Lue keskustelun säännöt.
5-7 vuotiaan lapsen jättäminen yksin kotiin
24.06.2017 |
Olen viime aikoina tajunnut, että mua jätettiin ihan liikaa yksin kotiin lapsena. Mutta kuitenkin on epävarma olo, että kuinka väärin vanhemmat toimi, että onko tää pikkujuttu ja melkein normaalia vai vakava asia. Kännyköitä ei siihen aikaan ollut, joten sitä oli sitten ihan oikeasti yksin ja vailla yhteyttä vanhempiin, kun jäi yksin kotiin.
Ekan kerran kuulemma jäin yksin kotiin kun olin 5-vuotias, koska halusin jäädä kun vanhemmat lähti kauppaan. Mutta ei kai vanhemmat voi tehdä noin vaikka lapsi haluaisikin? Eihän lapsi osaa sitä ennustaa, tuleeko ahdistus ja pelko siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat olleet hetken aikaa poissa. Ei lapselle voi laittaa vastuuta tuollaisesta?
Jossain vaiheessa alle kouluikäisenä olin säännöllisesti useita tunteja kotona yksin. Muistan yhden kerran, kun osasin katsoa kellosta että olen ollut yksin nyt 4 tuntia (5- tai 6-vuotiaana, en ollut koulussa vielä), mulla oli turvaton olo, ja muistan ajatelleeni että ei lasta saa jättää näin kauaksi aikaa yksin kotiin. Myöhemminkin kun olin jo koulussa, oon ollut joitain kertoja yksin niin kauan että oon jo pelännyt että onko vanhemmille sattunut jotain, kun kauppareissussa kestikin monta tuntia.
Olin 7,5-vuotias kun pikkuveli syntyi, ja vanhemmat jätti mut yksin kotiin nukkumaan kun lähtivät sairaalaan synnyttämään myöhään illalla. En muista että mua olisi valmisteltu asiaan mitenkään, esim. sanottu että jos herään yöllä ja äiti ja isä ei oo kotona, niin ollaan vain synnyttämässä eikä tarvi pelästyä. En voi tietää, olivatko jättäneet mulle lapun ennen lähtöään, ehkä. Isä tuli kotiin ennen kuin heräsin aamulla, ja siis nukuin koko yön mutta ei vissiin paljon miettineet kuinka tuollaisesta voi hätääntyä jos sattuu heräämään.
Jouduin ekaluokalla hyvin usein tekemään aamupuuhat ja lähtemään kouluun itsekseni, koska veljen syntymän jälkeen äiti ei jaksanut auttaa mua aamuisin, kun oli koko yön valvonut koliikkia itkevän vauvan kanssa. Jäi vaan nukkumaan kun mä heräsin, veli yleensä jo nukkui siinä vaiheessa. Mulla oli paperilla lista mitkä asiat pitää tehdä ja missä järjestyksessä, niin selvisin omatoimisesti aamupuuhista.
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa normaalilta.
Kuulostaa normalilta, mikäli katsotaan ap:n tarinaa aikuisen näkökulmasta. Lapsennnäkökulmahan tuosta yksin jättämisestä on unohtunut kokonaan; lapsi on pelännyt ja jättänyt turvattoman tunteet. Noin pieni voi sanoa, että "pärjää kyllä ja ei pelota", koska haluaa olla reippaudellaan vanhemmilleen mieliksi, vaikka oikeasti tuntuisikin turvattomalle (ei lapselle ole välttämättä edes sanoja omalle turvattomuuden tunteelleen, joka ei välttämättä ole sama asia kuin tuntea pelkoa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oikein miettii, löytyy kyllä vääryyksiä
Monen vanhemman tilnanne on sellainen, että heillä ei ole mahdollisuuksia valita, vaan lapsen jättäminen yksin (Esim. ekaluokkalainen aamuisin ja iltapäivisin) on ainoa vaihtoehto. Useimmilla ei varmasti ole varaa palkata hoitajaa lapselle, saati muokata työaikaansa haluamallaan tavalla.
Kyse ei siis ole valinnasta, vaan pakosta.
Toki riippuu pitkälti lapsenkin luonteesta, kuinka hän reagoi. Joku on pelokkaampi, toinen rohkeampi. Luonnekysymys, joka vanhempien tulee tiedostaa ja tuntea lapsensa.
