Onko oikein, että sossu vaatii, että minun pitäisi elättää aikuinen lapseni?
Lapseni on muuttanut pois kotoa. Asuu puolisonsa ja lapsensa kanssa vuokralla. Sossu väittää lähes 20-vuotiaalle lapselleni, että hänen pitäisi saada rahavaikeuksissa ensisijaisesti minulta rahaa mm. vuokraansa, ei kelalta eikä sossusta. Olen yksinasuja ja minut irtisanottiin viime syksynä työstäni, ylimääräistä rahaa ei siis ole tolkuttomasti. Autan lastani rahallisesti aina kun voin, ja muutenkin. Mutta en minä kykene häntä elättämään samassa määrin, kuin silloin kun hän asui saman katon alla. En ole sossun asiakas, ja olen eronnut ajat sitten lapseni isästä, jolta lapseni ei saa senttiäkään apua koskaan. Onkohan tämä sossun väite edes oikein?
Kommentit (55)
Toisen asteen opiskelun rahoittaminen kuuluu edelleen vanhemmille.
Eihän se noin voi olla! Mene itse mukaan sinne selvittelemään asiaa, jokin väärin ymmärrys täytyy olla.
Vierailija kirjoitti:
Lapseni on muuttanut pois kotoa. Asuu puolisonsa ja lapsensa kanssa vuokralla. Sossu väittää lähes 20-vuotiaalle lapselleni, että hänen pitäisi saada rahavaikeuksissa ensisijaisesti minulta rahaa mm. vuokraansa, ei kelalta eikä sossusta. Olen yksinasuja ja minut irtisanottiin viime syksynä työstäni, ylimääräistä rahaa ei siis ole tolkuttomasti. Autan lastani rahallisesti aina kun voin, ja muutenkin. Mutta en minä kykene häntä elättämään samassa määrin, kuin silloin kun hän asui saman katon alla. En ole sossun asiakas, ja olen eronnut ajat sitten lapseni isästä, jolta lapseni ei saa senttiäkään apua koskaan. Onkohan tämä sossun väite edes oikein?
Et kai laita rahaa lapsen tilille, niin että sossu näkee sen? Elatusvelvollisuus kai jatkuu toisen asteen tutkinnon loppuun mutta jos on jo 20 vuotias niin tuskin tästä kyse.
Toki sossu voi väittää, että ensisijaisesti pitäisi sinulta saada rahaa, mutta eihän siinä muuta kuin lapsesi sanoo ettei saa sinulta rahaa. Mutta jos laitat rahaa lapsen tilille ja se näkyy tiliotteessa, niin se vaikuttaa tuohon kyllä ja se kannattaa lopettaa heti.
Jos haluat auttaa lastasi rahallisesti niin anna käteistä, tai esimerkiksi maksat jonkin lapsesi laskun omalta tililtä.
Eri taloutta olette ja pojallakin jo perhe. Nyt on kyllä sossu ihan väärillä jäljillä.
Aika outoa. Mitäs kela sanoo? Onko kysymys jostain ylimääräisestä, joka ei kuulu normaalin toimeentulotuen piiriin?
Vierailija kirjoitti:
voi ollakin... muistaaksein se ikäraja taisi olla 22v?
Ei voi olla, elatusmaksutkin loppuu kuin seinään kun lapsi täyttää 18. Ainoastaan jos opiskelee on tietty elatusvelvollisuus johonkin asti mutta se kyllä koskee molempia vanhempia ja myös vanhempien tulotaso vaikuttaa tällöin.
Sossu ei missään nimessä voi velvoittaa sinua elättämään aikuista lastasi. Joko lapsesi keksii omiaan tai antaa sossun kyykyttää itseään. Elatusvelvollisuus on korkeintaan lapsen avopuolisolla, koska kuuluvat samaan talouteen. Jos tosiaan haluat avustaa lasta toimeentulossa, voit antaa rahaa käteisenä tai maksaa vaikkapa ruokaostokset lapsen puolesta, mutta sossulle pitää AINA väittää kivenkovaan, että mitään apua ei heru eikä ole herunut.
