Lue keskustelun säännöt.
Temppuileva ja kyykyttävä appi
21.07.2017 |
Ei kestä sitä, että minä määrään, milloin meille saa tulla tai että milloin me pääsemme sinne. Ajaa pihaan, vaikka on sanottu, että meille tulo ei nyt käy. Seuraavaksi päiväksi kutsutaan erikseen, mutta silloin ei sittn voi tulla, vaan ajaa ohi.
Me sovimme kolmen kuukauden päähän viikonlopun, jolloin me voimme mennä heille. Minulla usein viikonloppuisin töitä, miehellä työmatkoja ja meillä on ihan pienet lapset. Eli niitä vapaita viikonloppuja ei niin avin ole. Edellisenä iltana kun autokin on jo pakattu, soitamme ja kuulemme että appi ja anoppi onkin lähteneet marjaan sukulaisen mökille. Appi vielä erikseen sanoo, että he tulee sitten meille, "kun heille sopii".
Miten te suhtautuisitte tällaiseen? Koko yhteiselo on ollut tällaista hyppyyttämistä ja kyykyttämistä.
Kommentit (16)
Vaikeatahan asioiden yhteensovittaminen on kun on kaksi itsepäistä päällepäsmäriä pätemässä. Käy sääliksi miestäsi, lapsiasi ja anoppiasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jos teidän rajat on sellaiset, että teille tullaan vain sovitusti ja itsekin vierailette etukäteen asiasta sopien, siihen on sopeuduttava. Kiukuttelua voi aina tulla, kuten lapsillakin, mutta johdonmukaisuus palkitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikeatahan asioiden yhteensovittaminen on kun on kaksi itsepäistä päällepäsmäriä pätemässä. Käy sääliksi miestäsi, lapsiasi ja anoppiasi.
Appivanhemmat on eläkkeellä, me ollaan epäsäännöllisissä töissä ja mies ulkomailla 7 viikkoakin putkeen. En veny yksinhuoltaja-aikoina matkustamaan 600 kilsan päähän tai toimimaan hotellina. Toisella lapsella on krooninen sairaus, joka rajoittaa tukiverkotonta arkea jo muutenkin.
Vierailuja oli pakko alkaa rajoittaa, koska aiemmin appivanhemmat saattoivat olla oven takana 5.30 pyhäpäivän aamuna.
Ap
Just rajoittamalla saat aikaan vain pahaa mieltä. Jos mahdollista,niin anna appivenhmpien tulla. Vain usein tapaamalla vähitellen tutustuu - ja löytyy ihan uudenlainen luottamus ja ihmissuhde. Isovanhemmat haluavat nähdä lapsenlapsiaan, mutta myös omaa aikuista lastaan sekä tämän puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Just rajoittamalla saat aikaan vain pahaa mieltä. Jos mahdollista,niin anna appivenhmpien tulla. Vain usein tapaamalla vähitellen tutustuu - ja löytyy ihan uudenlainen luottamus ja ihmissuhde. Isovanhemmat haluavat nähdä lapsenlapsiaan, mutta myös omaa aikuista lastaan sekä tämän puolisoa.
He ilmestyivät itsenäisyyspäivän aamuna 5.30. Kiukuttelivat kun ei heille ollut ruokaa ja appi sanoi, että minä olen tyhmä, kun joudun lukemaan tenttiin, joka oli seuraavana päivänä. Ei käly vaan koskaan lue ja saa kiitettäviä. Tarkoitus oli lukea ja lisäksi järjestää tavaroita rempan jäljiltä. Nyt mies joutui vanhempiensa lastenvahdiksi koko päiväksi. Ja minä luin yöllä ja järjestin yöllä.
Hääpäivänämme tunkivat väkisin meille, kun me valmistauduimme vihkitilaisuuteen ja sotkivat koko keittiön vaikka ruokaa oli luvassa häissäkin.
Tulivat meille yllättäen "hakemaan miestä heille" ja nostivat mekkalan taas ruuasta. Kaapeissa ei ollutkaan mitään, kun oltiin juuri lähdössä kolmen viikon matkalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä omistan asunnostamme puolet, laitoin siihen perintöä, mutta appivanhemmat puhuvat "pojan asunnosta" ja käyttäytyvät kuin he omistaisivat sen.
Appi on haukkunut asunnon, tavarat ja koko alueen... kävelytietkin vääränlaisia.
Ap
Jos appi on todella noin karsea niin pese kätesi heistä ja anna miehen hoitaa yhteydenpito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä omistan asunnostamme puolet, laitoin siihen perintöä, mutta appivanhemmat puhuvat "pojan asunnosta" ja käyttäytyvät kuin he omistaisivat sen.
Appi on haukkunut asunnon, tavarat ja koko alueen... kävelytietkin vääränlaisia.
