Elämä on valintoja

Tällä palstalla tuntuu olevan käynnissä kiihkeä keskustelu siitä, kumpien arki on parempaa: lapsettomien vai "lapsellisten". Niin, kaikki on suhteellista ja elämä on valintoja. Joo joo, tiedän. Nämä ovat kliseitä, mutta samalla myös totta.
Yhden lapsen (on jo 8v., joten ei siis vauva-/taaperoikäinen) äitinä voin sanoa, että kun oma - hyvinkin eläväinen - poikani oli vauva- ja taaperoiässä, oli välillä niin itsellä kuin miehellänikin aika uupunut olo, vaikka vain yhden lapsen vanhempia olimmekin. Kyllä silloin suoraan sanottuna kaipaili joskus niitä aamuja, jolloin sai nukkua pitkään.
Huomasin jo pian poikani syntymän jälkeen, etten ole ns. äitityyppiä ja siksi päätinkin, etten hanki enempää lapsia. Myönnän, että olen itsekäs ja haluan, että minulla on aikaa myös itselleni. Haluan olla paras äiti yhdelle lapselleni, niin hyvä kuin pystyn. Tiedän, etten ole äitinä tai ihmisenä täydellinen, mutta kukapa olisi.
Turha kinata siitä, kummat ovat onnellisempia: lapsettomat vai "lapselliset". Jos joku valitsee vapaaehtoisen lapsettomuuden, se on hänen valintansa ja jos se tekee hänet onnelliseksi, mikä minä olen hänen valintaansa arvostelemaan. Vanhemmuuteen taas liittyy aina luopumista omista vapauksista, mutta toisaalta se tuo mukanaan jotain uskomatonta: oman lapsen, jota rakastaa koko sydämestään. Vaikka edellä valittelinkin aikaisia aamuherätyksiä, en kadu hetkeäkään sitä, että minulla on oma rakas lapsi ja saan seurata hänen kasvuaan kohti nuoruutta ja aikuisuutta.