Vitex / Siveydenpuu apuna säännölliseen kiertoon ja ovulointiin
Olen jättänyt hormonaalisen ehkäisyn syksyllä 2014 ja käyttänyt sen jälkeen vain hedelmällisyystietokonetta. Ehkäisyn lopettamisen jälkeen osasin odottaa, että kierron tasautumisessa voi mennä jopa vuosi. Mutta se ei koskaan tasaantunut. Kiertoni ovat edelleen 40-85 pv ilman mitään logiikkaa.
Olen syönyt muutaman kuukauden folaattia ja omegaa, sekä jättänyt kofeiinin pois. Kävin myös suuhygienistillä, jotta hammasterveys olisi kunnossa (tämäkin kun kuulemma vaikuttaa hedelmöitykseen). Yritän myös syödä riittävästi kasviksia ja luomutuotteita.
Googlasin erilaisia sivustoja ensin suomeksi ja sitten englanniksi, kunnes löysin Vitexin (siveydenpuu). Tätä ilmeisesti käytetään ainakin Saksassa ja jenkeissä juurikin kierron tasaamisen ja ovulaation todennäköisyyden lisäämiseen. En tähän selosta sen kummemmin, kukin saa itse googlata miten tuo toimii. Löysin mielettömän määrän positiivisia kommentteja Vitexin käyttäjiltä ja totesin, että tätä on kokeiltava.
Pistin pilleripurkin eilen tilaukseen ja nyt odotan innolla, että pääsen kokeilemaan sitä. Joillekin naisille oli tullut sivuvaikutuksena pahoinvointia, huimausta, väsymystä ja kärttyisyyttä, joten ajattelin aloittaa pienellä annoksella ja totuttaa kehoni ennen kuin nostan annoksen suositeltuun määrään.
Suomalaisten kokemuksia en Vitexistä löytänyt oikeastaan ollenkaan, varmasti osaksi siksi ettei sitä pahemmin Suomessa myydä. Onko teillä kokemuksia?
Kirjoittelen tänne kokemuksia sitten, kun paketti tulee postissa.
No oliko apua? Millä annostuksella aloitit ja jatkoit? Ostin itse käyttöön myös, kun kuulin niin paljon hyvää, että tällä raskautuu varmasti.