Vuosien psykoterapia, tervehtyminen ja sen seuraukset

Minä kävin kolmevuotisen terapian kymmenen vuotta sitten. Minulla oli vähän sama tilanne, että olin unohtanut omat haaveet ja unelmat ja elänyt toisten omia. Määrätietoisesti lähdin niitä toteuttamaan. Terapiassa olin 2007-2009 ja nyt kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon. Omia unelmiani olivat hyvä työ, puoliso, talo ja lapset. Ne olen kaikki saanut. Lisäksi olen löytänyt muitakin unelmia ja uskallan toteuttaa niitä.

Tsemppiä! Älä hylkää niitä asioita, jotka elämässäsi ovat hyvää (työ, perhe, lapset), vaan lähtekää yhdessä toteuttamaan myös sinun unelmiasi.

Mulla tuo olisi edessä, en vaan millään haluaisi. 20vuotiaana kävin vuoden verran mieheni painostuksella, mutta jätin kesken. Nyt kohta 40v ja jotakin olisi tehtävä, mutta pelottaa asioiden repiminen auki taas uudelleen.

Miten te pääsitte terapiaan? Itselläni kokemus, että ohjataan vain juttelemaan psykologin kanssa muutama käyntikerta. Ihan kivaa juttelua, ja jotakin apuakin vähän, mutta ei mitään noin perusteellista. Haluaisin tuollaisen oikean terapian.

Olen käynyt kutakuinkin samanlaisen prosessin läpi. Olen tosin sinua 20v nuorempi, eikä minulla ole puolisoa tai lapsia, joten olen siinä mielessä hyvässä asemassa.

Ymmärrän hyvin tunteesi perhettäsi ja kaveripiiriäsi kohtaan. Sinulla on oikeus terveeseen tasapainoiseen elämään. Lähipiirisi on jumiutunut vanhoihin huonosti toimiviin malleihin ja sinulla on täysi oikeus pitää etäisyys näihin ihmisiin.

Itse olen huomannu, että kun yhden oven sulkee, niin toinen aukeaa. Tällä haen sitä, että joskus pitää ottaa selkeä etäisyys näihin nykyisiin kavereihin, jotta syntyy tilaa uusille tuttavuuksille.

Ota ihmeessä yhteyttä näihin vanhoihin "elitistisiä" kavereihin, et menetä mitään. He ovat varmasti ihan mielissään, jos kerrot että olet kaivannut ystävyyttänne ja haluaisit tavata vanhojen aikojen kunniaksi.

Terapeuttisi on varmasti oikeassa siinä, että avioero ei toisi lopulta onnea. Vaikuttaa siltä, että sulla on hyvä vaimo, joka tukee sua. Hänhän se sinut terapiaankin suostutteli - ei kannata unohtaa sitä. Suosittelen teille pariterapiaa ja sitä, että ottaisitte missioksenne löytää ihan uuden näkökulman yhteiseen elämäänne. Niin paljon asioita on muuttunut sun pään sisällä ja persoonassa, joten läheisten pitää myös tulla vastaan.

:)

Saadakseen terapiaa pitää olla riittävän sairas muttei liian, jälkimmäiselöä perusteella minulta kerran hylättiin. Kelan terapia on myös työelämään tähtäävää kuntouttavaa terapiaa, eli pitää osoittaa miksi ilman terapiaa ei työn teko onnistu tai uhkaa viedä työkyvyn. Itselle ei kelan 3 v tule riittämään, jos saan koko 3 v ku joka vuosi haettava uudestaan, sitten pitää kai käydä harvemmin ja maksaa itse vähistä rahoistaan.

Olisipa mullakin tollanen terapeutti. Minun läheiset on rikollisia, yksi jopa murhasta tuomittu ja heitä hän vain ymmärtää ja ohjaa minua muuttumaan entistä kynnysmattomaisemmaksi.

Olen käynyt usean vuoden ajan psykoterapiassa ja joutunut tekemään suuren työn käymällä kaiken pahan uudelleen läpi jonka yritin monta vuotta ennen terapiaa vain unohtaa ja jättää käsittelemättä.

Terapia on auttanut näkemään missä on mennyt pieleen, miksi olen ajautunut tähän tilanteeseen valintojeni takia ja mitä se on aiheuttanut.

En ole vielä voiton puolella mutta olen saanut voimaa jättää huonot ihmissuhteet taakseni mutta on ollut vaikeaa rakentaa uutta elämää tilalle kun tällä hetkellä joudun käsittelemään niin isoja asioita jotka aiheuttavat uupumusta ja todella pahaa oloa. Toivon että joku päivä helpottaisi ja olisin taas eheä ja onnellinen.

