Nykyään saa olla tosi tarkkana mistä puhuu kavereille (kateus?)

Lisään vielä, että minulla ei ole todellakaan aina mennyt hyvin millään noista mainitsemistani osa-alueista, vaan elämäni on aiemmin ollut lähinnä kamalaa. Tämä nykyinen tilanne on ollut vasta muutaman vuoden, eikä elämäni ongelmatonta ole edelleenkään, kaikkea muuta.

Ap

Kilpailunhalu on lisääntynyt. Siitä osoittaa mm. some, jossa ihmiset hakevat jopa sairaalloisesti huomiota. Syy tähän on todennäköisesti se, että luonnosta vieraannutaan koko ajan enemmän ja enemmän. Ihmisen pitäisi olla enemmän yhteydessä luontoon, kunnioittaa sitä ja antaa muiden eläinlajien elää rauhassa ja vapaana. Ihmisten lisääntymistä pitäisi rajoittaa.

Nykymaailma ei ole tasapainoinen. Siksi me voimme niin huonosti. Ihminen tuntee kateutta, koska hänellä on kieroutunut arvo- ja ajatusmaailma.

Joo, sama huomattu. Itselläni meni todella huonosti, olin hirveän masentunut ja kaverit huolissaan ja tukena. Nyt useita vuosia myöhemmin kuin ihmeen kaupalla menee kaikilla elämän osa-alueilla hyvin, ja olen siitä todella hämmentynyt ja onnellinen. Olen hehkuttanut onneani läheisimmilleni, jotka tuntuvat suhtautuvan siihen jotenkin oudosti. Niinkuin en ansaitsisi hyviä asioita. En ole liikaa tai ärsyttävästi tunkenut onneani toisten naamoihin tai tyyliin julistanut elämäni rakkautta ihmiselle jonka puoliso on juuri kuollut, mutta luulin vaan vilpittömästi että ystäviäni kiinnostaisi hyvinvointini ja he olisivat onnellisia puolestani. Nyt jaksaisin olla tukena myös ystävilleni mutta tuntuu kuin minut olisi jätetty pois kerhosta, kun en ole enää masentunut ja märise kaikesta.

Olen 49-v ja minulla on aina mennyt hyvin. En ole koskaan huomannut kateutta

Ehkä se on joku ihmisen ominaisuus, että tulkitsee toisissa kateutta

Teetkö aiheista ahkerasti FB päivityksiä, joita odotat muiden sitten tykkäävän?

Vierailija kirjoitti:

Teetkö aiheista ahkerasti FB päivityksiä, joita odotat muiden sitten tykkäävän?

No en edes ole FB:ssa. :)

Ap

Kyllä. Selvästi ihmisille on helpompi olla kaveri sellaiselle, jolla menee huonommin kuin itsellä. Empatia on helppoa. Mutta sitten kun toinen tuleekin pois sieltä autettavan roolista, ei olekaan enää kivaa. Kun minä halusin olla se parempi meistä, niin en tykkää että sinä et olekaan huonompi oikeasti, vaan se johtuikin vaan sinun sen hetkisestä tilanteesta.

Tuttua. Olin ennen hyvinkin masentunut ja varaton. Ei perhettä tai turvaverkkoa, sinnittelin ja jotenkin löysin onnen. Kaikki vanhat kaverit on nyt sitten lopettanut yhteyden pidon kun elämä ei enää ollutkaan ihan kauheaa. Parisuhde, yhteinen oma asunto ja kouluun pääsy aloitti sen, sit tuli kuvioon matkustelua ja uusia hankintoja. Ei siis olla rikkaita tai elellä leveästi, ihan normi juttuja, sen kummempia korostamatta. Lapsettomuus auttaa. Ei sitten kai oo oikein enää mitään mistä jutella, kun ei yhdessä "voi" rypeä ja säälitellä. Sitä mietin minäkin, että vihdoin ois mahdollisuuksia auttaa ja tsempata muita, mutta eivät kykeneet olemaan onnellisia puolestani. Ihan avoimesti näyttivät kukin tavallaan että menee liian hyvin.

Päätin sitten että antaa olla. Ymmärrän hyvin että voi olla kateellinen, mutta en sitä että siihen jää jumiin tai näyttää sen avoimesti. Sellainen syyllistäminen ei ole ystävyyttä. Terve menoa.

