Tinderistä...

Itsellä on tullut vastaan ihan tavallisia mukavia treffikumppaneita. Vaikkei vielä sitä oikeaa ole löytynyt. Ihan rehellisesti kaikki oleet sitä mitä profiilissaan kertoneet. Ainakaan mitään ilmiselvää vilunkipeliä ei ole vastaan tullut.

Varmasti jollain voi "vahingossa" lipsahtaa ikä vähän alakanttiin. Kertoa miten kaipaa pysyvää parisuhdetta vaikkei ole aikomustakaan sellaiseen. Mutta tuskin merkittävästi sen enempää kuin jos tapaisi jonkun baarissa tai jossain.

Tulee paljon matcheja mut monet ei kirjoita, pistävät siis sydämen ja katsovat myöhemmin kiinnostaako kirjoittaa mitään, usein ei. Paljon seksiseuran vonkaajia jotka eivät tuo asiaa riittävän selkeästi esille. Mutta on muitakin, kolmet treffit ja olivat mitä sanoivat. Ei silti seurannut jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tullut miten oikeita treffejä Tinderin kautta?Olen yli 40v. nainen ja eikä ole tullut oikein mitään sitä kautta eikä paljon matchejä.Miten teillä muilla palstamammoilla?ja pitääkö miesten kuvat ja tiedot paikkansa?vai huijaavatko paljon ja onko paljon niitä jotka etsivät vaan seksiseuraa?

Mulla on sellainen tunne että menen ja teen Tinder-profiilin ja otan perkele avioeron

jo huomenna.

Toi muija joka on olevinaan äiti meidän kolmelle lapselle, on saanut jonkun pakkomielteen että joka päivä pitää mennä ulos vaikka olisi kuinka paska ilma kuten nyt on, koleaa ja sateista. Ihan kuin lokakuussa.

Meidän lapset on kaikki terveitä eikä ylipainoa tms. ole kenelläkään. Ei myöskään minulla, eli mistään liikuntavajeesta tässä ei ole kysymys, lapset tekee kärrynpyöriä ja muita temppuja ja itsekin käyn salilla pari kertaa viikossa. Kyse on puhtaasta friikkiydestä ja pakkomielteestä. Mä olen kesälomalla josta akka on nyt pilannut ensimmäisen viikon. Mä olen jumalauta odottanut tätä 11 kuukautta, raatanut pitkää päivää, ja nyt on kaikki pilalla. Viikonloppuina on ollut täsmälleen samanlaista: koiranilmallakin hoputtaa lapsia ulos.

Hänellä on vuorovaikutustaidot kuin luonnevikaisella rakkikoiralla, ja yhtä vähän auktoriteettiakin. Siksi hän hoputtaa minua huolehtimaan että lapset menevät sinne sateeseen.

Hoputus on täysin taukoamatonta ja päällekäyvää, en kuule edes omia ajatuksiani. Henkisen väkivallan pahimpia muotoja. Että mä vihaan sitä.

Joku voi ajatella että menkää avioliittoneuvontaan tai perheterapiaan, no, se on nähty. Oltiin yhteydessä sinne koska yhdellä lapsistamme on asperger-diagnoosi. Akka vihasi syvästi koko terapeuttia eikä monen vuoden ajan puhunutkaan muusta kuin miten noista sossuista pääsee eroon. Itse tulin hyvin toimeen niiden kanssa.

Lapsetkin on kyllästyneet äitinsä päähänpistoihin ja siihen ettei koskaan myönnä mitään omia virheitään. Mä olen NIIN KYLLÄSTYNYT tähän liittoon ja aion häipyä. Alkuun ajattelin että jos lähden niin sittenhän lapset joutuu ihan täysin kontrollifriikin äitinsä armoille, mä olen sentään ollut rauhoittavana tekijänä meidän perheessä ettei homma ole kuin hullujenhuoneella. 