Tsemppiä kaikille.

Terapeuttia kannattaa yrittää vaihtaa jos ei tunnu hyvältä, muuten tuhlaa aikaansa.

Mieti myös arvojasi ja rakenna unelmat ja teot niiden pohjalta.

Esimerkki: Arvojesi mukaan olet toiminut silloin, kun et ole tilaisuuksista huolimatta pettänyt vaimoasi.

Ks. vaikkapa psykologi, psykoterapeutti Arto Pietikäisen Kohti arvoistasi elämää – Suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. https://verkkokauppa.duodecim.fi/6495.html

Mä olen vasta aloittamassa terapiaa nyt nelikymppisenä. Pelkään, että se aiheuttaa railon minun ja mieheni väliin. Hänen toimintatapansa ja traumansa vahvistavat minussa asioita, joista haluan eroon. Hän ei koe tarvetta hoidattaa ongelmiaan. Meillä on teini-ikäiset lapset ja esikoinen kärsii vähän samoista oireista, joiden takia itse hakeuduin vihdoin terapiaan.

Ymmärrän hyvin pohdintasi parisuhteesta, ap. Kun itse muuttuu, parisuhde ei muutu automaattisesti perässä. Ehkä jostain parisuhdeleireistä ja pariterapiasta voisi olla apua?

Sinulla on niin rankka tausta, että ei ihme, jos ison sisäisen muutoksen jälkeen koetvihdoinät vanhat ihmissuhteet toimi.

Haluan lopuksi onnitella sinua! Olet upeasti ottanut oman elämäsi omiin käsiisi ja loppu elämäsi on varmasti aina vaan parempaa vuosi vuodelta!

Vierailija kirjoitti:

Miten te pääsitte terapiaan? Itselläni kokemus, että ohjataan vain juttelemaan psykologin kanssa muutama käyntikerta. Ihan kivaa juttelua, ja jotakin apuakin vähän, mutta ei mitään noin perusteellista. Haluaisin tuollaisen oikean terapian.

Voit hakea itse netistä alueesi terapeutteja ja alkaa maksaa käynneistä vaikka kerran kuussa, jos rahaa ei ole laitttaa paljon. Terapeutit ottavat hintaa 60-80€ käynniltä. Myös Kelan sivuilta löytyy "palveluntuottajahaku". Tuonkin kun laittaa googleen, niin pitäisi löytyä.

Jos koet, että ongelmia saattaisi olla niin paljon, että saattaisit olla oikeutettu KELAn kuntoutustukeen, niin valitettavasti sinun on vaan mentävä sinne kunnan lääkärille ja sitä kautta psykologille ja siellä käytävä ne perus käynnit ensin. Kukaan ei pääse välittömästi kuntoutusterapiaan ja siinäkin on etsittävä terapeutti itse. Tuo kunnallisella ilmi, että koet pitkäaikaisen terapian tarpeelliseksi. Sitä lähdetään sitten sinua auttavan psykologin tai sosiaalityöntekijän kanssa etsimään. Kuntoutusterapian tarpeen totetaa lopulta kuitenkin psykiatrinen lääkäri, ei psykologi. Psykologi voi auttaa sinua saamaan lausunnon tältä lääkäriltä.

Ei kannata kuitenkaan miettiä, että itsellä ei olsi riittävästi ongelmia. Itse ajattelin niin liian pitkään ja kun viimein menin puhumaan asioistani, kävikin ilmi, että ongelmiani on todella hyvä käsitellä terapiassa. Luulin, että kuntoutusta saavat vain anorektikot ja bipolaariset, vaikka oma elämäni oli tosi hankalaa koko ajan. Eli rohkeasti vaan puhumaan!

Miten tuo ap.n vuodatus kuulostaa enemmän keski-iän kriisiltä, kuin tervehtymiseltä? Taitaa olla itsepetosta ja uskottelua.

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo ap.n vuodatus kuulostaa enemmän keski-iän kriisiltä, kuin tervehtymiseltä? Taitaa olla itsepetosta ja uskottelua.

Kriisejä tulee kun on jättänyt jotain asioita taakseen. Näin minä ainakin väitän. Tuli se sitten missä iässä tahansa. Kaikilla ei ole ikä kriisejä, koska heillä ei ole mitään jäänyt hampaankoloon elämän varrelta.

Kiitos kommenteista, hyviä vinkkejä monelta! Arvot taitavat olla se mitä tässä kohtaa kannattaa tutkia lisää.

