Lue keskustelun säännöt.
Vihaan ulkonäköäni edelleen, vuosien terapian jälkeen
Gmo
26.06.2017 |
En tiedä enää mitä tekisin. Olen toipunut syömishäiriöstä ja lähestyn 30 ikävuotta, mutta edelleen vain inhoan ulkonäköäni. Vihaan kaikkia kuvia mitkä minusta on otettu, vaikka peilistä näytän mielestäni toisinaan ihan sievältä.
En haluaisi murehtia niin turhaa asiaa kuin ulkonäköä. Silti se nostaa päätään aina kun elämässä on muuta stressiä ja murheita. Kaikki kanavoituu itseinhoksi. Ihan sama mitä muut sanovat ulkonäöstäni, olen kuvissa vastenmielinen.
Minulla on mies, työ, ihania ystäviä, elämässä kaikki hyvin. Silti olen surullinen aika usein ja haluaisin niin kovasti olla joku muu. Toisenlainen. Kauniimpi ja itsevarmempi.
En enää tiedä mitä tekisin.
Kommentit (15)
Säästä terapiarahat kauneuslaikkauksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaa suosittelen, lääkitys on hyvä lisä niihin hetkiin kun stressiä on liikaa. Syömishäiriöt on vaikeita hoitaa ja eivät välttämättä mene koskaan kokonaan ohi.
Itse olen yli 30 ja alkaa vanha syömishäiriö taas heräillä, anoreksiaa mm olen sairastanut. En jaksaisi enää vaan tällaista, millon oikeen opin pitämään itsestäni.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen yli 30 ja alkaa vanha syömishäiriö taas heräillä, anoreksiaa mm olen sairastanut. En jaksaisi enää vaan tällaista, millon oikeen opin pitämään itsestäni.
Samat sanat. On uuvuttavaa taistella jatkuvasti vastaan. Kunpa jonain päivänä ei tarvitsisi taistella, vaan reagoisi vaikeuksiin terveesti eikä laihduttamalla/inhoamalla itseään.
Ja taas kerran joku täällä itkee "rumuuttaan" ja heti seuraavassa lauseessa lukee "mulla on mies". Voi vittu kokeile elää oikeasti koko elämäsi ilman miestä!!!!!!!!!!!!! Vitut sä mikään ruma ole jos joku on sut suhteeseen asti kelpuuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja taas kerran joku täällä itkee "rumuuttaan" ja heti seuraavassa lauseessa lukee "mulla on mies". Voi vittu kokeile elää oikeasti koko elämäsi ilman miestä!!!!!!!!!!!!! Vitut sä mikään ruma ole jos joku on sut suhteeseen asti kelpuuttanut.
Siinäpä tosiaan ihmeteltävää kun miehiä riittää jonoksi asti, mutta peilistä ja valokuvista varsinkin kurkkii todellinen kammotus. En vaan ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas kerran joku täällä itkee "rumuuttaan" ja heti seuraavassa lauseessa lukee "mulla on mies". Voi vittu kokeile elää oikeasti koko elämäsi ilman miestä!!!!!!!!!!!!! Vitut sä mikään ruma ole jos joku on sut suhteeseen asti kelpuuttanut.
No eihän aloittajan ongelma olekaan se miltä hän näyttää vaan se että minäkuva on vääristynyt.
Itsekin olisin mieluusti nuorempi, kauniimpi, hoikempi, rikkaampi jne. Mutta kun en ole niin tällä on mentävä. En kuitenkaan vihaa itseäni sillä viha on hyödytöntä. Sairaus on juuri sitä että ymmärtää tämän mutta silti ei osaa olla vihaamatta.
On surullista kuinka paljon turhaa pahaa oloa maailmassa onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas kerran joku täällä itkee "rumuuttaan" ja heti seuraavassa lauseessa lukee "mulla on mies". Voi vittu kokeile elää oikeasti koko elämäsi ilman miestä!!!!!!!!!!!!! Vitut sä mikään ruma ole jos joku on sut suhteeseen asti kelpuuttanut.
