska eihän se sen lapsen vika ole ja siitäkin lapsesta löytyy sitten muita kehujen arvoisia puolia, jotka pitää vaan huomata ja nostaa esiin. Eli sitä vanhemmuutta nyt vaan peliin.
Minulla on tästä kokemusta, mutta vähän toisin päin. Esikoiseni on aina ollut vähän erikoinen, pienenä tosi arka, sittemmin järjetön itsepäisyys on korostunut, on saanut Aspergerin syndrooman diagnoosin. Häntä ei kerta kaikkiaan ole voinut kasvattaa ihan oppaiden mukaan, vaivannäköä on tarvinnut paljon enemmän. Kuopus on sitten ns. tavis. Minun aikani ja energiani on uponnut esikoiseen, eikä häneltä aina vaan voi vaatia ihan sitä, mitä kuopukselta ja on ollut pakkokin kehua ihan pienistäkin asioista, jotta on kehuttavaa. Meillä kuopus on varmasti kokenut tilanteen epäreiluksi. Toisaalta hän varmaan ymmärtää, ettei isoveljen elämä ole kovin ihanaa, hänellä itsellään on helpompaa. Mutta kuten sanoit, vanhemmuutta peliin, ei meilläkään saa kuopus jäädä jalkoihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minullakin ihana miellyttämisenhaluinen nappisilmä ja sitten on se autisti, joka märisee jatkuvasti, mutta ei siinä auta vanhemman muuta kuin tietoisesti ohjata enemmän huomiota myös sellaiselle lapselle, joka ei luonnostaan ole luonteeltaan yhtä miellyttävä. Koska eihän se sen lapsen vika ole ja siitäkin lapsesta löytyy sitten muita kehujen arvoisia puolia, jotka pitää vaan huomata ja nostaa esiin. Eli sitä vanhemmuutta nyt vaan peliin.
Autisti lopulta varmaan elättää sen lipeväkielisen "auervaaran" ja keekoilevan patsastelijan.
No, se nähdään sitten myöhemmin. Kukapa tietää, mihin tämä maailma ja sen työelämä on menossa, tarvitaanko älyä vai miellyttävyyttä vai kenties ulkonäköä? Nähdäkseni kaikenlaiset lahjakkuudet ovat arvokkaita riippumatta siitä, tuleeko niillä olemaan rahallista arvoa jonain tiettynä aikana vai ei. Koitan nyt vain keskittyä hoitamaan tämän vaiheen kunnolla, kun ovat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On minullakin ihana miellyttämisenhaluinen nappisilmä ja sitten on se autisti, joka märisee jatkuvasti, mutta ei siinä auta vanhemman muuta kuin tietoisesti ohjata enemmän huomiota myös sellaiselle lapselle, joka ei luonnostaan ole luonteeltaan yhtä miellyttävä. Koska eihän se sen lapsen vika ole ja siitäkin lapsesta löytyy sitten muita kehujen arvoisia puolia, jotka pitää vaan huomata ja nostaa esiin. Eli sitä vanhemmuutta nyt vaan peliin.
Minulla on tästä kokemusta, mutta vähän toisin päin. Esikoiseni on aina ollut vähän erikoinen, pienenä tosi arka, sittemmin järjetön itsepäisyys on korostunut, on saanut Aspergerin syndrooman diagnoosin. Häntä ei kerta kaikkiaan ole voinut kasvattaa ihan oppaiden mukaan, vaivannäköä on tarvinnut paljon enemmän. Kuopus on sitten ns. tavis. Minun aikani ja energiani on uponnut esikoiseen, eikä häneltä aina vaan voi vaatia ihan sitä, mitä kuopukselta ja on ollut pakkokin kehua ihan pienistäkin asioista, jotta on kehuttavaa. Meillä kuopus on varmasti kokenut tilanteen epäreiluksi. Toisaalta hän varmaan ymmärtää, ettei isoveljen elämä ole kovin ihanaa, hänellä itsellään on helpompaa. Mutta kuten sanoit, vanhemmuutta peliin, ei meilläkään saa kuopus jäädä jalkoihin!
Tuo on ihan totta. Joissain asioissa se aurinkoinen kuopus on meilläkin on saanut vähemmän, koska on tuo esikoinen ja hänen tarpeensa. Ei pystytä yhtä vapaasti olemaan perheenä kuin voitaisiin olla kahden taviksen kanssa.
kai se on ilmiselvää että jos yhtä paijataan ja muita moititaan niin siitä yhdestä tulee auttavaisempi kuin muista