Lue keskustelun säännöt.
Miten kestätte, kun lapset koko ajan keskeyttää ajatuksenne ja haluavat jotakin?
03.07.2017 |
Mun lapsi kyselee koko ajan: voidaanko mennä ens juhannuksenakin mökille, voinko auttaa tekemään spinnerin itse, voidaanko ostaa muroja, voidaanko ostaa huomenna muroja, koska pääsee taas mummulle, millaiset on ne hammasraudat jotka hänelle tulee, koska voi syödä taas toffeeta... Lapsi on 8. Välillä sanon, että haluan vähän aikaa olla rauhassa ja vaikka sohvalla lukea, niin oikeasti se unohtaa sen hetken päästä ja tulee taas kyselemään jotain. Samoin jos sanon, että puhutaan jostain asiasta myöhemmin, en päätä sitä nyt,niin piinaa heti pian taas samalla jutulla (vaikka sanoisin, että päätetään perjantaina enimmät ensi viikon suunnitelmat eikä vielä.
Kommentit (29)
Jaa a mitenkähän ennen on jaksettu. Sellaista se on. Lapset ajattelevat että tiedät kaiken ja lapset ovat malttamattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa a mitenkähän ennen on jaksettu. Sellaista se on. Lapset ajattelevat että tiedät kaiken ja lapset ovat malttamattomia.
Veikkaan, että ennen on vaiennettu lapset mm. väkivallalla uhkailulla. Lastenhan tuli näkyä, muttei kuulua. Ap
No eihän se ihanaa ole, mutta jotenkin vain luovien.
Ihan hyvin. Ehkä mun päässä ei lähtökohtaisestikaan liiku kovin paljon? :p
Vierailija kirjoitti:
Jaa a mitenkähän ennen on jaksettu. Sellaista se on. Lapset ajattelevat että tiedät kaiken ja lapset ovat malttamattomia.
Milloin "ennen"? Tarkoitatko aikaa, kun vanhemmat raatoivat maatilan töissä ja isommat sisarukset vahtivat pienempiä? Kun ei milloinkaan ennen ole ollut lapsilla nykyisenlaista valtaisaa määrää aikaa vanhempiensa enemmän tai vähemmän palvovassa seurassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kestäkään. Kärsin. Mies antaa onneksi mahdollisimman paljon päivittäin omaa aikaa lapsilta, jotta ehdin ajatella jotakin loppuun asti. Rakkaitahan nuo ovat ja kysely on hellyyttävää, mutta jatkuvana keskeytysten virtana toisinaan uuvuttavaa. Univelka toki vaikuttaa tähän.
Miehen kanssa vapaa-ajalla otetaan vuoroja, milloin molemmat pääsevät tasaisesti viettämään omaa aikaa ilman lapsia. Kyllä sitä sitten jaksaa kun pääsee tuulettamaan omiakin aivoja. Nyt lomalla esimerkiksi vuorotellen käymme kuntoilemassa ja tapaamassa kavereita ja usein iltaisin ollaan yhdessä koko porukan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sitten ajattelet vietätkö aikaa pään sisällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti kestän, ja lapsi on vasta vajaa 2 v. :D Vasta lapsen myötä huomasin, millainen oman tilan tarve mulla on.
Minulla on käytössä käsimerkki, jolloin lapset ovat hiljaa.
On tietysti hyväksyttävää silloinkin tulla kertomaan esim. tulipalosta, mutta millään ei-akuutilla asialla ei saa häiritä.
Tämä on ollut käytössä jo kaksivuotiaasta lähtien ja hyvin on toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti kestin. Nyt 16-vuotiaan kanssa voi jutella jo ihan eri lailla, luojan kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä käyn pitkillä kävelylenkeillä (yksin), jolloin saan ajatella omia ajatuksiani. Sitten jaksan taas lapsen (ja miehen, myös sillä on koko ajan asiaa!!) pälätystä.
Muuten kestän hyvin, mutta autossa ajaessa tai matkustaessa tykkään joko keskittyä ajamiseen tai matkustajana katsella maisemia ja ajatella asioita ja on tosi ärsyttävää kun takapenkiltä käy taukoamaton papatus ja kyselytulva.
Tuollaisia lapset ovat. Itsehän sellaisen halusit.
Jos haluaa olla äiti/isä tuollaista on vain kestettävä. Toki joskus on hyvä saada ns. omaa aikaa ilman lapsia, mutta pääosin vanhemmuus on lapsen tarpeista huolehtimista ja kysymyksiin vastaamista jne. Tuon ikäiselle lapselle voi toki jo sanoa, että tästä keskusteltiin jo, joten enää ei tarvitse samasta asiasta jankata. Tulee myös mieleen, onko lapsella tarpeeksi tekemistä, jos koko ajan ehtii kyselemään? Meidän 6-vuotias ainakin usein keskittyy pitkiksikin toveiksi leikkimään/piirtämään tms, jolloin voin itse vaikka lukea. Toki jos on keskittymishäiriötä tms. ei voi olettaa, että lapsi jaksaisi pitkäaikaisesti olla paikoillaan. Silloin on vain kestettävä ja pidettävä niitä rauhallisia hetkiä kun lapsi nukkuu tai on koulussa jne.
Kestän helposti, koska itse halusin lapsia. Joskus tottakai kysely ärsyttää, mutta sellaista elämä on. Ei aina ole kivaa ja äitinä/isänä ei ole aina mahdollisuuksia rauhallisiin hetkiin. Vanhemmuus on kuitenkin lähtökohtaisesti oma valinta, joten siihen on vain sopeuduttava.
Siis en tarkoita, että ei saisi kysellä ja hyvähän se on, mutta ahdistaa että koko ajan "vaaditaan" tekemään jotain päätöksiä. Ap