Ap
Ala korjaamaan joka kerta kun puhuvat pojan asunnosta. Keskeytä vaikka kesken lauseen ja sano että "meidän asunto/minnan ja pojan asunto" tms. Joka kerta kun motkottaa asunnosta, tavaroista tai asunnosta niin sanot että onneksi me tykätään/onneksi ei sinun tarvitse käyttää näitä tavaroita/asua tällä alueella. Jos hermot menee kunnolla niin voi vaikka todeta että mitäs jos menisit kotiin jos täällä on kaikki niin kamalaa. Tuollaista ei meinaan tarvitse sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten anoppi muuten suhtautuu tähän? Millaista sen käytös on?
Vierailija kirjoitti:
Miten anoppi muuten suhtautuu tähän? Millaista sen käytös on?
Anopin mielestä miniän kuuluu sietää. Ei itsekään ole mikään miellyttävä minulle, mutta hillitsee itseään hieman paremmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole tyytyväinen, minun appeni ei osaa juuri mitään temppuja.
Vierailija kirjoitti:
Ole tyytyväinen, minun appeni ei osaa juuri mitään temppuja.
Voit saada tämän. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä muuten oikein on, että nuo vanhemman sukupolven edustajat pitävät oikeutenaan käydä kritisoimassa lastensa koteja? Siis aivan kaikkea, siivousta, pihatöiden hoitamista, ruuanlaittoa (olen hyvä kokki, ehkä anoppi kokee kilpailua?), leipomista (mitä en harrasta kuin harvoin, hitto kaupasta kun saa 35 centtiä kpl croissantit ym heh myönnän olevani "laiska" XD) sisustusta. Ulkonäköä, rahankäyttöä jne. Yritetään puuttua siihen, mitä ostetaan. Ei muuten onnistu luoja sentään. Mitä tehdään yhdessä, mikään ei saisi maksaa, emme saisi matkusta, emme ulkona syömässä jne. Itse ovat pihejä eivätkä kai ymmärrä, että toiset ihmiset haluavat myös käyttää rahaa , kohtuudella, mutta nauttia siis elämästä ja elämän iloista, kun siihen on mahdollisuus.
Tarvinneeko mainita, että olen huono miniä, ja on ilmoitettu, että olisi parempi, että eroaisimme? Heh, tuosta ei sitten enää yli pääsekään tämä tyttö, vältän tapaamista, sillä en jaksa olla sorrettu, luonteeni ei anna periksi jos minua halveksutaan suoraan päin naamaa ja selän takana. Onhan siinäkin, mitähän sitten kun menemme naimisiin, ovat jo huolissaan että karataanko . ollaan muuten kolmekymppisiä XD. JA avioehto, siitä paasasivat, no itse haluan sen, kun omaisuutta peritty enemmän kuin miehellä on. ja sitten muuttui appivanhempien mieli, eivät enää hiiskahdakaan avioehdosta.
Ja ennen kuin kukaan saivartelee, ette eivät ole appivanhempia ennen papin aamenta, niin kyllä nykyaikana avoliitto on vastaava suhde, kymmenen vuotta jo asuttu yhdessä.
Kyseessä siis miehen vanhemmat. Onkohan niin, että se poika on aina pikkupoika, jota pitää paapoa ja ilkeä huonosti kasvatettu akka tuli ja vei mieron tielle? Sillä eivät omat vanhempani puutu kotimme hoitoon, kaunis siisti koti kun vielä kaiken lisäksi on. Tosin meillä on opetettulapsuudessa jo käytöstavat, että toisen koti on aina koti, olkoon millainen on, on ääärettömän huonoa käytöstä kristisoita sitä.
Ehkä vanhempani ajattelevat sitten, että tytöt pärjäävät.
Eli olisiko tosiaan niinkin yksinkertainen syy, että pojista ei haluta päästää irti, kun aikuiseksi saakka paapottu niin yritetään jatkaa ?
Laittaisin apen lapsen (puolisosi) soittamaan ja kertomaan miltä hänestä tuntui. "Olimme odottaneet vierailua ja järjestäneet kaiken. Pakanneet auton jne. Harmistuin tosi kovasti, kun vierailu peruuntui. Meilläkun on usein viikonloppuna muuta menoa, niin vaikea järjestää näitä vierailuja." (Eli kerrot miltä tuntuu, mutta et syytä tai puhu apen toimista mitään. Vain omista tunteista. Jos alkaa syytellä, tulee helposti riita, kun toinen joutuu asettumaan puolustuskannalle.)
Eli ainakin kertoisin heille ajatukset. Jos ette ole sanoneet selkeästi näitä ennen ääneen, eivät he voi tajuta. Toisen elämää on vaikea ymmärtää, jos sitä ei sanoita. Lapsettomien on tosi vaikea ymmärtää, että lapsiperheiden täytyy huomioida päiväuniaikoja sun muita.