Ilkeintä mitä sinulle on sanottu?

Luokkakaverieni joukossa oli kiusaajia, jotka pilasivat luokkahengen ja myrkyttivät koko lapsuuteni.

Pahat asiat sanottiin yleensä valheellisen hyväntahtoisesti,

aloittaen aina joko:

Ei millään pahalla mutta......

tai:

Älä nyt suutu mutta......

Joku nyymi internetissä, enkä toisaalta muista mitä, koska samaa pökälettä jutut täällä aina ovat. Oikeassa elämässä ilkeimmätkin tuntemani ihmiset vittuilevat lähinnä leikillään.

"Sä oot ihan paska äiti" ja sen sanoo aviomies aina, kun riidellään. Olen ihan normi ja hyvä äiti. Mies on jostain syystä keksinyt, että tuon sanominen satuttaisi eniten.

"paskapää"... jäänyt mieleen kun yksi samalla luokalla ollut poika sanoi näin minulle 24 vuotta sitten.. vieläkin kirpaisee kun muistelee asiaa..

Minulla ja miehellöni ei ole oikeutta saada lapsia. Näin totesi käly. Syystä että; en tiedä.

Sellainen mikä tuli nyt mieleen, oltiin ehkä 12v ja tutustuttiin rannalla poikiin. Yksi oli kiinnostunut kaveristani ja toinen sanoi hänelle "no mut entäs toi blondi?" eli minä ja tämä poika vastasi "no ei nyt sitä, hyi!"

Tuli niin paha mieli kun olin pieni :( olen kyllä nykyään nätti ja harvoin kuulen mitään ilkeää.

Yläasteella eräs koulun "suosituista" pojista tuli sanomaan, että tiesitkö muuten, että sä olet ihan helvetin ruma. Tuo yksittäinen tapahtuma pilasi itsetuntoni moneksi vuodeksi.

Työkkärin tädin suusta, että olen syrjäytynyt ja päihdeongelmainen, vaikka tietääkseni en ole kumpaakaan...

Hmmm. En tiedä onko niillä enää niin väliä. Sanottu kun on.

Yhden voisin tänne kirjoittaa.... tai no en voi.

Työkaverin mielestä olen kauhea ihminen kun tykkään nauraa ja vitsailla töissä. Jotenkin hän on ottanut sen siltä kannalta että "puhun aina pahaa kaikista"... eniten vitsailen kuitenkin omalla kustannuksella. Tekee tämän ihmisen takia mieli vaihtaa työpaikkaa...

Ei nyt niinkään ne sanat, vaan teot. On mulle sanottu vaikka mitä, kun oon teinien kanssa töissä, mutta aikuisten teot satuttaa eniten. Ja ihan sinänsä neutraaleilla sanoillakin voi satuttaa. Erityisesti ihminen, joka on mulle tärkeä. Muiden mielipiteet ja sanomiset... mitä väliä.

Kyllä mua nimiteltiin peruskoulussakin, mutta en mä nyt niistä enää piittaa.

Pahimmat loukkaukset olen kuullut aviomieheni suusta eikä hän koskaan edes pyydä anteeksi.

Pahimmat on kuultu nuoruusiässä. Ei niitä enää viitsi muistella. Aikuisena ei kukaan päin naamaa sano mitään kovin törkeää ja se on hyvä. Tosin nyt ne tölväisyt ei varmaan enää edes niin satuttaisi, kuin silloin nuorena.

Teininä sain kuulla kaikenlaista ilkeetä ulkonäöstäni. Vanhemmiten ilmeisesti olen kaunistunut koska nämä samat apinat on tullut pokaamaan. Sille en voi mitään että tunnen lievää vahingoniloa että monet ketkä oli nuorena ilkeitä ja suosittuja ovat tänä päivänä lössähtäneitä siiderivalaita.

Synnyin 70-luvulla kolmanneksi lapseksi. Vanhempani olivat rakentaneet omakotitalon ja isäni oli viikot poissa tehden urakkaa toisella paikkakunnalla.

Äitini oli hirviö. Teki jo pienestä pitäen selväksi että on parempi pysyä kaukana hänestä.

Kun olin se pienin, alle kouluikäinen, äiti purki minuun kaiken. Viikolla, kun vanhemmat sisarukset olivat koulussa, nimitteli minua rotaksi. Retuutti hiuksista ja laittoi minut konttaamaan luutu kädessä lattialistoja pitkin huoneita.

Saattoi kimmastua ihan mistä vaan. Nosti hiuksista ylös repäisten housut alas ja löi.

Isä tuli viikonloppuna ja silloin oli kaikki hyvin.

Tuosta olen tosiaan selvinnyt. Ei minua kukaan voi loukata sanomalla jotain "ilkeää". :)

Hyvin moniongelmainen äitini totesi minulle monta "kunpa olisin tajunnut tehdä abortin", kun olin noin 14-18-vuotias. Eipä oltu väleissä enää, kun sain lopulta itsetuntoni takaisin ja tajusin ettei tollaista tarvitse sietää.

Vierailija kirjoitti:

Luokkakaverieni joukossa oli kiusaajia, jotka pilasivat luokkahengen ja myrkyttivät koko lapsuuteni.

Pahat asiat sanottiin yleensä valheellisen hyväntahtoisesti,

aloittaen aina joko:

Ei millään pahalla mutta......

tai:

Älä nyt suutu mutta......

Niin, ja samat yksinkertaiset paskiaiset jatkaa työpaikoilla esimiestensä siunauksella samalla tyylillä vettuillen kuukaudesta toiseen työkavereilleen (jotka ovat ihan päteviä ja kunnollisia ihmisiä ) esimerkiksi "valitettavasti sinä pirjo et nyt pääse tiimipalaveriin, nyt ei valitettavasti voida mitenkään järjestää niin että sinäkin pääsisit tiimipalaveriin, jne..... 

Valitettavasti jos olisi duunissa kunnon esimies niin nuo saisi hyvin äkkiä itse potkut  ilkeisiin lehmänpersauksiinsa.

Muun muassa "Ois paljon parempi jos tappasit ittes, kukaan ei kaipaa sua täällä", huusi eräs luokkalaiseni kesken tunnin, opettaja tai kukaan muukaan ei puuttunut asiaan millään tavalla

Vierailija kirjoitti:

Synnyin 70-luvulla kolmanneksi lapseksi. Vanhempani olivat rakentaneet omakotitalon ja isäni oli viikot poissa tehden urakkaa toisella paikkakunnalla.

Äitini oli hirviö. Teki jo pienestä pitäen selväksi että on parempi pysyä kaukana hänestä.

Kun olin se pienin, alle kouluikäinen, äiti purki minuun kaiken. Viikolla, kun vanhemmat sisarukset olivat koulussa, nimitteli minua rotaksi. Retuutti hiuksista ja laittoi minut konttaamaan luutu kädessä lattialistoja pitkin huoneita.

Saattoi kimmastua ihan mistä vaan. Nosti hiuksista ylös repäisten housut alas ja löi.

Isä tuli viikonloppuna ja silloin oli kaikki hyvin.

Tuosta olen tosiaan selvinnyt. Ei minua kukaan voi loukata sanomalla jotain "ilkeää". :)

:'(