Lue keskustelun säännöt.
5-7 vuotiaan lapsen jättäminen yksin kotiin
24.06.2017 |
Olen viime aikoina tajunnut, että mua jätettiin ihan liikaa yksin kotiin lapsena. Mutta kuitenkin on epävarma olo, että kuinka väärin vanhemmat toimi, että onko tää pikkujuttu ja melkein normaalia vai vakava asia. Kännyköitä ei siihen aikaan ollut, joten sitä oli sitten ihan oikeasti yksin ja vailla yhteyttä vanhempiin, kun jäi yksin kotiin.
Ekan kerran kuulemma jäin yksin kotiin kun olin 5-vuotias, koska halusin jäädä kun vanhemmat lähti kauppaan. Mutta ei kai vanhemmat voi tehdä noin vaikka lapsi haluaisikin? Eihän lapsi osaa sitä ennustaa, tuleeko ahdistus ja pelko siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat olleet hetken aikaa poissa. Ei lapselle voi laittaa vastuuta tuollaisesta?
Jossain vaiheessa alle kouluikäisenä olin säännöllisesti useita tunteja kotona yksin. Muistan yhden kerran, kun osasin katsoa kellosta että olen ollut yksin nyt 4 tuntia (5- tai 6-vuotiaana, en ollut koulussa vielä), mulla oli turvaton olo, ja muistan ajatelleeni että ei lasta saa jättää näin kauaksi aikaa yksin kotiin. Myöhemminkin kun olin jo koulussa, oon ollut joitain kertoja yksin niin kauan että oon jo pelännyt että onko vanhemmille sattunut jotain, kun kauppareissussa kestikin monta tuntia.
Olin 7,5-vuotias kun pikkuveli syntyi, ja vanhemmat jätti mut yksin kotiin nukkumaan kun lähtivät sairaalaan synnyttämään myöhään illalla. En muista että mua olisi valmisteltu asiaan mitenkään, esim. sanottu että jos herään yöllä ja äiti ja isä ei oo kotona, niin ollaan vain synnyttämässä eikä tarvi pelästyä. En voi tietää, olivatko jättäneet mulle lapun ennen lähtöään, ehkä. Isä tuli kotiin ennen kuin heräsin aamulla, ja siis nukuin koko yön mutta ei vissiin paljon miettineet kuinka tuollaisesta voi hätääntyä jos sattuu heräämään.
Jouduin ekaluokalla hyvin usein tekemään aamupuuhat ja lähtemään kouluun itsekseni, koska veljen syntymän jälkeen äiti ei jaksanut auttaa mua aamuisin, kun oli koko yön valvonut koliikkia itkevän vauvan kanssa. Jäi vaan nukkumaan kun mä heräsin, veli yleensä jo nukkui siinä vaiheessa. Mulla oli paperilla lista mitkä asiat pitää tehdä ja missä järjestyksessä, niin selvisin omatoimisesti aamupuuhista.
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kommentit (35)
Oon itse 60-luvulla syntynyt ja silloin oli ainakin meillä ihan ns normaalia että pienetkin lapset olivat yksin tai keskenään sisarusten kanssa yksin kotona. Muistan myös olleeni jo 5-vuotiaana yksin kotona useampia tunteja kun isommat sisarukset olivat koulussa ja vanhemmat töissä.Oli aika turvaton olo aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietit ihan liikaa. Ei entiseen voi verrata nykyajan mittapuun mukaan.
Miksi ihmeessä takerrut näin yksityiskohtaisesti vanhoihin asioihin? Mikä sua vaivaa?
Oli tosiaan aika normaalia varmaan vielä 80- luvullakin. Ei vanhemmat silloin ajatelleet niin paljon lapsen parasta kuin nykyisin.
Ihan varmasti tuollainen yksin jättäminen liian pitkäksi aikaa aiheuttaa myöhemmin jotain ongelmia.
Lapset olivat ennen paljon "pärjäävämpiä" kun oli pakko, ei kukaan kysellyt pystyykö ja uskaltaako, eikä sitä varmasti edes tajuttu, miten väärin toimittiin.Kuului asiaan.
Olen ollut yksin tuon ikäisenä ja en ole kokenut mitään turvattomuutta.
