Miksi vasemmistolaiset kuvittelevat olevansa edistyksellisiä?
Vaikka 60-luvulta lähtien ovat jurnuttaneet samoja oppeja?
Kommentit (5)
Taloudessahan on olleet samat oikeistolaiset opit kymmeniä vuosia läntisessä maailmassa ja koko ajan huonommin menee, sillä omaisuus kasaantuu rikkaimmalle prosentille ennätystahtia, luonto tuhoutuu jne. Täytyisi ainakin tällä saralla yrittää jo jotain uutta. Ei se mitään; jos ei muuteta, tulee tämä rakennelma romahtamaan, sillä nykyinen malli on kestämätön. Nykyinen maailman talous ja tulonjako perustuu puhtaasti egoismille. Se tarkoittaa sitä, että koko ajan halutaan enemmän. Tätä ei tunnisteta siksi mitä se on, eli mielen ylivallaksi ihmisistä. Ihmisillä on esim. haluja aina yhä vain enempään, joiden mukaan he elävät.
Olihan se modernia aikanaan. Monet uudet opiskelijat aluksi hihittelevät kun ensimmäisen kerran törmäävät käsitteisiin postmodernismi tai moderni fysiikka. Postmodernismi on tällä hetkellä noin 50 vuotta vanha ilmiö ja moderni fysiikka syntyi sata vuotta sitten.
Edistys on samalla lailla pelkkä historiallinen nimi. Ei sillä ole mitään tekemistä nykyisen tilanteen kanssa. Edistyksen vuosisadaksi kutsuttiin 1800 - lukua, jolloin nykyisen vasemmistolaisuuden juuret muodostuivat Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa. Ehkäpä siksi he yli sata vuotta myöhemmin edelleen harhaisesti ajattelevat edustavansa edistystä.
Ideologiansa vangiksi jäänyt saa nimetä itsensä tasa-arvon airueeksi tai edistykselliseksi, mutta ei tuo nimeäminen millään tavoin muuta todellisuutta. Kysy miten edistyksellisyytensä ilmenee, jos joku vasemmistoon kuuluva sillä elvistelee.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka 60-luvulta lähtien ovat jurnuttaneet samoja oppeja?
Nykyisenlainen oikeistolainen nimenomaan suuryrityksiä ja veronkiertoa suosiva politiikka (tämähän on suuri kuva n.1970-luvulta lähtien) ja näihin liittyvät opit, ovat tietenkin edistyksellisiä, mikäli niitä katsotaan noiden kahden mainitsemani asian toteutumisen näkökulmasta. Mutta kuka on sanonut, että nykyinen tapa, jossa lisäksi vaaditaan jatkuvaa talouskasvua ja jossa omaisuus kasaantuu, olisi ainoa oikea tapa järjestää talous. Vasemmistolainen talouspolitiikkaa on aivan yhtä oikeaa, mikäli arvoiksi ja tavoitteiksi asetetaan jotain muuta. Jos esim. tärkeimmiksi arvoiksi asetettaisiin luonto ja ihmisten henkinen hyvinvointi talouskasvun sijaan, niin silloin oikeiston suosimilla keinoilla (matalat palkat, lyhyet lomat jne.) näitä ei saavuteta. Joten näin oikeiston tapa ei ole yhtään sen oikeampi tai edistyksellisempi. Oikeat keinot riippuvat siitä, mikä on tavoite. Nyt tavoite on talouskasvu.
Samoja oppeja hoetaan yhä, koska niiden asettamia tavoitteita ei olla vieläkään saavutettu, eikä selvästikään tulla lähiaikoina saavuttamaan, koska suunta on huonompaan. Eivätkä ne vasemmiston opit ole todellakaan mitään pienen kommunistihörhöpiirin utopistisia älyttömyyksiä. Ihanko oikeasti ei ole realistista vaatia että kaikille kuuluisi se osa, joka
a) täyttää perustarpeemme, b) takaa tasa-arvoiset mahdollisuudet ja c) minimoi hyvinvointierot? Näiden arvojen pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, mutta silti tuntuu että näitä puolustaa vain vasemmisto.
Ei se niin yksinkertaista ole. On huijausta, ja suurta asioiden yksinkertaistamista se, että pitäisi valita puolue tai ideologia. Sen sijaan kyse on enemmän asioista. Puolueet ovat keinotekoisia rakennelmia asioiden edessä, jotka vain juuttuvat poteroihinsa,sekä ovat enemmänkin eturyhmittymiä. Ainakin Suomessa. Sekä vas. että oikeistopuolueet.