Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni
Perjantaina Läntisellä Pitkäkadulla todistettiin aikamoista takaa-ajodraamaa Turussa. Nuori mies oli ennen puolta päivää suihkussa, kun varas kiipesi tämän asuntoon tuuletusikkunan kautta. Kun mies tuli suihkusta, pitkäkyntiselle tuli kiire painua karkuun ja hän hyppäsi ikkunasta pihalle.
– Mies ampaisi pyyhe lanteilla varkaan perään, rikosylikonstaapeli Petri Juuti kertoo.
Pihalla asukas sai kiinni voron, joka oli napannut hänen pöydältään pankkikorttikotelon ja älypuhelimen. Kiireen vuoksi varas ei ehtinyt napata mukaansa myös läppäriä.
– Hän on tunnustanut menneensä anastustarkoituksessa asuntoon, Juuti sanoo.
Kun asunnonomistaja oli ottanut asuntoonsa tunkeutuneen miehen kiinni ja huusi apua, porttikongista tuli ulkopuolinen mies, joka lupasi soittaa poliisille.
– Varas ei ehtinyt montaakaan askelta ottamaan, eikä tehnyt vastarintaa. Tämä oli aika nohevaa toimintaa nuorelta mieheltä. Se on ollut pienestä kiinni, että voro jäi verekseltään kiinni.
Asukas ja varas jäivät odottamaan poliisia. Paikalle saapunut poliisipartio otti tekijän kiinni. Häntä epäillään törkeästä varkaudesta. Kyseisellä vuonna 1985 syntyneellä turkulaismiehellä on lisäksi ennestään selvittämättömiä asioita virkavallan kanssa.
Nainen olisi huutanut vaan Iik! ja kortit ja puhelimet olisivat päätyneet parempaan käyttöön.
Ilmeisesti alimman kerroksen asunto. Kuka niissä pitää ikkunoita auki? Etenkin Läntisellä Pitkäkadulla, joka on aina ollut vähän epämääräisen oloista seutua lukuisine pornokauppoineen.