Jouduimme mieheni kanssa jättämään syksyllä koulunsa aloittavan pikkusisaruksen häntä kolme vuotta vanhemman isosisaruksen "vastuulle" kesän ajaksi, lomaamme lukuunottamatta. Pienempi oli luonteeltaan itsenäinen ja järkevä, isommalla vahva vastuuntunto ja hoiva- sekä suojeluvietti pienemmästä. Kesä meni hienosti. Isompi , sukupuoleltaan poika,lämmitti ruuat mikrossa - lämmitti huonosti syövälle pikkusisarelleen aterian pariin kertaan, jotta närppijän ei tarvinnut syödä kylmää ruokaa.
Naapurimme tiesivät tilanteen ja hyvän naapurisovun ja naapuriavun ansiosta myös hieman katsoivat perään.
Tuon pikkusisaruksen jätimme jo viisivuotiaana yksin kotiin kauppareissun ajaksi. Häne kysi, onko pakko tulla mukaan ja vastasin, että joudut muuten olemaan yksin kotona, kysyin, eikö häntä pelota. Lapsi katsoi minua ymmyrkäisin silmin ja kysyi,että mikä häntä kotona pelottaisi. Sen jälkeen hänen ei tarvinnut lähteä kauppareissulle, ellei halunnut.
En kokenut siirtäväni vastuuta lapselle, vaan mielestäni tunsin lapseni hyvin ja kunnioitin hänen toiveitaan. Toisenluonteista lasta en olisi jättänyt yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa normaalilta.
Kuulostaa normalilta, mikäli katsotaan ap:n tarinaa aikuisen näkökulmasta. Lapsennnäkökulmahan tuosta yksin jättämisestä on unohtunut kokonaan; lapsi on pelännyt ja jättänyt turvattoman tunteet. Noin pieni voi sanoa, että "pärjää kyllä ja ei pelota", koska haluaa olla reippaudellaan vanhemmilleen mieliksi, vaikka oikeasti tuntuisikin turvattomalle (ei lapselle ole välttämättä edes sanoja omalle turvattomuuden tunteelleen, joka ei välttämättä ole sama asia kuin tuntea pelkoa).
Jos lapsen ja vanehmman välillä on normaali suhde, lapsi uskaltaa sanoa, että ei halua. Pelkän haluamattomuuden tulisi siinä tapauksessa riittää, koska järkevä vanhempi osaa kuunnella ja kunnioittaa lastaan.
Tyypilliseen nykyajan tapaan etsit psykologiasta monimutkaisia vastauksia maalaisjärjen sijaan. Meidän lapsemme ovat uskaltaneet kertoa toiveistaan ja haluistaan sekä myös peloistaan aina. Lapset eivät ole idiootteja, monet vanhemmat ovat. Curling-vanhemmuus estää lapsia kehittymästä. Se on vähintään yhtä haitallista kuin lapsen laiminlyöminen.
Vierailija kirjoitti:
Oli tosiaan aika normaalia varmaan vielä 80- luvullakin. Ei vanhemmat silloin ajatelleet niin paljon lapsen parasta kuin nykyisin.
Ihan varmasti tuollainen yksin jättäminen liian pitkäksi aikaa aiheuttaa myöhemmin jotain ongelmia.
Lapset olivat ennen paljon "pärjäävämpiä" kun oli pakko, ei kukaan kysellyt pystyykö ja uskaltaako, eikä sitä varmasti edes tajuttu, miten väärin toimittiin.Kuului asiaan.
tämä! ja meillä ainakin aiheuttaa ristiriitoja isovanhempien kanssa. He nyt n. 60-vuotiaat isovanhemmat peilaavat meidän perhettä siihen omaan 80-lukulaiseen toimintaansa ja pitävät meitä outoina ja "ylihuolehtivina". Heille normi olisi juuri sellainen, että aikuisten touhuja on työelämä ja miehillä vapaa-ajalla viinan juonti ja puuhailu ja nikkarointi mökin, auton tms. tärkeän parissa, naisilla sitten mm. keittiöpuuhat, kesäteatterit, kahvikutsut yms. -> ja lapset sitten pärjäilevät omillaan tai milloin missäkin leireillä ja hoidossa. Välillä muksuja sit hukkuu ja jää autojen alle, se on vaan elämää...