Jos se onkin lapsi joka niin sanoo? Saa sossusta toimeentulotuen, mutta tarvitsee vähän lisää?
Nyt on "aikuinen" lapsi tainnut meinannut keksiä keinon lypsää äidiltä lisää taskurahaa :D
21v loppuun asti rahoitetaan tuo toisen asteen koulutus. Että siinä mielessä kela on ihan oikeilla jäljillä. Tosin Vanhemmat ovat vain enisisjainen rahoittaja, jos ei ole fyrkkaa niin ei ole. Kela on olemassa sitten sosiaalitapauksia varten.
Kyllä mä puhtaasti uskon, että lapses puhuu paskaa ja yrittää saada sulta irtorahaa.
Älä suostu, älä anna rahaa. Jos haluat ja pystyt toisinaan auttamaan, niin ostat sitä ruokaa. Osta ruokaa, johon sulla on varaa. Eli käyt itse kaupassa ja viet kauppakassin. Älä niin, että otat lapsen puolisoineen mukaan valitsemaan - se tulee kalliiksi.
Veljeni tykkäs käyttää äitini sinisilmäisyyttä väärin. Tai kaikkien mahdollisten, mutta äiti meni aina "kun sillä on niin vaikeeta". Miksiköhän? Ihan on ite elämänsä sössinyt.
Mä muistaisin jostakin, että 20-vuotiaaksi asti katsotaan vanhempien elättävän lapsensa.
Vierailija kirjoitti:
Jos se onkin lapsi joka niin sanoo? Saa sossusta toimeentulotuen, mutta tarvitsee vähän lisää?
Tuskin saa toimeentulotukea jos kerran ohjataan vanhempien luo. Yoimeentulotuesta kun leikatan kaikki vanhempien maksamat tuet täysmääräisinä....ja siten maksaminen on täysin turhaa.
Jos skidi vaatii käteistä tietää että kyseessä on kusetus.
Opiskeleeko korkeakoulussa? Silloin voi vaikuttaa opintotukeen jos on alle 20v. Tosin hän asuu muualla joten enpä osaa sanoa.
Ja on sitten tulottomalla tyhjätaskulla pitänyt pistää oma perhekin pystyyn yhteiskunnan elätettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
21v loppuun asti rahoitetaan tuo toisen asteen koulutus. Että siinä mielessä kela on ihan oikeilla jäljillä. Tosin Vanhemmat ovat vain enisisjainen rahoittaja, jos ei ole fyrkkaa niin ei ole. Kela on olemassa sitten sosiaalitapauksia varten.
Etsi joku lähde tähän. Missään ei näin sanota
Viranomaisten mukaan sossun tuki on viimeinen oljenkorsi, joten sitä ennrn pitäisi tukeutua muihintshoihin. Omat vanhemmat sit nimetään heidänmielestä ensisijaiseksi tuen antajaksi. Mutta sinun eiole niitä rahojaantaa vasnpoikasi pitää ilmoittaa että muuta tukea ei ole jos rahaa haluaa.
Tässä juuri näkyy suomalsinen tapa tukeuta sosiaalitukiin, hätä taurkdi tarkoitettu tuki tulkitaan jokapäiväiseksi rahanlähteeksi
Vierailija kirjoitti:
Opiskeleeko korkeakoulussa? Silloin voi vaikuttaa opintotukeen jos on alle 20v. Tosin hän asuu muualla joten enpä osaa sanoa.
Ei korkeakoulussa mikään alle 20v ikä vaikuta opintotukeen. Opiskelijat saa muutenkin todella huonosti toimeentulotukea, kun opintolaina katsotaan tuloksi ja jos et ole sitä nostanut niin et saa mitään.
Työttömänä saa paljon paremmin tukea, minusta se on niin väärin. Toinen sentään yrittää saada tutkinnon ja päästä töihin ja sitten joku 5 vuotta kotona maannut elämäntapatyötön saa paremmat tuet.
Kuka sanoo sinulle, että sinun pitää elättää lapsesi? Lapsi itse kertoo sulle tällaista soopaa ja sinä uskot. Haloo, nyt valoja päälle.
voi ollakin... muistaaksein se ikäraja taisi olla 22v?