Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on tärkeämpää, uusi mies vai oma, onnellinen elämä?
24.09.2007 |
Mä oon ihan sekasin.
Ollaan kuukausi asuttu yhdessä, molemmilla omat lapset.
Nyt on ruvennut tuntumaan etten jaksa enkä pysty tähän. Miehestä ei tukea, kannustusta ja keskustelua saa, sen sijaan itselläni on vain isommat pyykkivuoret ja kauppakassit hoidettavana. Oma-aloitteisesti mies ei kanna ees omiaan tai lastensa ruuantähteitä pöydältä tiskipöydälle.
Olen ollut henkisesti väsynyt jo ennen suhdettakin, toivoin, että saisin nyt tukea yksinäiseen pakertamiseeni lapsen kanssa ,mutta ei.
Mies haluaa elää rytmitöntä elämää, itselleni rytmit ovat tärkeitä. Myös lapseni on tottunut näihin ja viikonloppuisin jolloin miehen lapsi on käymässä, koen elämän täysin kaaokseksi, oma lapsi nukahtaa jlo 18 päiväunille jne (normaalisti jämptisti klo 12).
En tahtoisi menettää miestä, mutta en voi sanoa olevani onnellinen näin, kun taas yksinasuessa koin olevani ihan perusonnellinen.
Onkohan tämä nyt vain uusioperheeseen sopeutumiskriisi vai oliko yhteenmuutto virhe? Lasten, exien tms. saralla ei ole ongelmia, ja tulemme kaikki ihan ok toimeen,eikä negatiivisia tuntemuksia kohdistu kuin miehen käytökseen ja omaan ahdistukseen.
Kommentit (3)
Ja tehdä selväksi yhteiset " pelisäännöt" . Ehkä mies vielä helpommin muuttaa tapojaan kun ei ole vielä niin tottunut siihen että sinä automaattisesti teet kaiken.
Itse olen eronnut yh myös ja pidän hyvin tärkeänä uudessa suhteessa että ongelmakohdat hoidetaan puhumalla alta pois heti kun niitä ilmenee. Elin avioliitossani liian pitkää onnnettomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No entäs tämä muu yleinen ahdistukseni?
Muutin miehen kotipaikkakunnalle ja oma elämäni jäi käytännössä kokonaan paikkakunnalle, jossa olen asunut koko ikäni.
Ok, tuli kiirehdittyä rakkauden huumassa ja nyt se kostautuu. Mutta helpottaako se tästä? Kannattaako odotella vai oisko parempi lopettaa tähän, kun vielä on suht " helppo" lähteä kun ei yhteisiä asioita niin paljoa ole.
Toisaalta narina kotitöistä tuntuu epäreilulta, kun kuitenkin päivät kotona olen.. Mutta miehellä tuntuu olevan tärkeää,että elämme omia elämiämme ja itse kuitenkin koen olevani ainoa joka antaa tämän perheen eteen kaikkensa. Mies ei voi ymmärtää tätä, hänestä minä pingotan ja stressaan turhia. Mielestäni tuossa yhdessä lapsessa on kuitenkin ihan riittävästi yhden ihmisen harteille, lapsen oma isään ei ole yhteyttä.
Kun teet sen heti, mies ymmärtää paremmin ryhtyä hänelle kenties uusille tavoille.