Kirjallisuutta on tullut jonkin verran luettua terapian lisäksi, mutta pitääpä lukea taas lisää. Terapia on joskus niin raskasta, että siitä on pakko ottaa lomaa. Ennen edellistä jaksoa olin monta vuotta ilman, tavallaan keräsin taas lisää käsittelemättämiä asioita kun tämähän on kuitenkin elämän mittainen projekti tulla toimeen itsensä ja muiden kanssa. Omien virheiden ja joidenkin lapsuuden ja nuoruuden kokemusten käsittely on vienyt aivan äärettömän paljon voimia. Lopulta on ollut valtava helpotus ymmärtää miksi vanhemmatkin toimivat kuten toimivat.  

Minusta terapiaan lähteminen on sijoitus itseen, kun on kaveri itsensä kanssa niin voi olla myös muiden kanssa. Kannustan siis teitä, jotka olette terapiaa ajatelleet lähtemään siihen kaikella sydämmellä. Lopussa kiitos seisoo. 

 

Psykoterapiaan hakeutumisesta: Tuettuun terapiaan hakeuduin aikanaan ensin menemällä työterveyslääkärille ja josta pyysin tuolloin lähetettä psykiatrille. Psykiatrin kanssa tarvitaan ehkä 3 käyntiä, jossa hänen kanssaan keskustellaan tilanteesta, menneisyyden ongelmista, siitä mikä ahdistaa jne. jne. Mun mielestä tuossa kannattaa olla mahdollisimman avoin. Muistaakseni sain lausunnon yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Kelan lappujen täyttö oli jotenkin raskasta, mutta ilmankaan ei tuettuun terapiaan pääse joten siihen kannattaa panostaa.

 

Sitten se tärkein, jos ette koe psykoterapeuttia hyväksi tai olette eri aaltopituudella niin vaihtakaa toiseen. Hyvät psykoterapeutit pitävät aina ensin tutustumisistunnon ja vasta sen jälkeen päätetään halutaanko yhteistyötä jatkaa. Itselläni oli terapeuttina vanhempi mies, tietty kun mies olen. Naispsykologien kanssa en oikein koskaan päässyt villakoiran ytimeen, vaikka hekin olivat todella ammattitaitoisia.  

Kaikkea hyvää. Terv. ap.

Minusta taas psykodynaaminen ja analyyttinen vievät työkyvyn niin kauaksi aikaa, kun sinulla on rahaa käydä terapiassa.

Vuosien terapia myös käytynä, ja jollain tavalla se työ varmaan jatkuu itsenäisesti loppuelämän. Vaikea pukea sanoiksi tämän prosessin merkitystä. Minä jäin ikään kuin kasvamatta, kun traumatisoiduin jo vauvaikäisenä niin pahasti, että selviydyin siitä vain dissosioimalla. Aloin suorittaa elämää sen mukaan, mitä toiset sanoivat, että täytyy tehdä, mutta sisältä olin kuin kuollut. Parikymppisenä sitten erinäiset tapahtumat johtivat siihen, että hakeuduin terapiaan, ja se on kyllä ollut elämäni parhaita asioita.

Ensin rakensimme perusturvallisuutta, sitten luottamusta toisiin ihmisiin, käsittelimme myrkyllistä häpeää sekä kehitimme yhteyttä omaan itseeni. Nykyään edelleen tutustun omaan persoonaani, siihen ihmiseen, joka minun olisi pitänytkin olla, jos siihen olisi ollut alunperin mahdollisuudet. Olen kyllä miettinyt, että onni onnettomuudessa, etten kyennyt aikaisemmin tekemään suuria elämänvalintoja. En ole sitoutunut mihinkään, mitä en pohjimmiltani haluakaan.

Joitakin asioita, jotka jäivät aikoinaan kokematta, olen toteuttanut nyt, mutta täytyy sanoa, että niiden tuoma riemu katoaa nopeasti eivätkä nekään välttämättä ole sitä, mitä todella haluaa, vain koska "kaikki niin tekivät siinä iässä", esim. siis "menetetty nuoruus". Sinänsä harkitsisin hyvin tarkkaan, mikä nykyisessä elämässä on luopumisen arvoista.

Joku kysyi, miten kunnolliseen terapiaan pääsee. Minun oli pakko järjestää elämäni niin, että pystyin käymään yksityisellä. Julkisella tosiaan tarjottiin vain lyhytterapioita, kun pidempiaikaisiin oli niin pitkät jonot.