Oletko ollut sairaalassa väh. 2 yötä yhtäjaksoisesti sairauden takia? Ahdistiko sairaalassa oleminen sinua?
Oletko ollut sairaalassa sairauden takia enemmän kuin yhden yön peräkkäin? Ahdistiko kokemus sinua?
Kommentit (47)
Kerran olin kaksi viikkoa sairaalassa, ja kerran viisi yötä. Molempina kertoina teki jatkuvasti mieli paeta kirkuen sieltä, mutta olin liian sairas tehdäkseni niin. Kauhea ikävä oli kotiin.
Itse ole ollut muutaman kerran sairaalassa, yksi keikka oli viikon ja toinen vähän yli. Sitten on ollut muutama lyhyempi. Synnytyksiä en laske tähän mukaan. Minua ei ahdistanut, mutta en nauttinutkaan. Hyvin äkkiä sitä solahti potilaan rooliin. Kaikki, mitä sairaalassa tehtiin, tuntui luonnolliselta. Ei hävettänyt vaikka milloin oli mikäkin paikka paljaana tai lääkärin sormet ties missä.
Sairaala on mulle toinen koti, ei tosin mieluinen.
Jep. Osa saa siitä turvaa että on hetken koko ajan muiden potilaiden seurassa tai henkilökunnan paapottavana. Ehkä eivät osaa olla yksin tai vieraiden ihmisten kanssa täytyy jutustella jottei olisi vaikea olo.
Itse olin neljän hengen huoneessa jossa yhden oli koko ajan pakko jutella. Rasittava ihminen. Edes verhon eteen laittaminen ei auttanut, jouduin useaan kertaan sanomaan asiasta ja sen jälkeen pidin korvanapit korvilla. Muuten ei ole pahaa sanottavaa sairaalassa yöpymisestä, henkilökunta oli asiallinen ja keksin tekemistä sille ajalle kun ei väsyttänyt.
Olen ollut kuukauden sairaalassa yhtäjaksoisesti. Tavallaan ahdisti, koska olin siellä "vastoin tahtoani". Minulla myös jatkuvasti vaihtuivat huonetoverit. Olin kuitenkin silloin aika nuori, ja minulle oli järjestetty siellä kaikkea mukavaa puuhaa, sain katsella elokuvia ja hengailla ympäri sairaalaa. Ei jäänyt siitä mitenkään huonoja muistoja, eikä itse sairaalaympäristö ahdistanut.
Vierailija kirjoitti:
Kerran olin kaksi viikkoa sairaalassa, ja kerran viisi yötä. Molempina kertoina teki jatkuvasti mieli paeta kirkuen sieltä, mutta olin liian sairas tehdäkseni niin. Kauhea ikävä oli kotiin.
Kuin pääsin lopulta kotiin, itkin onnesta kotiovesta astuttuani. Olin monta päivää uupunut, koska pelkkä sairaalassa oleminen oli polttanut minut loppuun. Minun oli tarkoitus aloittaa toipuminen jo sairaalassa, mutta se käynnistyi vasta, kun olin päässyt kotiin.
AP
Sairaalassa on hyvä olla kun on sairas,ei sinne terveitä otetakkaa. Jotai 5 vk kaikkiaan olen ollut enkä yhtään ahdistanut
Ei nykyisin pidetä turhaan sairaalassa, pitää olla niin kipeä, että tuskin ehtii ahdistua.
Olen ollut sairaalassa 5 eri kerralla ja neljällä niistä yli kaksi yötä. Yhdellä kerralla olin lyijyhuoneessa eristyksissä kaksi yötä radiojodihoitojen ajan ja jotenkin se oli rentouttavaa 😁 Siellä tarjottiin koko ajan ruokaa, katselin telkkua, poljin kuntopyörää, luin, kirjoitin gradua... Useillehan tuo eristyksissä olo sairaalassa on ihan kauheaa ja olin kuullut pelotteluja lyijyhuoneahdistuksesta. Toki sairastin syöpää, että kyllähän se vähän ahdisti varmasti.
Ahdistavinta sairaalassa on yksityisyyden puute.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavinta sairaalassa on yksityisyyden puute.
Joo, se on merkittävä osa kokemusta. Se onkin mahtavaa, jos huonetoverit lähtee ja saa olla edes yhden yön yksin.
AP
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavinta sairaalassa on yksityisyyden puute.
Niin on ja se, ettei siellä saa nukuttua rauhassa vaikka on tosi kipeä. Televisio huutaa joka halvatun huoneessa, minusta ne saisi heittää helvettiin sieltä, kun ei siellä nykyisin pidetä kuin sen ajan kun on juuri tosi huonossa kunnossa. Konkatkoon yhteistiloihin katselemaan ne jotka jaksavat.