Vielä 80-luvulla se oli normaali käytäntö työssäkäyvien perheissä. Mitään iltapäiväkerhoja ei tunnettu ja harvalla oli joku hoitaja.
Omia mielenterveysongelmiaan voi selitellä loputtomiin kotioloilla. Sille tielle kun lähtee, ei loppua näy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nykyäänkin ekaluokkalaiset hoitaa itse itsensä kouluun ja koulusta kotiin, ja ovat yksin kotona iltapäivisin. Jos vanhempien työt alkaa vaikkapa klo 7 niin eipä siinä vaihtoehtoja ole.
Useimmat alkavat nykyäänkin 5-6v harjoitella kotona olemista yksin.
No ei ehkä 5-vuotiaita jätetty yksin. Mutta 7-vuotiaat koululaiset saattoivat kyllä olla monta tuntia iltapäivällä yksin. Itse muistan, että se oli mukavaa aikaa, jota vietettiin kaverien kanssa. Yhden kerran muistan, että oli turvaton olo, kun olin yksin. Naapuritalossa oli ollut tulipalo, ja se aiheutti pelkoa pariksi iltapäiväksi. Pelkoani tyynnyttääkseni pelasin yksin Afrikantähteä.
Kyllähän lapsista ylipäätään pidetään nykyään tarkemmin huolta kuin ennen. Sitä en sitten tiedä, onko se hyvä vai paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että nykyäänkin useat ekaluokkalaiset itsenäisesti lähtevät kouluun. Ja varsinkin ennen käynnykkäaikaa.
Vatvot ja vatvot asiaa ja paremmaksi et siitä muutu.
Kun mennään vielä vähän taaksepäin, 5-6 vuotias lapsi saatettiin laittaa viemään yksin lehmät laitumelle tai vahtimaan päiväksi 1-3v. sisaruksia, kun vanhemmat oli navettatöissä, heinätöissä jne. Ja näinhän se on isossa osassa maailmaa nykyäänkin. Tuon ikäiset lapset hakee esim. vettä useiden kilometrien päästä tai on jossain tiilitehtaalla töissä 10 tunnin päiviä. Että joo, kehitys kehittyy... Nykyään ei tulisi kyseeseen jättää 5v yksin mutta 70-80-luvulla oli ihan yleistä. Avainkaulalapsistahan silloin puhuttiin eli lapset oli yksin pitkiä aikoja, kaulassa oli nauhassa kotiavain, että pääsi sisälle, jos tarvii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä herää ajatus, ettei sulla ole ollut oikeita ongelmia. Koitat keksiä niitä
Mun äiti aloitti työt samaan aikaan kun aloitin koulun. Molemmat vanhemmat tekivät vuorotöitä. Välillä osui iltavuoro tai yövuoro samaan aikaan vanhemmille. Me silloin 7v, 8v ja välillä jopa pikkuveli 5v oltiin keskenämme. Se oli varmaan normaalia silloin 80-luvulla. Tosin mun vanhemmat asui taloyhtiössä jossa ei naapurit juuri vaihtuneet, naapureille oli varmasti infottu että ollaan keskenämme.
Ainoastaan kerran isän piti tulla kotiin töistä kun tapeltiin siskon kanssa niin että toinen tuli keittiön lasiovesta läpi. Hyppäsin lasinpalasen päälle ja paikattavahan se jalka oli. Pikkuveli oli silloin joku 8vee, minä 10v. Pisti mut ammeeseen vertavuotavan jalan kanssa ja polki isän työpaikalle hakemaan hänet kotiin :)
Omia en jättäisi mutta kyllä nyt voin kaupassa käydä niin että 6-7 veet hetken olisi kotona. Varsinkin tuo kohta 7 täyttävä on ihan halunnut jäädä siksi aikaa kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan heränneeni yksin kotona, kun äiti lähtenyt lähikapakkaan.
Olin kans ton ikäisestä yksin kotona paljon koko lapsuuden. Vanhemmille työ oli ykkösprioriteetti että voitiin sit vaihtaa autoa joka vuosi uusimpaan. Pelotti ihan helvetisti aina yksin.