Mä olen kuitenkin tunteellinen ja romanttinen ihminen ja kaipaan rakkautta enkä nalkutusta. Ihmistä jota rakastaa ja joka rakastaisi minua. Päätin että mä en ton kanssa vanhene. Haluan erota ja karata jonkun kanssa, vaikka jonkun sellaisen joka kokee samoin. Mä haluan pois täältä, minne tahansa.

 

M38, kohta sinkku

Miksi ihmiset tyytyy huonoon suhteeseen?Kaikki ajattelevat jälkeenpäin,että miksi ei lähteny aikaisemmin huonosta liitosta..vastaan nyt tähän alkuperäiseen kysymykseen:minulla on tullut matchejä Tinderistä ja ihan OK porukkaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tullut miten oikeita treffejä Tinderin kautta?Olen yli 40v. nainen ja eikä ole tullut oikein mitään sitä kautta eikä paljon matchejä.Miten teillä muilla palstamammoilla?ja pitääkö miesten kuvat ja tiedot paikkansa?vai huijaavatko paljon ja onko paljon niitä jotka etsivät vaan seksiseuraa?

Mulla on sellainen tunne että menen ja teen Tinder-profiilin ja otan perkele avioeron

jo huomenna.

Toi muija joka on olevinaan äiti meidän kolmelle lapselle, on saanut jonkun pakkomielteen että joka päivä pitää mennä ulos vaikka olisi kuinka paska ilma kuten nyt on, koleaa ja sateista. Ihan kuin lokakuussa.

Meidän lapset on kaikki terveitä eikä ylipainoa tms. ole kenelläkään. Ei myöskään minulla, eli mistään liikuntavajeesta tässä ei ole kysymys, lapset tekee kärrynpyöriä ja muita temppuja ja itsekin käyn salilla pari kertaa viikossa. Kyse on puhtaasta friikkiydestä ja pakkomielteestä. Mä olen kesälomalla josta akka on nyt pilannut ensimmäisen viikon. Mä olen jumalauta odottanut tätä 11 kuukautta, raatanut pitkää päivää, ja nyt on kaikki pilalla. Viikonloppuina on ollut täsmälleen samanlaista: koiranilmallakin hoputtaa lapsia ulos.

Hänellä on vuorovaikutustaidot kuin luonnevikaisella rakkikoiralla, ja yhtä vähän auktoriteettiakin. Siksi hän hoputtaa minua huolehtimaan että lapset menevät sinne sateeseen.

Hoputus on täysin taukoamatonta ja päällekäyvää, en kuule edes omia ajatuksiani. Henkisen väkivallan pahimpia muotoja. Että mä vihaan sitä.

Joku voi ajatella että menkää avioliittoneuvontaan tai perheterapiaan, no, se on nähty. Oltiin yhteydessä sinne koska yhdellä lapsistamme on asperger-diagnoosi. Akka vihasi syvästi koko terapeuttia eikä monen vuoden ajan puhunutkaan muusta kuin miten noista sossuista pääsee eroon. Itse tulin hyvin toimeen niiden kanssa.

Lapsetkin on kyllästyneet äitinsä päähänpistoihin ja siihen ettei koskaan myönnä mitään omia virheitään. Mä olen NIIN KYLLÄSTYNYT tähän liittoon ja aion häipyä. Alkuun ajattelin että jos lähden niin sittenhän lapset joutuu ihan täysin kontrollifriikin äitinsä armoille, mä olen sentään ollut rauhoittavana tekijänä meidän perheessä ettei homma ole kuin hullujenhuoneella. 

Mä olen kuitenkin tunteellinen ja romanttinen ihminen ja kaipaan rakkautta enkä nalkutusta. Ihmistä jota rakastaa ja joka rakastaisi minua. Päätin että mä en ton kanssa vanhene. Haluan erota ja karata jonkun kanssa, vaikka jonkun sellaisen joka kokee samoin. Mä haluan pois täältä, minne tahansa.

 

M38, kohta sinkku

No voi... tule tänne, täti lohduttaa.