YH mikä on arjessasi rankinta?
Kommentit (20)
Se, ettei koskaan milloinkaan ole hetkeäkään ilman lapsia.
Tasan yksi paikka mihinkä voi kysyä parin kuukauden välein hoitoon yhdeksi yöksi.
Tosin en juuri pyydä, kun ei kerran tarjota!!
Varsinkin kun on itse kipeänä niin toivoisin jonkun läheisistä tarjoutuvan edes muutamaksi tunniksi lapsen ottamaan hoitoon, että saisi levätä.
En valita, olen maailman onnellisin että minulla on lapseni!! Hän on minulle kaikkein tärkein.
Minulla on hyvä tukiverkosto, joka tarjoaa siis tarjoaa apuaan. Lasten isä ei osallistunut arjen pyöritykseen mitenkään. Toi vain viikonloppuisin lisää pyykkiä pestäväksi, viikonloppuna ei voinut mennä ulos syömään kun mies oli viikon syönyt ravintolassa, nyt voin viedä lapset uloskin syömään kun en jaksa tehdä ruokaa.
Oikeesti, en keksi mitään...oisko se sitten ajoittain yksinäisyys, vaikka erakkoluonne olenkin.
en koe arkea7lapsia /jaksamista rankimpana ,vaikka yksin sen kaiken hoidankin.
Minulle rankinta on se,etten voi jakaa kaikkea sitä hyvii/ihanaa lasten isän kanssa.
Kun vauva mutristeli naamaansa ja näytti hassulta.
Kun pelkästään vavan katsominen toi vedet silmiin.
Kun jotain lapselle tärkeää on tapahtunu...kun silmät säihkyen ja tarmoa täynnä selvitetään...tai kun vaan niin täydellisinä ja suloisina nukkuvat tyytyväisinä...eikä ketään ,joka huokailisi yhtä vaikuttuneena vierellä.
Sen kaiken negatiivisen saan jakaa/purnata ystävillenikin.
Lapset nyt 5 ja 6,yh-na 5 v.
juttele neuvolassa asiasta, niin saat kotiapua. Jokainen äiti joka on yksin vastuussa lapsistaan tarvitsee omaa aikaa, muuten ei pää kestä. On tärkeää että saat edes muutaman tunnin viikossa itsellesi, jotta jaksat taas lapsiesi kanssa. Voimia!
tai siis onhan toki HUOLTAJUUS ollut tän aikaa koko ajan mulla, mutta ollaan miehen kanssa hoidettu kaikki yhdessä. lapsi sai alkunsa lomaromanssista (ulkomailla) ja olen ollut vuosia ihanan miehen kanssa, ja nyt kuun vaihteessa hän muuttaa pois (en meinaa jaksaa...) - jännittää kuin menee tää yh-touhu vieraassa kaupungissa, jonne mieheni perässä tulin, ja jossa mulla nyt aikuisopiskelut kesken-
musta yh-ajoissa (olin 3 vuotta) ei ollut mitään kamalan raskasta, koska en muusta tiennytkään, ja olin valintani itse tehnyt. NYT sen sijaan tuntuu raskaammalta ajatus yksin olemisesta. kun tietää kuin hyvältä tuntuu kaikki jakaa: arki ja kasvatusasiat jne.
mutta KÄYTÄNNÖN asioista uskon selviäväni kunnialla. ja onhan mun tyttö ihan valtavan ihana - sen kanssa elämä on hyvää, enivei!
vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.
Jos olet väsynyt, kipeä, yksinäinen, vaihtelunhaluinen niin se on voi voi.
lasten ikä 16v ja kohta 3v ja viimeksi olen ollu tän kuun helmikuussa erossa kuopuksesta. yhden yön.
tavata uusia ihmisiä vaikka joka päivä, jos haluaa, etsiä vierelle yöksi jonkun ilman suurempaa show' ta, lähteä tuosta vaan kavereille jos huvittaa.
itsellä aina lapset mukana. sellaisiin paikkoihin ei ole asiaa, joihin ei pieniä voi ottaa. ja ne illat, kun haluaisi käydä edes 15 min kävelyllä, muttei voi. lasten nukahdettua on aina keksittävä jotain yksinäistä " kivaa" .
joka viikko lapsen tapaamisten takia.. huoh...
ei pääse eroon ei...
Elämä kun on niin paljon helpompaa kuin ennen eroa. Ehkä vaikeinta on se, kun on todella kipeä, niin tarvii jaksaa vaan. Ei voi mennä nukkumaan kuumettaan alas silloin kun haluaa jne. (Vastikään olin todella kipeä, kuumetta liki 39 ja henki todella ahtaalla jne, olis tehny mieli vain nukkua...)
