Nyt kaipaan sääliä ja myötätuntoa :/

olet väärällä palstalla, täältä ei kaipaamasi asioita heru

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde kärsii. Ei olla miehen kanssa päästy pariin vuoteen mihinkään, ei edes kunnolla parivuoteeseen. Aina on kotona lapset, lapsien kaverit, töitä, työvuorot niin eri aikaan että pitää nukkua eri huoneissa, lomat eri aikaan, niin paljon stressiä, että pienikin yhteinen hetki menee riitelyksi ja niin edelleen...

Milloin meillä on ollut seksiä? En muista. Milloin meillä on ollut kiireetön hetkin kaksin? En muista. Milloin olemme käyneet treffeillä? En muista.

Alamme olla aivan vieraita toisillemme, niin vieraita, ettei kumpikaan oikein enää edes välitä.

Ja toisaalta, kaipaisin ihan hirveästi aikaa myös yksin...

Voi nyyh! Täällä vauva palstalla roikkuminen varmaan parantaa teidän asiat

Ei tule sääliä. Pitäkään huolta lapsistanne.Tsemppiä seksipuuhiin!

No kunnolla paskaa sitten niskaan, että unohtuu tämmöiset turhan murehtimiset, saatana

Sp

Tuntuu että aloittajan ongelma on tosi yleinen suurimmassa osasta lapsiperheitä. Harmillista.

Siis sp=ap.

Kirjoitan tänne, kun ei me jakseta enää tästä tilanteesta keskenäänkään puhua. Ollaan puhuttu, mutta mitään muutosta ei saada tehtyä.

Ja tiedättekö, seksiä ei tee todellakaan mieli, kun toinen on ihan kuin kämppäkaveri.

Ap

Kateellisena kattelen naapurin naista, jonka lapsi on 90% ajasta isällään. On muuten aikaa kaikkeen kylillä lepattamiseen, spontaaneihin matkoihin, seurusteluun ja niin edelleen.

Ap

Ja tiedetään, itepähän ollaan lapsemme tehty ja ite niistä huolehtia pitää. Mutta on tämä väsyttävää ja yhtä itsensä unohtamista koko ajan.

Ap

Hmm. Mukuloille hoitaja ja lähdette treffeille, ihan kahdestaan, kun molemmilla työvuorot sallivat. Käykää vaikka elokuvissa ja ulkona syömässä, tai mitä nyt tykkäätte tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Mukuloille hoitaja ja lähdette treffeille, ihan kahdestaan, kun molemmilla työvuorot sallivat. Käykää vaikka elokuvissa ja ulkona syömässä, tai mitä nyt tykkäätte tehdä.

Noni, tästä nyt ainakin saan paskaa niskaan, mutta kun minä en jaksa järjestää. :( Kaikki tommonen suunnittelu ja järjestely on ja on ollu mun vastuulla aina, en vaan enää jaksa. Ehkä se onkin tää odottaminen, joka tappaa mut. Siis sen odottaminen, että jotain tapahtuis ja joskus pääsis valmiiseen pöytään. Mies kyllä kiltisti hoitaa aina pyykit.

Ap