Itse olen tömännyt kateuteen usean kerran. Aikaisemmin ihmisillä oli paremmat käytöstavat, joten asia ei ehkä tullut suoraan esiin niin helposti, nykyään sosiaaliset taidot ovat heikommat ja tuollaiset tunteet tulevat esiin yhä enemmän, joskus vielä niin että kadehtija heijastaa tunteensa kateutensa kohteeseen, ikään kuin syyllistää tämän omista tunteistaan. Siksi usein kadehtija panee välit poikki, "kun tuo toinen on niin inhottava koska kadehdin häntä", hmmm...

Kateus kertoo siitä kadehtijasta paljon: hän on samalla tietoinen omista puutteistaan, mutta hän ei haluaisi tehdä mitään asian muuttamiseksi vaan hän haluaisi että kaikki tulisi hänelle kuin Manulle illallinen, ja usein halutaan etenkin että itsellä olisi enemmän ja paremmin kuin muilla läheisillä ja kavereilla. Ei siis osata iloita kun lähipiirillä menee hyvin.

Vähän sama asenne siis kuin taaperoilla hiekkalaatikolla: mä haluan tuolta toiselta lapselta tuon kivan lelun, en siksi että leikkisin sillä, vaan siksi että haluan että tuolla toisella ei sitä lelua olisi.

Mulla ei ole koskaan ollut varmaa ostaa kovinkaan kalliita vaatteita, mutta äitini opetti minut pukeutumaan niin että kaikki sopii yhteen. Yksi ystävääni esittänyt nainen oli niin kateellinen kun tuttavat kehuivat tyyliäni, että rupesi varastaan mun vaatteita. Toinen oli kateellinen kielitaidostani, mutta häntä ei kiinnostanut mennä kielikursseille "kun se on niin pitkäveteistä".

Kaikkein tyhmintä on olla kateellinen jonkun toisen elämästä. Koskaan et tiedä mitä toisen elämä oikesti on. Haluat vain sen hulppean talon, ihanan aviomiehen, ja kalliin auton --- mutta ottaisiko myös ko. naisen reumasairauden, sen tuomat kivut, miehen masennuksen ja söpön lapsen oppimisvaikeudet? Olisitko valmis hankkimaan vuosien vaativan koulutuksen ja tekemään sitten lähes 24/7 työtä että saisit sen upean talon ja auton?

Toisen ihmisen elämää ei kannata kadehtia, mutta jos jotain elämässä haluaa, joka ei perustu onneen tai sattumaan, sitten pitää tehdä sen eteen töitä.

Lisää kokemuksia?

Ap

Sama homma, välit hiipuneet vanhoihin kavereihin kun menin naimisiin, ostettiin asunto, valmistuin yliopistosta ja pääsin hyviin töihin. Kissatkin ovat varsinaisia unelmalapsia, käyttäytyvät aina moitteettomasti ja edustavasti vieraiden aikana :'D. Ehkä saan uusia kavereita mammakerhoista, jos tärppää.

Itselläni on sama kuin monella muulla tässä ketjussa, eli ennen meni tosi huonosti ja nykyään hyvin, olen siis väkivaltaisesta alkoholistiperheestä jne (kaikille varmaan tuttu tarina suomessa).

Joka tapauksessa huomasin, että sen jälkeen, kun minulla alkoi mennä hyvin, useat ihmiset muuttuivat aggressiiviseksi ja todella sekopäiseksi.

Olen melko varma, että se johtui siitä, että he kokivat itsensä jotenkin todella paljon paremmiksi kuin minä johtuen surkeasta elämänalustani, ja tilanteen muuttuessa halusivat painaa minut takaisin alas edes jotenkin. Niiden psyyke ei jotenkin kestänyt sitä, että ns. surkimus olisi jotenkin hyvässä asemassa niihin nähden, koska leimattu luuseriksi jo lapsena = aina luuseri, jotta niillä olisi hyvä olo.

Ei siihen oikein ole muuta selitystä. Esim. tätini oli tuollainen ja nautti huomautella, ollessani lapsi, siitä miten perheeni on "sossunelättejä yms." tilanteeni muututtua aikuisena tätini sekosi totaalisesti ja yritti kerran jopa käydä käsiksi ilman mitään syytä. Saman tyylisiä ihmisiä oli muitakin.

