Lapset eivät kuulu nykyaikaan
a) Elämä on liian kiireistä. On kaikenlaista harrastamista, kulttuuritarjontaa, opiskelua sun muuta.
Ennen möllötettiin kotona tai haravoitiin pihaa.
b) Ennen jopa yhden tavallisen duunarin palkalla pystyi rakentamaan omakotitalon ilman valtavaa velkaa. Kaiken lisäksi velan söi inflaatio ja työpaikat olivat pysyviä.
Nykyään stressataan valtavien lainojen kanssa.
c) Entisaikaan kansakoulusta mentiin tehtaalle. Sieltä sai hyvän ja vakaan palkan.
Nykyään on jatkuvasti opiskeltava, sopeuduttava organisaatiomuutoksiin ja etsittävä uutta työtä.
d) Entisaikaan katsottiin oudoksuen, jos joku yritti erottautua. Punainen hattu sopi vain valituille, esimerkiksi rehtorin vaimolle.
Nykyään kaikki tuotteistavat itseään ja tyrkyttävät itseään esiin sosiaalisessa mediassa.
e) Ennen oli paine pysyä yhdessä. Eroaminen oli häpeä. Siksi ongelmat usein ratkesivat itsestään vuosien kuluessa. Kun ei uskallettu erota raskaana aikana, niin aikojen parannuttua ongelmatkin katosivat.
f) Ennen ei ollut mitään deittipalveluja sun muita. Nykyään moni aviossakin olevan vilkuilee salaa sivuilleen, koska yksiavioisuuden normi on kadonnut.
Lapset eivät kuulu tällaiseen maailmaan. Heille ei ole siinä aikaa ja vakautta. Lapset kuuluivat siihen aikaan, kun kaikki oli hidasta, toimeentulo varma, sopeutumista muutokseen ei tarvinnut tehdä ja televisiossa oli kaksi kanavaa.
Kommentit (23)
No me kaikki ollaan oltu joskus lapsia. Ja jos lapsia ei enää olisi, me oltaisiin viimeiset ihmiset maapallolla, ehkä jopa koko äärettömässä avaruudessa.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos lapsia ei enää olisi, me oltaisiin viimeiset ihmiset maapallolla, ehkä jopa koko äärettömässä avaruudessa.
Tämä on minusta ihana ajatus. Ei enää kärsimystä.
Hyvä vain, että nykyisin maailma tarjoaa ihmisille muutakin tekemistä kuin lasten työntämisen ulos vaginasta ja niiden elättämisen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vain, että nykyisin maailma tarjoaa ihmisille muutakin tekemistä kuin lasten työntämisen ulos vaginasta ja niiden elättämisen.
On se sinkuille hyvä, mutta lapset ovat niin sitouttava projekti, että kun ihmiset yrittävät elää täyttä elämää, niin lapsille ei jää tilaa.
Ennen jäi, koska ei ollut oikein muutakaan tekemistä kuin laahustaa työpaikasta kotiin ja alkaa hoitaa lapsia.
ne joilla on aikaa ei ole varaa ja päin vastoin.
oikeati suomen pitäisi ajaa 0 lapsen politiikka jos ovat inhimillisiä 30 vuotta (saa hankkia lapsen jos maksaa kulut itse. muuten lapsi myydään afrikkaan. ) näin ongelmissakin pinta-alamme turvaisi elämän kaikille,
Ettekö te oikeasti keksi elämälle mitään muuta sisältöä kuin lasten hankkimisen? Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon tekemisestä puute, että olisi tarvinnut tuollaista miettiä.
d) Entisaikaan katsottiin oudoksuen, jos joku yritti erottautua. Punainen hattu sopi vain valituille, esimerkiksi rehtorin vaimolle.
Nykyään kaikki tuotteistavat itseään ja tyrkyttävät itseään esiin sosiaalisessa mediassa.
e) Ennen oli paine pysyä yhdessä. Eroaminen oli häpeä. Siksi ongelmat usein ratkesivat itsestään vuosien kuluessa. Kun ei uskallettu erota raskaana aikana, niin aikojen parannuttua ongelmatkin katosivat
Muuten hyvä postaus mutta noi yllä olevat asiat ei ole TODELLAKAAN hyviä

Onko se sitten hyvä, että jo teinit tyrkyttävät tissejään esiin somessa?
Ja onko se hyvä, että ensin ollaan niin rakastuneita, että tehdään lapsia, mutta sitten kun muutaman vuoden päästä pikkulapsiarki alkaa painaa päälle, niin erotaan?
Kaikenlainen lasten häiriökäytös on moninkertaistunut.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vain, että nykyisin maailma tarjoaa ihmisille muutakin tekemistä kuin lasten työntämisen ulos vaginasta ja niiden elättämisen.
Olipas äidilläsi kovin rajoitettu elämä, kun tekemiset jäivät sinun vaginasta ulostyöntämiseen ja elättämiseen.
Oma äitini vm. 41 teki paljon muutakina :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vain, että nykyisin maailma tarjoaa ihmisille muutakin tekemistä kuin lasten työntämisen ulos vaginasta ja niiden elättämisen.
On se sinkuille hyvä, mutta lapset ovat niin sitouttava projekti, että kun ihmiset yrittävät elää täyttä elämää, niin lapsille ei jää tilaa.
