Ulkosuomalaiset - nykysuomen "kerma"?
Kokeeko muut että ulkosuomalaiset ovat nykyään se arvostetuin kansanosa? Vähän kuin suomenruotsalaiset ennen. Ulkosuomalaiset ovat varakkaita ja koulutettuja, monelle on ylpeys että sellaisia löytyy joko sukulais- tai kaveripiireistä, koko ajan tulee vastaan artikkeleita tai muita lehtijuttuja ulkosuomalaisista tai heitä on pyydetty kommentoimaan yms. Ajatuksia?
Kommentit (15)
Ulkosuomalaiset on laaja käsite. Siihen kuuluu kaikki juoposta kaduntallajaasta menestyneeseen yrittäjään. Mutta sanoisin että korkeastikoulutetut suomalaiset jotka asuvat ulkomailla tehden todella hyväpalkkaisia töitä ovat kirineet suomenruotsalaisten ohi. Itse olin aika hämmentynyt kun tajusin että ulkomaille muuton jälkeen olemme Suomen mittapuussa siellä kaikkein parhaiten tienaavien pienessä joukossa ja rahaa on tilillä myös melkoisesti. Ystäväpiirimme koostuu itseasiassa kansainvälisesti tunnetuista ihmisistä joita Suomessa ihaillaan. Silti vietän aikaa aaveella. Tunnen silti itseni ihan tavalliseksi ihmiseksi. Vaikka meillä on pooli takapihalla.
No, en kyllä tunne itseäni miksikään "kermaksi" näin ulkosuomalaisena. Elintaso on ehkä hieman korkeampi nykyisen kotimaan edullisemman hintatason vuoksi.
Jotenkin yleensä ottaen hassu ajatus, mutta tämä vähän kuvastaa sitä tyypillisen suomalaista huonoa itsetuntoa. Jokainen on vapaa menemään ulkomaille ja kokeilemaan uusia tuulia.
Olen suomenruotsalainen ja ulkosuomalainen, olenkohan sitten oikein crème de la crème
:D
Ulkomaille menee moni töihin, kun ei kotimaassa töitä riitä kaikille. Ja nekö on sitten kermaa vai?
Eiköhän ne joilla on eniten rahaa ole aina sitä kermaa, olipa itse hankittua tai perittyä, riippumatta asuuko Suomessa vai ulkosuomalaisena.
Ei todellakaan ole mitään kermaa. Eivät ole mitään suomalaisiakaan
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ole mitään kermaa. Eivät ole mitään suomalaisiakaan
Miten niin ei ole suomalaisia?
Töihin tänne ollaan lähdetty eikä kermailemaan. Jos täällä saa työstä asiallisen korvauksen ja Suomessa ei niin onko se kenen syy.
Jos olisin jäänyt Suomeen niin eläisin luultavasti edelleen pienessä kaupungissa vuokralla yksiössä normikerrostalossa ja olisin töissä jossakin puhelinasiakaspalvelussa kaikkien vaatimusten ja tavoitteiden paineissa keskitasoa pienemmällä palkalla ja varmaan jollain kummallisella sopimuksella. Nyt astetta vapaampi ja astetta parempaa laadullista elämää. Tulevaisuudesta ei tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ole mitään kermaa. Eivät ole mitään suomalaisiakaan
Miten niin ei ole suomalaisia?
Suomalaiset asuu Suomessa. Lisäksi heikko suomen kielen taito varsinkin naisilla
Vierailija kirjoitti:
Mutta sanoisin että korkeastikoulutetut suomalaiset jotka asuvat ulkomailla tehden todella hyväpalkkaisia töitä ovat kirineet suomenruotsalaisten ohi.
Aika ristiriitainen kommentti, ottaen huomioon että nimenomaan korkeasti koulutetut suomenruotsalaiset edelleenkin suhteessa eniten hakeutuvat niihin hyväpalkkaisiin töihin ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaille menee moni töihin, kun ei kotimaassa töitä riitä kaikille. Ja nekö on sitten kermaa vai?
Sata vuotta sitten näin. Nykyään esim Usaan ei voi ilman hyvää ammattitaitoa muuttaa, ja EUn sisälläkin tuntuu vain fiksummat liikkuvan. Vai oletteko muka joskus kuulleet jonkun pitkään työttömänä olleen minnekään lähteneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ole mitään kermaa. Eivät ole mitään suomalaisiakaan
Miten niin ei ole suomalaisia?
Suomalaiset asuu Suomessa. Lisäksi heikko suomen kielen taito varsinkin naisilla
Onko kaikki Suomessa asuvat siis suomalaisia ja muut eivät?
Sinulla on hieman erikoinen sanajärjestys, oletko mahdollisesti tällainen ulkomailla asuva ex-suomalainen nainen?
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin jäänyt Suomeen niin eläisin luultavasti edelleen pienessä kaupungissa vuokralla yksiössä normikerrostalossa ja olisin töissä jossakin puhelinasiakaspalvelussa kaikkien vaatimusten ja tavoitteiden paineissa keskitasoa pienemmällä palkalla ja varmaan jollain kummallisella sopimuksella. Nyt astetta vapaampi ja astetta parempaa laadullista elämää. Tulevaisuudesta ei tiedä.
Voiko tämän tulkita niin, että Suomesta lähtevät ne, jotka eivät kykene vaurastumaan Suomessa?
Jaa, en itse ulkosuomalaisena ole tormannyt tallaiseen. Sen sijaan olen lukenut monia artikkeleita kuinka Suomeen palaavat ulkosuomalaiset eivat loyda toita koska ulkomailla hankittua kokemusta ei arvosteta.
Sinansa kuitenkin ihan loogista etta joissain asioissa pyydetaan meidan ulkkisten kommentteja, meilla kun on usein vahan eri perspektiivi asioihin kuin Suomessa asuvilla.