No eihän aloittajan ongelma olekaan se miltä hän näyttää vaan se että minäkuva on vääristynyt.
Itsekin olisin mieluusti nuorempi, kauniimpi, hoikempi, rikkaampi jne. Mutta kun en ole niin tällä on mentävä. En kuitenkaan vihaa itseäni sillä viha on hyödytöntä. Sairaus on juuri sitä että ymmärtää tämän mutta silti ei osaa olla vihaamatta.
On surullista kuinka paljon turhaa pahaa oloa maailmassa onkaan.
Jep nimenomaan. En minä ole valinnut tätä pakkomiellettä. Olisin niin mieluusti tyytyväinen itseeni, mutta kaikki alkoi jo lapsena kun kauniita siskojani kehuttiin ja minua ei, koulussa haukuttiin lehmän näköiseksi, pojat laittoivat luokan tytöt kauneusjärjestykseen (olin itse aina pahnanpohjimmaisena) ja äiti haukkui aina ulkonäköään kuulteni. Kun noin 15-vuotiaana sain itse ensimmäisen kerran kehun ulkonäöstäni, olin jo oppinut että olen ruma, että en voi olla kaunis.
Inhoa jos siltä tuntuu ja hyväksy se. Hyväksy siis se että inhoat ja se asia nyt vaan on niin. Turhaa tällaisia asioita on liikaa ajatella. Kaikilla on omat ongelmansa ja taakkansa. Vatkaa hyviä juttuja päässä, älä huonoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se ulkonäkö ei terapialla parane 🤣 Ruma on ruma eikä terapia sitä kaunista.
Vierailija kirjoitti:
No se ulkonäkö ei terapialla parane 🤣 Ruma on ruma eikä terapia sitä kaunista.
Ja pointtisi oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapeuttini on sitä mieltä että saatan kärsiä ruumiinkuva häiriöstä ja masennuslääkityksestä voisi olla apua... mutta lääkkeitäkin olen syönyt aiemmin, pari vuotta, en haluaisi enää samaa uudestaan.
Itselläni sama ongelma. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ignooraan asian täysin ja keskityn niihin asioihin itsessäni sekä elämässäni, joista pidän. Asian märehtiminen ei ainakaan auta ja tiedän, että en ole tyytyväinen vaikka mitä tekisin, joten liikun ja syön terveys edellä, pukeudun siististi, mutta en enää tavoittele sillä mitään tiettyä ulkonäköä. Muut ajatelkoot ulkonäöstäni mitä haluavat, itse en meinaa asiaan enää tietoisesti keskittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni sama ongelma. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ignooraan asian täysin ja keskityn niihin asioihin itsessäni sekä elämässäni, joista pidän. Asian märehtiminen ei ainakaan auta ja tiedän, että en ole tyytyväinen vaikka mitä tekisin, joten liikun ja syön terveys edellä, pukeudun siististi, mutta en enää tavoittele sillä mitään tiettyä ulkonäköä. Muut ajatelkoot ulkonäöstäni mitä haluavat, itse en meinaa asiaan enää tietoisesti keskittyä.
Tämä on hankalaa. Toisaalta haluaisin ignoorata mutta toisaalta haluaisin tuntea itseni hyvännäköiseksi.
Minua on kyllä kehuttu.. joka kerta kun olen päässyt hyvään ignoorausmoodiin ja kun joku sitten kehuu että vitsi oletpa kaunis tms., niin siitä tulee taas uudestaan pakkomielle. Alan hakea vahvistusta: noh olenko muidenkin mielestä kaunis? Ja kun en saa mielestäni riittävästi vahvistusta niin päädyn taas siihen että olen ruma ja häpeän, mitä oikein luulin itsestäni!
Pirullinen noidankehä.
Helpottaa yli 40-vuotiaana. T. Sama kokemus