Ennen jäi, koska ei ollut oikein muutakaan tekemistä kuin laahustaa työpaikasta kotiin ja alkaa hoitaa lapsia.
Sinkuille? Lapsettomilla pariskunnilla menee kaikilla mittareilla parhaiten elämässä: talous, terveys ja onnellisuus ovat kaikki korkeimmillaan tässä ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
d) Entisaikaan katsottiin oudoksuen, jos joku yritti erottautua. Punainen hattu sopi vain valituille, esimerkiksi rehtorin vaimolle.
Nykyään kaikki tuotteistavat itseään ja tyrkyttävät itseään esiin sosiaalisessa mediassa.
e) Ennen oli paine pysyä yhdessä. Eroaminen oli häpeä. Siksi ongelmat usein ratkesivat itsestään vuosien kuluessa. Kun ei uskallettu erota raskaana aikana, niin aikojen parannuttua ongelmatkin katosivat
Muuten hyvä postaus mutta noi yllä olevat asiat ei ole TODELLAKAAN hyviä
Onko se sitten hyvä, että jo teinit tyrkyttävät tissejään esiin somessa?
Ja onko se hyvä, että ensin ollaan niin rakastuneita, että tehdään lapsia, mutta sitten kun muutaman vuoden päästä pikkulapsiarki alkaa painaa päälle, niin erotaan?
Kaikenlainen lasten häiriökäytös on moninkertaistunut.
Silti suurin osa lapsista käyttäytyy ihan hyvin. Teinit ovat fiksuja ihmisiä, kun heidän kanssaan vaivaantuu keskustelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vain, että nykyisin maailma tarjoaa ihmisille muutakin tekemistä kuin lasten työntämisen ulos vaginasta ja niiden elättämisen.
On se sinkuille hyvä, mutta lapset ovat niin sitouttava projekti, että kun ihmiset yrittävät elää täyttä elämää, niin lapsille ei jää tilaa.
Ennen jäi, koska ei ollut oikein muutakaan tekemistä kuin laahustaa työpaikasta kotiin ja alkaa hoitaa lapsia.
Sinkuille? Lapsettomilla pariskunnilla menee kaikilla mittareilla parhaiten elämässä: talous, terveys ja onnellisuus ovat kaikki korkeimmillaan tässä ryhmässä.
Vanhemmiten vanhemmuus on onnellisempaa
Keski-iän lähestyessä lasten ja onnellisuuden suhde muuttuu. 30–39-vuotiaat 1–3 lapsen vanhemmat ovat yhtä onnellisia kuin lapsettomat, ja 40–49-vuotiaista onnellisimpia ovat 2–3 lapsen vanhemmat.
Yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 2–4 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.
http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0#3
Mun vanhemmat eivät kyllä tehneet muuta kuin kävivät töissä ja katsoivat telkkaria sen jälkeen. Erosivat kun olin 20. Molemmat nykyään todella aktiivisia ihmisiä.
Elämän tarkoitus on kokeminen ja elämän luominen; ei vain ihmisten ja eläinten, vaan tapahtumien. Ihmisten ja muun elollisen kautta Jumala kokee itsensään sinuna itsenäsi. Elämä on. Siitä perspektiivistä lapsetkin kuuluvat elämään oli se millaista tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te oikeasti keksi elämälle mitään muuta sisältöä kuin lasten hankkimisen? Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon tekemisestä puute, että olisi tarvinnut tuollaista miettiä.
Tää on mahtava! :D Tyyppi hengaa vauvapalstalla kertomassa tätä! :D
Adonis kirjoitti:

T:muumimamma83
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä vain, että nykyisin maailma tarjoaa ihmisille muutakin tekemistä kuin lasten työntämisen ulos vaginasta ja niiden elättämisen.
On se sinkuille hyvä, mutta lapset ovat niin sitouttava projekti, että kun ihmiset yrittävät elää täyttä elämää, niin lapsille ei jää tilaa.
Ennen jäi, koska ei ollut oikein muutakaan tekemistä kuin laahustaa työpaikasta kotiin ja alkaa hoitaa lapsia.
Sinkuille? Lapsettomilla pariskunnilla menee kaikilla mittareilla parhaiten elämässä: talous, terveys ja onnellisuus ovat kaikki korkeimmillaan tässä ryhmässä.
Vanhemmiten vanhemmuus on onnellisempaa
Keski-iän lähestyessä lasten ja onnellisuuden suhde muuttuu. 30–39-vuotiaat 1–3 lapsen vanhemmat ovat yhtä onnellisia kuin lapsettomat, ja 40–49-vuotiaista onnellisimpia ovat 2–3 lapsen vanhemmat.
Yli 50-vuotiaiden joukossa lapsettomat ovat onnettomimpia, ja 2–4 lapsen vanhemmat onnellisimpia. Tässä ikäryhmässä kahden tai useamman lapsen vanhempien ja lapsettomien onnellisuusero on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestössä keskimmäisen ja alimman tulokolmanneksen onnellisuusero.
http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0#3
Pohjoismaissa lapsettomat ovat vanhemmitenkin aivan yhtä onnellisia kuin vanhemmat. Lapsettomien ei vain tarvitse maksaa tuosta onnellisuudesta yhtä kovaa hintaa.
Siinä vaiheessa kun 'lapset eivät kuulu enää nykyaikaan'-lause jossain paikassa on totta,niin siitä maasta tai paikasta tulee pian enää menneisyyttä ...