Lue keskustelun säännöt.
Miten selviän hengissä onnettomasta rakastumisesta?
22.06.2017 |
Ikävöin ja kaipaan rakastamaani ihmistä koko ajan. Hän on kaikkein kaunein ja ihanin maailmassa minulle. En voi saada häntä rakkaakseni koskaan. Miten mä ratkaisen tämän dilemmani? En jaksaisi elää näin surullisessa mielentilassa.
Kommentit (8)
Kerro sille? Pakit aika kummasti auttaa eteenpäin vaikka pahalta tuntuu. Tai jos et saakaan pakkeja?
Vai onko sulla jotain menetettävää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen kuole.
Puutteeseen voi kyllä kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Kerro sille? Pakit aika kummasti auttaa eteenpäin vaikka pahalta tuntuu. Tai jos et saakaan pakkeja?
Vai onko sulla jotain menetettävää?
Kerroin hänelle. Mutta menin hieman kipsiin ja se tilanne meni onnettomaksi sähläämiseksi. Hänen elämäntilanteensa rajoittaa mahdollisuuksia, kuten myös sekin, mitä kautta ja missä yhteydessä kohtasimme toisemme. Itsehän siis olen vapaa, mutta hän ei tiettävästi ole. :/ Ehdin ihastua häneen todella syvästi, ennen kuin tajusin ne sormukset jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei siihen kuole.
Puutteeseen voi kyllä kuolla.
Noh, kärsin noista molemmista. Ja tarkemmin *hänen* puutteestaan. Mulla on todella kriittinen hänen mentävä paikka elämässäni.
Samaa itsellä. Ehkä pian helpottaa kun en enää näe häntä ikinä työpaikan vaihdon ansiosta.
Näillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele, että ne kauneimmat rakkaustarinat ovat niitä toteutumattomia. Onnettomasta rakkaudesta on tehty paljon hienoa taidetta, kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia.
Olen itsekin onnettomasti rakastunut, eikä sille mitään voi. Ainakin kykenet rakastamaan, ja puhut hänestä kauniisti, vaikket häntä saa. Elämä on. Ehkä jokin mindfulness auttaa, vähän. Minä aion pestä pyykkiä, tiskata ja siivota. Siinä minun juhannus.
Saatan mennä kävelemään metsään. Mindful walking on hyvä juttu.
Loppuviimeksi muista, että hänkin on tavallinen ihminen. Rakastuneena näet hänet ihanampana kuin hän oikeasti on. Niin minäkin näen oman kaipauksen kohteeni. Pystyn kuitenkin tarkkailemaan tunteitani etäämpää, kuten pilviä taivaalla. Hyväksyn ne, hyväksyn myös kivun ja surun. Ne ovat osa elämää. Hänenkin elämäänsä. Ikävä kyllä.
Sydänsuru voi kestää vuosia. Siihen ei ole lääkettä, mutta tunne se ja ota se vastaan. Sano: "Minä tunnen nyt surua. Tunnen ikävää." Ja se on ihan ok. Muista myös, että nämä juhlapyhät ovat niitä pahimpia. Älä juo suruun ja ikävään.
Noo, kaikki terapiat päättyy aikanaan, ja sitten et enää tapaa terapeuttiasi.
Sama täällä. Ja hiton spagettipolvisuus iskee kun vaan näkeekin hänet. Silmiin en uskalla katsoa. Tai