Mutta ap sun pitää päästä noiden traumojesi yli. Se oli sen ajan normi. Kyse ei ole vain sinusta vaan kokonaisesta sukupolvikokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua jätettiin usein yksin pariksi tunniksi 5-vuotiaana ja vanhempana päiväksi. Oli minulla kotipuhelin ja oma nokia käytössä, en ikinä hätääntynyt tai muuta. Isä oli siis aina viikon töissä ja viikon kotona, äiti taas vuorotyössä. Eipä siinä kai mitää. Ainaa ruokaa oli ja jos oli pidempi aika joku vanhemmista sisaruksista tuli pitämään seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Mietit ihan liikaa. Ei entiseen voi verrata nykyajan mittapuun mukaan.
Miksi ihmeessä takerrut näin yksityiskohtaisesti vanhoihin asioihin? Mikä sua vaivaa?
Ai mikä vaivaa? Turvaton lapsuus, ehkäpä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekaluokasta asti lähdin yksin aamulla kouluun, vanhemmat meni jo 7:ksi töihin. Keitin itselleni kaurapuuroa ja kuuntelin radiota. Katsoin kellosta kun piti lähteä kävelemään kouluun, pari kilometriä oli matkaa. Koulun jälkeen olin myös yksin kotona joka päivä. Kerran oli kiva pakkanen ja käteni oli niin jäässä, etten saanut käännettyä avainta lukossa. Menin autotalliin odottelemaan että vanhemmat tulee kotiin.
Joskus tuntuu että nykyaikana on tehty vanhemmuus liian hankalaksi. Ihan hyvähän vähän alle kouluikäisen on alkaa harjoittelemaan yksinoloa pienissä erissä. Kirjoitin aikaisemmin että kyllä voin jättää kaupassakäynnin ajaksi koulun aloittavan yksin. jättäisin myös 6 täyttävän pikkuveljensä jos haluaisi.
Ei ole montaa vuotta siitä kun tuttavaperheestä tehtiin lasu. Koska vanhemmat harrasti karaokea, jättivät 16-vuotiaan tyttären kotiin. Toinen vanhemmista siis kuskina vielä. Mun mielestä jo aika nolo lasuilmoitus. Mutta ilmeisesti sosiaalitoimistolla on resursseja tutkia kaikki ilmoitukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että nykyäänkin useat ekaluokkalaiset itsenäisesti lähtevät kouluun. Ja varsinkin ennen käynnykkäaikaa.
Vatvot ja vatvot asiaa ja paremmaksi et siitä muutu.
Monesti asioiden tarkastelu ja läpikäyminen auttaa. Sillä tavoin tullaan "sinuiksi" epämiellyttävien muistojen/kokemusten kanssa, päästään asioiden ylitse, opitaan tuntemaan itseämme paremmin ja päästään henkisessä kasvussa eteenpäin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa normaalilta.
Kuulostaa normalilta, mikäli katsotaan ap:n tarinaa aikuisen näkökulmasta. Lapsennnäkökulmahan tuosta yksin jättämisestä on unohtunut kokonaan; lapsi on pelännyt ja jättänyt turvattoman tunteet. Noin pieni voi sanoa, että "pärjää kyllä ja ei pelota", koska haluaa olla reippaudellaan vanhemmilleen mieliksi, vaikka oikeasti tuntuisikin turvattomalle (ei lapselle ole välttämättä edes sanoja omalle turvattomuuden tunteelleen, joka ei välttämättä ole sama asia kuin tuntea pelkoa).
Jos lapsen ja vanehmman välillä on normaali suhde, lapsi uskaltaa sanoa, että ei halua. Pelkän haluamattomuuden tulisi siinä tapauksessa riittää, koska järkevä vanhempi osaa kuunnella ja kunnioittaa lastaan.
Tyypilliseen nykyajan tapaan etsit psykologiasta monimutkaisia vastauksia maalaisjärjen sijaan. Meidän lapsemme ovat uskaltaneet kertoa toiveistaan ja haluistaan sekä myös peloistaan aina. Lapset eivät ole idiootteja, monet vanhemmat ovat. Curling-vanhemmuus estää lapsia kehittymästä. Se on vähintään yhtä haitallista kuin lapsen laiminlyöminen.
