Kohta on taas syksy :-(
Sitten on yhä aikaisemmin pimeämpää, kylmempää, sataa, tuulee, kasvit kuolevat, eläimet lähtevät muuttomatkalle tai menevät talviunille ja sitten tulee talvi, jolloin on todella pimeää, liukasta, kovia myrskyjä ja paljon lunta, erityisen kamalaa on kun on pakkasta ja joutuu laittamaan paljon vaatteita päälle, enkä minä tykkää yhtään esim. pitkistä alushousuista, pitkähihaisista paidoista, paksusta takista, käsineistä, piposta, kaulahuivista, lyhyistä alushousuista, sukista, villasukista, toppapuvusta ja talvikengistä päälläni samaan aikaan. Eli minä toivon, että ensi talvena on vain noin 5-10 astetta pakkasta korkeintaan, siis yleensä noin 5 astetta, joskus ehkä jopa 10 astetta, mutta vain silloin kun olen kotona että ei tarvitse laittaa vaikka niitä pitkiä alushousuja. En tykkää käyttää vaatteita, koska ne hikoavat kun on paljon vaatteita päällä ja sitten pitää koko ajan pestä niitä, laitaa niitä kuivumaan ja kuluu paljon aikaa, vaivaa, pyykinpesuainetta ja huuhteluainetta. Kamalaa on myös, kun on aina vain pimeämpää ja pimeämpää ja minä olen koko ajan masentuneempi, surullisempi, väsyneempi ja pakko-oireisempi mitä pimeämpää on, kunnes joskus helmikuussa alkaa olo vähitellen paranemaan, kun päivänvalon määrän jo selvästi huomaa ja erityisesti sitten, kun tulee aika jolloin ilmassa on jo aavistus ja lupaus keväästä, alkaa olemaan aurinkoisempaa, ei ole enää niin kylmä eikä sada hirveästi lunta, mutta ei ole vielä kevät. Se ehkä on paras hetki vuodesta, kun huomaan, että luonnossa on lupaus keväästä, luonto ikään kuin tahtoo pyytää anteeksi minulta kärsimyksiäni syksyn ja talven aikana antamalla näkyä merkkejä ja lupauksia tulevasta keväästä, mutta kevät ei vielä ole. Parasta on odottaa kevättä ja kesää. Sitä en hyväksy, että jotkut linnun lentävät talveksi ulkomaille ja palaavat takaisin vain kevään ja kesän ajaksi. Jos lintu kuoriutuu munasta täällä Suomen maassa, niin sen hitto vieköön pitäisi elää koko elämänsä täällä eikä lennellä edestakaisin tämän maan ja jonkun toisen maan väliä ja jos se lintu ei täällä ympäri vuoden selviä, niin ei sen pitäisi kuoriutua munasta täällä vaan siellä, missä se talvet viettää. En minäkään kulje ympäri maailmaa vuodenkierron mukaan niin, että aina on kesä siellä, missä minä olen, koska olen syntynyt tässä maassa ja täällä minun kuuluu asua, vaikka elämä olisi täällä välillä kurjaa ja taistelua.
Kommentit (11)
En edes jaksa lukea aapeen vuodatusta ja vielä ilman kappalejakoa.
Joka tapauksessa kävi selväksi, että hän vihaa syksyä.
Mulla alkoi kesäloma ja rakastan näitä aurinkoisia päiviä!
Myös marraskuun illat kynttilöineen on ihania 😊
Aaaaahh, ilma raitistuu, ei ole itikoita, aurinko ei paahda niin ettei jaksa mitään tehdä, jaksaa lenkkeillä ja touhuta ja nukkuu paremmin kun yöllä on oikeasti pimeää.
Just hyvä :)
Ihanaa! Minä lähden lappiin erämaahan odottelemaan kaamosta.
Minä pidän tästä loppukesän ja alkusyksyn ajasta. Tähän aikaan on yleensä parempaa keliäkin kuin alkukesästä, jolloin yleensä vaan sataa. Tässä on todennäköisesti vielä lähes pari kuukautta kohtuullisia ilmoja jäljellä ennen kuin syksyn sateet iskee. Toivoisin vaan pitkästä aikaa kunnon talvea, aikainen lumi joka pysyisi pitkään ja sopivasti pakkasta.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa! Minä lähden lappiin erämaahan odottelemaan kaamosta.
Ystävä lähti eilen viikoksi vaeltamaan Lappiin yksin. Hän on tehnyt sen jo monena vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän tästä loppukesän ja alkusyksyn ajasta. Tähän aikaan on yleensä parempaa keliäkin kuin alkukesästä, jolloin yleensä vaan sataa. Tässä on todennäköisesti vielä lähes pari kuukautta kohtuullisia ilmoja jäljellä ennen kuin syksyn sateet iskee. Toivoisin vaan pitkästä aikaa kunnon talvea, aikainen lumi joka pysyisi pitkään ja sopivasti pakkasta.
Samoin tykkään! Hätäisimmät ovat lomansa pitäneet ja koko helvetin kesän surkutelleet säitä! Mulle kelpaa nyt olla ihan rauhassa ja kippis! 🍸🍕🌧🌈
Syksy on Syksy Räsäsen juhla-aikaa.
Miksi et tykkää pitkistä alushousuista ja pitkähihaisista paidoista? Oletko aistiyliherkkä?
Tai sitten olet kuin minä, joka fanitan luonnonkuituisia vaatteita niin paljon, kuin mahdollista. Varsinkin ihoa vasten olevat vaatteet. Keinokuituvaatteet ovat epämukavia, puristavia ja hiostaviakin.
En juuri käytä villasukkia, mutta säärystimiä urakalla.
Kesän vaihtuminen syksyyn on haikeaa, mutta onhan elämässä muutenkin haikeutta. Totuttaa meitä luopumiseen.
Toivottavasti löydät syksystä ja talvesta jotain mieleistäkin :)
Menevät siten mukavemmin 🐦
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa! Minä lähden lappiin erämaahan odottelemaan kaamosta.
Ystävä lähti eilen viikoksi vaeltamaan Lappiin yksin. Hän on tehnyt sen jo monena vuonna.
Oi, miten ihanaa :)
Miten ystäväsi majoittuu?
Päivän lyhenemisvauhti alkaa hidastumaan jo vähän yli kuukauden kuluttua ja vain vähän yli 4 kuukautta enää, niin päivä alkaa pidentymään. Sitten mennään jo taas kohti uutta kesää.
Tosin syksyhän kestää sinne maaliskuuhun asti, koska talvet ovat nykyään lumettomia ja lämpimiä. Jos pihlajanmarjoihin on uskomista, niin taas on yksi lumeton ja lämmin talvi lisää tulossa. Sen verran paljon näyttää pihlajissa olevan marjoja.