Yleisesti ottaen kaikki menee mukavasti. Lapset on mulla koko ajan, mutta en koe sitä mitenkään kamalana asiana.
Lapset on 10v, 3,5v ja 1v
lasten koulu- ja päiväkotiasiat, kasvatusasiat ja kasvatusvastuu, ilon hetket, ongelmahetket - ei ole ketään kenen kanssa jakaa niitä.
Käytännön vastuu tottakai myös, kaikki täytyy suunnitella tarkasti (ettei tarvitse palata kauppaan maitopurkin takia)
Lasten harrastusten miettiminen - pitää suunnitella ja karsia kun on vain yksi aikuinen kuskaamassa ja muut lapset joutuvat tulemaan mukaan.
Jos olet kipeänä niin ei ole mahdollisuutta levätä. Itse tein viimeksi kun oli flunssa ja kuumetta yli 38 astetta seuraavasti: lautapeli ja lapset sänkyyn, pelattiin, hiukan helpotti kun sai peiton alta pelata, lapsille kirjat ja otin hetken torkut.
Juuri nyt sanoisin, että hellyyttä kaipaisin minäkin. Sen puutteen kestäminen on kovinta. Pärjään ihan hyvin lasten kanssa yksinkin, mutta rakkautta olisi kiva vastaanottaa.
Yksi 4v papupata-lapsi joka haluaa kaveriksi joka-asiaan ja kaikki kysymykset ja vaatimukset satelee kaikenaikaa minulle.
Kun mulla on sukulaiset,ystävät, naapurustossa paljon lapsiperheitä joiden kanssa autetaan toisiamme.
Jos jäisin yksinhuoltajaksi niin nää verkostot olis edelleen. Sillehän ei mitään voi jos ei oo sukua, mutta vaikkei olis, niin on silti paljon muita ihmisiä.
Mä ihmettelen, että miten ihmiset on niin yksin. Asutteko paikoissa missä ei ole ketään vai mitä?
Eikä oo tarkoitus siis syyllistää, musta on vaan kamalaa ja kummallista että ihmiset on noin yksin. Mistä se johtuu?
Kyllähän tää arki sujuu kun pitää säännöllisen rytmin.
En kuitenkaan koskaan pääse esim. yksin lenkille, lapset vielä sen verran pieniä ettei niitä keskenään voi jättää. Lasten isä ei pidä lapsia viikonloppuisin tms. joten vapaita viikonloppuja ei ole. Tietysti saan joskus lapset hoitoon mummolaan yöksi ja muutenkin tukiverkko löytyy.
Myös uuden kumppanin löytäminen on vaikeaa kun elämä kulkee työ, kauppa, päiväkoti, koti akselilla. Ja toisaalta olisiko edes aikaa mihinkään parisuhteeseen.
Olen ollut yh alusta asti. Mutta meillä on lapsen isän kanssa hyvät välit. Lapsi ei ole etäisyyden takia koskaan isällään vaan isä tulee meille kun pääsee. Minulla on ystäviä ja perhe lähellä, joten jos tarvitsen hoitajaa, on oikeastaan vaan mietittävä, että kenen olisi helpointa tulla ja kenen vuoro. En ole ollut lapsestani kovin paljoa erossa, ihan sen takia, etten halua, käynhän päivät töissä ja silloin häntä hoitaa joku muu. Uutta kumppania en kaipaa, sillä olen elämässäni niin monta suhdetta yrittänyt. Nyt olen antanut kaiken kohtalon käsiin. Uskokaa tai älkää, mutta näinkin on miehiä tarjolla. Tapaahan niitä ulkoillessa, urheillessa lapsen kanssa ja erilaisissa juhlissa. Tosin lienee oman luonteenlaatuni syytä. Hymyilkää naiset enemmän ja iloitkaa niistä kiireen täyttämistäkin vuosista. Eläkää joka päivä. Tosin helppohan minun on sanoa, kun lapsi on ollut terve ja on vain tuo yksi. Asenne kuitenkin ratkaisee paljon.
ei hammasläkäriin, kampaajalle tms. aina lapset mukana. Joskus meinasin tulla hulluksi, kun talvipakkasella raahautui kolmen lapsen kanssa kotiin kaupasta ja juuri kun oli saanut ulkovaatteet riisuttua, tajusi, että joku tärkeä juttu oli unohtunut ostaa.