Ensinnäkin, tällä ei ole mitään tekemistä curling vanhemmuuden kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki oikeita ongelmia ap mitä märehtiä. En koe kannattavana pohtia tätä asiaa nyt ollenkaan, sinun eikä kenenkään muunkaan. Pohditaan vaikka sitä että et jätä omia lapsiasi liian nuorena yksin kotiin?
Eiköhän tuo ole täysin lapsesta kiinni. Itse tykkäsin olla 7.v -asti iltapäivisin yksin kotona tai sitten luuhasin kavereiden kanssa. Kesällä olin noin 14.v. alkaen viikonkin yksin kotona, kun vanhemmat oli mökillä, eikä todellakaan ollut mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin 33. Kuinka sinä voit sanoa mikä ongelma olisi ap:le ns "oikea ongelma". Ja miten sinä voit sanoa mitä kannattaa pohtia ja mitä ei.
Etenkään sinä 33 et voi sanoa mikä on ollut sille pienelle ap:le iso-ongelma ja mikä pieni. Ne asiat mitkä meistä aikuisista näyttää olankohautukselta on lapsille isoja ja ne jättävät jälkensä ihmiseen. Sitten ne puskevat esiin jossain vaiheessa elämää, ne on läpikäytävä ja silloin niitä samoja virheitä ei tule siirtäneeksi omille lapsille.
Ap jossain viestiä kirjoitti, että muutakin kaltoinkohtelua on ollut.
Kysyit, jättäisittekö oman lapsen yksin 5 vuotiaana.
Tällä hetkellä on vaikea kuvitella, mutta asiat voivat muuttua vuodessa. Eli nyt tuntuu ettei minun lapseni olisi valmis jäämään kauppareissun ajaksi yksin kotiin viisi vuotiaana. Kauppaa ja takaisin kävelee n 20min ja lähikauppana superhypermarketticombo, missä harvoin voi vaan pistäytyä nopeasti. Vähintään kassalla jonot.
Luulen että lapseni olisi alkuun innoissaan, mutta kun ei ole ajantajua niin se lyhytkin aika voi tuntua pitkältä ja alkaa pelottamaan. Ehkä eskarin loppupuolella viimeistään alamme harjoittelemaan lyhyitä itsenäisiä pätkiä.
Se, että vanhempien työn vuoksi pienten koululaisten on pärjättävä yksin on tietysti hyvin yleistä. Mutta se että joku asia on vaan pakonsanelemaa tai yleistä ei poista sitä että lapsi tarvitsee vanhempaa sielöä kotona. Tämä on hyvä tiedostaa ja yrittää sitten illalla aktiivisesti olla kiinnostunut lapsenpäivästä.
Äh, en siis tarkoittanut että onko tuollainen ollut yleistä, tiedän kyllä että monissa perheissä on toimittu noin. Vaan että kuinka vahingollista tuollainen on lapsen hyvinvoinnille. Kun on itse tottunut tuollaiseen, niin ajattelee helposti sen olevan ok ja hyväksyttävää, ennen kuin herää miettimään että mulla oli kyllä turvaton olo että ei se varmaan ollutkaan ihan ok ja hyväksi mulle. Ja sitten ei ole käsitystä, että kuinka tuollaisesta ajatellaan nykypäivänä, kun tiedetään paremmin mikä on hyväksi lapselle ja miten asioiden pitäisi mennä lapsen kannalta.
Tää yksin jättäminen on vain pieni osa laajaa kokonaisuutta, jossa oli paljon kaltoinkohtelua, henkistä väkivaltaa ym. Käsittelen niitä asioita parhaillaan, jotta traumat eivät enää hankaloittaisi elämää eikä koetut asiat olisi enää taakkana harteilla. Monessa muussa asiassa hahmotan paremmin että kuinka väärin vanhemmat on toimineet, mutta aloin vaan miettiä että kuinka huonosti vanhemmat hoitivat tämän asian. Että tekisittekö te esimerkiksi noin omille lapsillenne, ja miksi tekisitte tai ette tekisi?
Ap