Kuinka usein vierailisit katsomassa palvelutalossa/hoitokodissa olevaa vanhempaasi?

Kunnioita isääsi ja äitiäsi jotta saisit elää pitkän ja terveen elämän.

Kunnioita tytärtäsi ja poikaasi että välisi heihin säilyisivät hyvinä eikä sinua elämistänsä kuuhun potkaistaisi. 

Tai hoitokotiin.

Itse käyn parin viikon välein, mutta aika erilainen tilanne - matka 75km ja mulla auto käytössä, mulla on vaan koira ja mies enkä ole työelämässä. Muistisairauskaan ei ole vielä kovin paha. Toisaalta muistisairas ei välttämättä muista ootko käynyt/soittanut ja syyllistää anyway vaikka kävisit useinkin.

Jos ollaan vaikka parin viikon reissussa niin soittelen pari kertaa kuulumiset ja käyn ennen ja jälkeen reissun.

Äiti ei ehtinyt olla kuin muutaman kuukauden hoitokodissa ennen menehtymistään. Kävin joka viikonloppu vähintään lauantaina tai sunnuntaina, usein molempina. En käynyt viikolla, koska välimatkaa oli 200 km ja olin työelämässä (ja perhekin hoidettavana). Silti podin huonoa omatuntoa koko ajan, kun en käynyt useammin. Olin ihan poikki tästä jokaviikonloppuisesta reissaamisesta ja loppuajan stressaamisesta.

Kerran kuukaudessa. Välimatkaa 100km, olen työelämässä ja alaikäisiä huollettavia. Useammin ei jaksa.

Äiti on jo kuollut, isää en menisi katsomaan lainkaan, jos joutuisi palvelutaloon tai muuhun hoitokotiin.

Parin viikon välein paitsi jos asuisin eri paikkakunnalla. Silloin varmaan parin kuukauden välein.

En ymmärrä, miksi jotkut kuvittelevat saavansa lapsistaan jonkin seuralaistakuun vanhoilla päivillään. Vanhempani ovat hyviä tyyppejä, mutta minulla on oma elämäni elettävänäni. En nytkään tapaa vanhempiani useammin kuin kerran, pari kuussa.

Kerran viikossa on mielestäni ok. Nytkin tapaan harvemmin :D

Eipä noita omaisia suurimmalla osalla juuri näy. Jouluisin ja äitienpäivinä tuodaan pikavisiitillä joku kukkapuska ja kiireellä pois. T. hoitaja dementiakodissa.

Never, vanhuxet sux, haisee lääkeleijoille.

Noin kerran viikossa, luulisin. Tämän verran siellä on käytännössä myös pakko käydä, koska ruoka loppuu, lääkkeet loppuu, puhtaat vaatteet loppuu, jotain loppuu. Mun mummo on ollut palvelukodissa vuosia ja kun äiti lähtee työmatkalle, sovitaan erikseen, että joku mu käy varmistamasa, että mummolla on mitä pitää olla. Näin oletan olevan joskus sitten, kun pma äitini on palvelukodissa. (Miehet ei meidän suvussa ole koskaan selvinneet sinne asti)

Vierailija kirjoitti:

Noin kerran viikossa, luulisin. Tämän verran siellä on käytännössä myös pakko käydä, koska ruoka loppuu, lääkkeet loppuu, puhtaat vaatteet loppuu, jotain loppuu. Mun mummo on ollut palvelukodissa vuosia ja kun äiti lähtee työmatkalle, sovitaan erikseen, että joku mu käy varmistamasa, että mummolla on mitä pitää olla. Näin oletan olevan joskus sitten, kun pma äitini on palvelukodissa. (Miehet ei meidän suvussa ole koskaan selvinneet sinne asti)

?? Missä näin? Mun äidin hoitokotiin toimitetaan lääkkeet apteekista, on pesulapalvelu, ruokaa enemmän ja useammin kuin jaksaa syödä. Rahaa laitan käteiskassaan että saavat ostella hedelmiä/karkkia tai jotain kosmetiikkajuttuja tai lähteä hoitajan kanssa kaupoille jos tarvitsee jotain vaatetta, tai on joku vaikka teatterireissu.

Kun isäni asui kotona ja tarvitsi apua, kävin kaksi kertaa viikossa, ja kun joutui sairaalan kuntoutusosastolle, kävin n. joka toinen päivä. Mutta välimatkaa oli vain n. viisi kilometriä. Kertomasi kaltaisessa tilanteessa kävisin n. kerran viikossa.

En koskaan laita rakasta isääni hoidettavaksi näihin hoitopaikkoihin. T. Vanhuspuolen hoitaja.

Minä käyn 1-4 kertaa viikossa oman tilanteen mukaan. Äiti on tosin hoidossa noin 3 kilometrin päässä eli vieraileminen on todella helppoa. Voi vain piipahtaa moikkaamassa.

Äitiä noin kerran viikossa yrittäisin nähdä, viikolla soittaisin.

Äitiä kävisin katsomassa ja auttamassa vaikka päivittäin. Isä on mulle nyt jo kuollut vaikka valitettavasti elää vielä.

Muistisairas äitini asuu 400 kilometrin päässä. Käymme noin kolmesti vuodessa. Valitettavasti omatunto ei kolkuta, sillä soittaessani äidilleni ei hän aina edes muista, kuka olen.

En koskaan laita rakasta isääni mihinkään "hoivapaikkaan". T. Vanhustenhoitaja dementikkojen yksityisestä "hoivakodista". Viestini poistettiin, ei ollut yllätys.

Minulla on käytännössä ihan sama tilanne, hetken jo mietin että minäkö tämän aloituksen olen tehnyt :-) Äitini ei ole vuosiin tunnistanut minua, ei puhu eikä ymmärrä puhetta emmekä koskaan ole olleet erityisen läheisiä plus käsittelen hänen aiheuttamiaan traumoja terapiassa edelleen nyt nelikymppisenä, joten eipä tule kauheasti käytyä. Pari kertaa vuodessa ehkä. Välillä tunnen siitä huonoa omatuntoa, mutta olen päättänyt antaa energiani ja aikani omille lapsilleni ja miehelleni.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on käytännössä ihan sama tilanne, hetken jo mietin että minäkö tämän aloituksen olen tehnyt :-) Äitini ei ole vuosiin tunnistanut minua, ei puhu eikä ymmärrä puhetta emmekä koskaan ole olleet erityisen läheisiä plus käsittelen hänen aiheuttamiaan traumoja terapiassa edelleen nyt nelikymppisenä, joten eipä tule kauheasti käytyä. Pari kertaa vuodessa ehkä. Välillä tunnen siitä huonoa omatuntoa, mutta olen päättänyt antaa energiani ja aikani omille lapsilleni ja miehelleni.

Mulla täysin sama tilanne. Jos isä joutuu hoitolaitokseen, niin häntä aion käydä katsomassa useinkin.