Olin sairaalassa n. kolme viikkoa. Aluksi olin tosi heikossa kunnossa ja lähinnä nukuin (sain voimakkaan lääkityksen), en ahdistunut varsinaisesti, jotenkin koin sairaalaympäristön jopa oudolla tavalla "vaihteluksi" normaaleista kuvioista ja jatkuva "palvelu" tuntui jopa luxukselta välillä. Kotiin tullessani olin vähän ahdistunut, en ollut vielä täydessä kunnossa ja piti ottaa vastuu asioiden hoitamisesta ja olin yksin kotona. Sairaalassa oli koko ajan seuraa (jopa hauskaa seuraa välillä) ympärillä. En nyt silti haluaisi olla tietenkään sairaalassa mutta vähän ristiriitaiset fiilikset oli myös silloin kun piti palata sairaalasta kotiin. Ilmeisesti ehdin vähän laitostua jo noinkin lyhyessä ajassa.
Olin neljä päivää, ja lähinnä ahdisti kun piti olla eristettynä. Huoneessa ei ollut telkkaria, lehtiä tuotiin hyvin nihkeästi kun ne piti heittää roskiin pois pääsyn jälkeen. Puhelimeenkaan en meinannut saada laturia mutta onneksi yksi ihana hoitaja sen toi minulle. Jouduin niin yllättäen tk:sta lähtemään sairaalaan etten kerennyt kerätä kamppeita mukaan.
Mulla on yhden kerran poistettu pakaravaon paise ja aikaa siitä on vajaa vuosi. Nyt se on uusinut ja tätä kirjoittaessa oon ahdistuksissani kotona kun pitäisi lähteä päivystyksessä käymään ja todennäköisesti tuo avataan jälleen. Ahdistuksen suurimpia syitä on että ensimmäisellä kerralla oli mennyt niin pahaksi että avauksen jälkeen melkein heti nosti korkean kuumeen (40) astetta ja hirveä horkka päälle sairaalan. Käytävässä jossa jouduin odottamaan että tullaan hakemaan osastolle. Koen muutenkin sairaalassa olon miltei mahdottomaksi sen tuoman yksinäisyyden ja ahdistuksen takia ja kaipaan kotiin avopuolison sekä lemmikkien luokse 😔 En tiedä mitä tehdä tämänkään päivän osalta..Tosin tiedän että tilanne ei ole yhtä pahaksi päässyt kuin ensimmäisellä kerralla joten josko pääsisi edes vähän helpommalla.
Valitsin "Olen ollut sairauden vuoksi sairaalassa enkä kokenut ahdistusta sairaalassa olemisesta."
En kyllä muista että ahdistiko vai ei. Olin silloin noin 9 kuukautta vanha.
Mä kuulun näihin nauttijoihin. Pyykkipalvelu, ateriapalvelu, vapaata töistä, vapaata arjen velvoitteista (lasten harrastuskuskailu ym. sälä). Ihanaa 5tähden lomailua. omalla kohdallani toki vaikuttaa se, että minulla ei ollut kuolemanpelkoa, koska vaiva ei ollut sellainen ja olin hyvän lääkityksen ansiosta kivuton.
Ei ahdistanut yhtään, mutta kuulin, kuinka eri aikoina ehkä kolme miestä itki ja huusi hoitajia jatkuvasti apuun. Miehet ovat pelokkaampia kuin naiset? En sitten valittanut mistään pienestä, vaan koitin tehdä hoitajien työn mahdollisimman helpoksi. En käyttänyt soittokelloa yksittäisten asioiden vuoksi, vaan samalla käynnillä hoitui useampi pieni asia. Vessan tarpeesta sovin myös ennakoivasti ja kysyin, että olisiko silloin ja silloin sopiva hetki. Olin sairaalassa viikon yhdenhengen huoneessa.
Olen elämäni aikana ollut monta kertaa sairaalassa, pisimmillään kuukausia, jolloin välillä sain mennä viikonlopuksi kotiin. En koe sairaalaa ahdistavana. Päinvastoin, se on kiinnostava ympäristö, koko ajan tapahtuu kaikkea. Ei tarvitse pelätä, on asiantuntijat koko ajan ympärillä. On aikaa lukea ja levätä rauhassa.
Monta vuotta sitten jouduin olemaan sairaalassa useita viikkoja yhtäjaksoisesti sairauden takia ja koin ahdistusta siitä. Sairaalaympäristö ahdisti, rutiinit ahdistivat, äänimaailma ahdisti, koin etten voi olla oma itseni, että identiteettini on uhattuna.
Sain myöhemmin tietää, etteivät kaikki koe sairaalassa olemista ahdistavaksi ja että jotkut jopa nauttivat siitä. Luulin että se on kaikille ahdistava kokemus!
AP