Haasteita romantikon ja realistin parisuhteessa

Meidän suhteessa minä olen se realisti ja mies romantikko, minun mielestäni liiallisuuteen saakka. Onhan se ihanaakin, mutta ajoittain ajatukset menevät kyllä ristiin ja siinä on sitten selittämistä. Nyt viimeisimpänä kävimme keskustelun avioliitosta (emme vielä ole naimisissa), johon mies suhtautuu erittäin vakavasti ja juurikin sillä romantikon asenteella, "ikuinen rakkaus" jne.

Kyllä minäkin toivon ikuista rakkautta ja aion tehdä töitä sen eteen. Menin silti sanomaan ääneen, että on olemassa joitain olosuhteita joissa ottaisin avioeron sen kummempia tunnontuskia tuntematta. Tarkoitan uskottomuuden ja alkoholismin tapaisia deal breakereita.

No nyt olen saanut useamman päivän selittää juurta jaksain, että en ole lähtemässä suhteesta ensimmäisten ongelmien ilmettyä. Enkä kyllä ole tähänkään mennessä lähtenyt, olemmehan olleet jo useamman vuoden yhdessä. Ihan kuin muuten järkevä mies muuttuisi ihan pöllöksi, kun puhe on rakkaudesta ja parisuhteesta.

Huoh. Ei tämä suuren suuri ongelma ole, mutta välillä siinä on haasteensa kun toisella on jalat vähän vähemmän maan pinnalla kuin toisella. On minullakin tietenkin joskus heikkoja hetkiä, kun tekisi mieli tulkita jokin miehen sanominen niin, ettei hän rakastakaan täysillä. Mutta ne hetket vaiennan sanomalla itselleni, että jos tapahtuisi jotain, mies vaikka jättäisi, niin sitten jättäisi, ja niillä korteilla sitten mennään. Tätä en viitsi miehelle edes sanoa, tulkitsisi kuitenkin niin etten välitä, vaikka ero tulisi.

Muita tällä tavalla "epäsuhtaisia" pareja?