Miten olette varautuneet siihen, kun länsi murretaan?
Niinhän siinä oikeasti tulee käymään, vaikkei nyt vielä kukaan halua sitä uskoa ja myöntää.
Kommentit (9)
Pesäpallo ei kiinnosta kyllä yhtään.
Taloudellisesti. Riittävästi omaisuutta, niin että en olisi riippuvainen Suomen valtiosta kun kakka lentää tuulettimeen, vaan voisin vaivattomasti muuttaa muualle.
Tiedustelulaki auttaisi Suomea suojautumaan venäläistenkin hakkeroinneilta.
"Meillä voi olla suurimmat taloudet ja tappavimmat aseet, mutta jos meillä ei ole vahvoja perheitä ja arvoja, olemme heikkoja emmekä selviydy," Trump sanoi Puolassa.
Ihan sama kunhan suklaata ja jäätelöä piisaa. En käy koskaan ulkomaailmassa vaan elän lukkojen takana. Sitten tulee ongelma jos sukaan kotiinkuljetus loppuu.
Asunto on jo EU:n ulkopuolella ja oleskelulupa jo olemassa kyseiseen maahan.
Suomessa ja euroopassa vietän aikaa vain kesäisin niin kauan kuin se vielä on mahdollista ja kun rauhattomuudet sekä poliittinen väkivalta kasvavat sietämättömiksi jään pois Suomesta lopullisesti.
Ei koske Suomea. Me olemme itäisellä pallonpuoliskolla.