Nosto

Sama täällä. Ja se todellakin liittyy johonkin tosi "arkipäiväiseen" kuten auto tai koulutus tmv. Jos valitan jostain tai juttelen niitä näitä, niin kaverit yleensä sanoo jotain tyyliin "niin sulla on se ja se auto tottakai kun tarvit ja sulla on töitä ja koulua jne mä en taas tarvitse sitä, olen kyllä sanonut miehelle et hankitaan toinen auto mutta ollaan sitä mieltä, että kun olen nyt äitiysvapaalla niin en sitä tarvitse"... tiedän, että kyseessä on ihan keskustelua, eikä se välttämättä ole kateutta, mutta tuntuu siltä, että samanikäiset kaverini vertaavat itseään muhun (tai muihin), vaikka meillä on ihan eri elämäntilanne. Olen 25v naimisissa oleva yhden lapsen äiti, joka käy töissä ja opiskelee samaan aikaan. Ei se ole todellakaan helppoa, enkä itsekään haluaisi olla tällaisessa tilanteessa kun stressaa koko ajan niin paljon... haluaisin vain suorittaa yliopiston loppuun niin pääsen tekemään jotain vapaa-ajallakin!! En oikeasti valita kenellekään ja jos valitan niin haluan myötätuntoa enkä vertailua

Mä niin tunnistan tuon. Itse olen juuri 40v täyttänyt ja 20v naimisissa ollut ja meillä on kaksi lasta (tyttö ja poika). Ihan tavallisia "tallaajia" ollaan miehen kanssa. Asutaan pk-seudulla kohtuuhinnalla ja ajetaan keskivertoautolla. En mitenkään "retostele" omilla asiolla, mutta olen huomannut, että varsinkin eräs kaverini ei pidä samalla tavalla yhteyttä kuin ennen. Hän itse on myös naimisissa, asuu pk-seudun yhdyskunnassa omakotitalossa, perheessä kolme tyttöä, 2 autoa ym. Eli hyvin asiat hänelläkin, mutta... Olen saanut monesti kuulla kuinka kateellinen hän on kun hänellä ei ole poikaa. Me myös matkustellaan 2-3krt vuodessa ulkomaille, heillä ei kuulemma varaa. Itse olen tehnyt ratkaisun asua halvemmalla, omistaa vain yhden auton ja olla muutenkin tarkka mihin rahani laitan, joten matkusteluun jää mukavasti varaa. Ei ole minusta häneltä pois, jos olen päättänyt elää näin. Jokainen tekee omat valintansa. Surullista, että ystävyytemme on tästä kiinni.

Miksi ensimmäisen vastaajan pitäisi kysellä tai kommentoida? Sinä elät omaa elämääsi ja hän elää omaansa.

Kateellisia ihmisiä on aina, joten heistä ei kannata välittää. Työkaveri kadehti liikuntavammaisten parempia parkkipaikkoja. Oikeasti. 

Kolmannella kaverillasi oli jokin syy, jonka vuoksi hän katkaisi välit. Anna olla.

Etsi uutta seuraa, jolla on suunnilleen samanlainen elämäntilanne, kuin sinulla.

Pahinta tuo kateus on just silloin, kun ihminen on jollain keinolla saanut elämänsä vähän paremmaksi. Ne jotka on ennen voineet katsoa omassa kieroutuneesa päässään alaspäin eivät kestä sitä, että eivät enää voi näin tehdä. Huvittavin piirre näissä kadehtijoissa on se, että näkevät vain ja ainoastaan senikä on paremmin, kuin heillä itsellään. Ei osata ajatella, että tietyistä asioista luopuminen mahdollistaa muita asioita. Ap.n esimerkissä eivät halua taloa, mutta matkustelevat. Voisin kuvitella, että kaveri joka kituuttaa asuntolainan kanssa kadehtii ap.tä siitä, että matkustelee ajattelematta, että sr olisi hänelle mahdollista, jos ei olisi ahnehtinut asontoa.

Auta armias, kun satut asumaan ulkomailla! Saa kyllä olla kieli keskellä suuta, ettei vahingossakaan lausahda mitään positiivista asuinmaastaan tai negatiivista Suonesta. Ja kun vielä kaikesta näkee, että itsellä menee sata kertaa paremmin kuin ystävillä, pitää todellakin pitää suu supussa.

En ymmärrä Kateutta ylipäätänsä. Jokainen voi saavuttaa lähes mitä vaan jos tekee töitä sen eteen. Toki voit sairastua sinusta riippumattomista syistä, mutta mitä sitten? Joskus käy niin, muillekin.

Mutta sitten HUOM jos et kerrokaan avoimesti kaikesta, oletkin tylsä, sulkeutunut, hyödytön, ilonpilaaja, stalkkaaja, bye bye et kuulu joukkoon!