Kesti kolmekymppiseksi liki, että oon päässyt semmosesta pelokkuudesta ja turvattomuuden tunteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaalia. Heitteillejättöä selvästi. Mun pojalle tuli aamulla kotiin hoitaja joka vei hänet kouluun, haki koulusta ja oli hänen kanssaan siihen asti,että tulin työstä kotiin. Tämä ekalla luokalla, tokalla luokalla hänellä oli vielä iltapäivähoitaja kotona. Aamuisin meni yksin kouluun.Tämä oli 70 luvulla.
Mun isä hyväksikäytti mua. Kaiken tuon lisäksi. Mutta se on mennyttä eikä tapahdu enää.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Heitteillejättöä selvästi. Mun pojalle tuli aamulla kotiin hoitaja joka vei hänet kouluun, haki koulusta ja oli hänen kanssaan siihen asti,että tulin työstä kotiin. Tämä ekalla luokalla, tokalla luokalla hänellä oli vielä iltapäivähoitaja kotona. Aamuisin meni yksin kouluun.Tämä oli 70 luvulla.
Miten määrittelet normaalin?
Olen ihan hyvästä kodista ja ihan itse hoidin kouluunlähtöni ja tulemiset. Kavereiden kanssa meni iltapäivät, mitään hoitajaa ei ollut.
Eipä ollut juuri kavereillakaan, ellei perheessä ollut pienempiä sisaruksia. Ja tämä 70-luvun Helsingissä.
Niin sun vanhemmat on varmaan kysyneet juuri siksi, että olet valmis omasta mielestäsi jäämään kauppareissun ajaksi kotiin eikä alistuneet "lapsen tahtoon"? Ihan normaalia minusta vaikka tänäänkin, jos kauppareissu ei siis tarkoita mitään tuntien reissua vaan ns maidonhakua lähikaupasta. En ole ainakaan lasuja tehnyt, vaikka taitaa jokaisen ystäväperheen lapsi olla välillä hetken yksikseen viisivuotiaana. Sitten kun on isosisaruksia niin neljävuotiaatkin tuntuvat jäävän kaikilla kotiin kun kaupassa menee se 10min... Puhelimet toki erona entiseen.
En kyllä kerralla yhtäkkiä vaan jättäisi, vaan vähitellen testaillen alkaako ahdistaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Heitteillejättöä selvästi. Mun pojalle tuli aamulla kotiin hoitaja joka vei hänet kouluun, haki koulusta ja oli hänen kanssaan siihen asti,että tulin työstä kotiin. Tämä ekalla luokalla, tokalla luokalla hänellä oli vielä iltapäivähoitaja kotona. Aamuisin meni yksin kouluun.Tämä oli 70 luvulla.
No ainahan toisilla on ollut enemmän rahaa kuin toisilla. Mutta missähän jamassa kansanteloutemme olisi nyt, jos viime vuosisadalla olisi hoidettu lapsia niin hyvin kuin tänä päivänä? Työtä on pitänyt tehdä ja lujasti, lasten piti selvitä itsenäisesti, sillä harvalla oli varaa jäädä kotirouvaksi tai pestata hoitajia.
Nykyäänhän lastenhoito-ongelmat ratkeavat sillä, ettei lapsia tehdä laisinkaan, tai ehkä se yksi joskus kun on varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia. Heitteillejättöä selvästi. Mun pojalle tuli aamulla kotiin hoitaja joka vei hänet kouluun, haki koulusta ja oli hänen kanssaan siihen asti,että tulin työstä kotiin. Tämä ekalla luokalla, tokalla luokalla hänellä oli vielä iltapäivähoitaja kotona. Aamuisin meni yksin kouluun.Tämä oli 70 luvulla.
Miten määrittelet normaalin?
Olen ihan hyvästä kodista ja ihan itse hoidin kouluunlähtöni ja tulemiset. Kavereiden kanssa meni iltapäivät, mitään hoitajaa ei ollut.
Eipä ollut juuri kavereillakaan, ellei perheessä ollut pienempiä sisaruksia. Ja tämä 70-luvun Helsingissä.
Minä 90-luvulla kans ihan itse lähdin ja tulin kouluun tokasta koulupäivästä lähtien. Ei mitään ihmeellistä. Aloitin koulun kuusivuotiaana.
Kuulostaa normaalilta.