Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haave toisesta lapsesta mutta jaksaako sitä...
06.06.2017 |
Ollaan jo reilusti yli kolmekymppinen pariskunta ja esikoisemme täyttää kohta 3 vuotta. Haaveilin melkein heti lapsen syntymän jälkeen toisesta pienokaisesta, ja hetken sitä tuloksetta yritimmekin, mutta nyt on mieleeni hiipinyt epäilys. Tämä rakas ainokainen on aika haastava lapsi niin luonteeltaan kuin sairasteluhistorialtaan, ja olemme olleet aika loppu välillä jo tämän yhden kanssa. Vauvakuume on välillä ihan hillitön, mutta järki haraa vastaan...kuitenkin mietin, että nyt alkaa jo meidän iän puolesta olla aika viimeiset hetket toiselle lapselle, ja haluaisin ihan hirveästi myös kaverin tälle ainoalle, koska lähellekään samanikäisiä serkuksia ei ole, ja muutenkaan lähipiirissä ei ole pienten lasten vanhempia (omat kaverit tekivät lapsia paljon nuorempina).
Että mitä sitä tekisi. Kaduttaako 10 vuoden päästä että on vain yksi lapsi? Toisaalta nyt on melko helppoa jo (siihen nähden mitä se meillä voi olla) ja kaikki reissaaminen ja muu on kai(?) helpompaa yhden lapsen kanssa. Toisaalta en meinaa kestää ajatusta, että en saa enää koskaan kokea synnytystä (kyllä! :D) ja oman vauvan kanssa pesimistä ja olemista, vaikka ei se ehkä niin ihanaa ja helppoa olekaan enää sitten kun on jo se yksi lapsi, joka myös tarvitsee yhtä lailla huomiota.
Toisaalta minusta on tosi raskasta välillä tämä lapsiperhearki, toisaalta nautin siitä kun saan touhuta lapsen kanssa kaikenlaista ja on aivan mahtavaa seurata ja tukea oman lapsen kasvua ja kehitystä. Toisaalta haluaisin jo pitkän ajan jälkeen työelämään, toisaalta mietin että ehtiihän sitä vielä eläkeikään mennessä töitä tehdä kymmeniä vuosia. Argh!
Muita samassa tilanteessa olevia tai olleita ja miten olette asian ratkaisseet?
Kommentit (11)
Jos on haave, yrittäkää edes sitä lasta. Enemmän katuu, jos ei edes anna mahdollisuutta. Voihan silti olla ettei onnistu. Itsellä nyt kaksi alle kaksi vuotiasta, ja hyvin pärjäämme. Kyllä se sisar tuo tasapainoa, meillä jopa rauhoittanut vanhemman menoa, kun ei äiti aina ehti juuri sillä hetkellä leikkimään yms. Oppii malttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta ja kyllä meillä näkee sen sisaruksen tärkeyden. Nytkin höpöttävät tuossa vieressä.
Meillä 2,5 v ja toinen lapsi kohta tulossa. Ensimmäinen nukkui 2 vuotiaaksi huonosti ja nyt on vähän alkanut helpottamaan vaikka uhmaikä painaa päälle. Mutta halusimme vielä sisaruksen lapselle koska omamme on meille todella tärkeitä etenkin vanhempien vanhetessa. Teimme lapset aika pienellä ikäerolla että ovat sitten tehty ja seuraa toisistaan, hyvä että tulevat vielä olemaan samaa sukupuolta niin leikit osuu luultavammin paremmin yhteen. ( 2 tyttöä). Kolmatta emme jaksaisi. Etenkään raskausaikaa.
Meillä on 2 v 4 kk ikäerolla kaksi tyttöä. Sanoisin klassisesti että alussa oli raskasta, varsinkin kun nuorin sairasteli todella paljon, mutta sitten taas nyt on ihan tajuttoman helppoa, kun kotona on koko ajan seuraa, harrastuksiin voi viedä yhdessä, uskaltaa päästää kauppaan jne yhdessä paljon helpommin kuon yksin. Matkoilla on ihanaa kun ei tarvitse norkoilla vieraista lpasista seuraa jne. Nämä on ihan paita ja perse.
Minä en ole ajatellut niin paljon kasvattavani lapsia itse, vaan että sisarukset ovat kasvinkumppaneita ja hiovat toinen toisiaan. Itse olen aikuisena roolimallina, jolle kerrotaan murheet ja jonka kanssa sovitaan asioista. Toki panostan kulloinkin ajankohtaisiin juttuihin kunkin lapsen kohdalla aivan erityisesti. Esim. ei niin liikunnalliselle lapselle liikuntaharrastus, kunnonkohotusta tai sosiaaliselle lapselle mahdollisuus viettää paljon aikaa ystäviensä kanssa turvallisesti tai koulukiusatulle itsetuntoa lähteä riittävän vahvana kohti uutta, uusi koulu ja kaverit, elämä hymyilemään.
Kukin lapsi tuntuu olevan erilainen ja se on hienoa, kun kahta samanlaista ei voi saadakaan! Sain lapseni pienillä ikäeroilla ja rehellisesti sanottuna yhden pienen lapsen äitinä oli rankempaa kuin kolmen melko pienen, mutta hyvässä kasvussa olevan. Rankkuudessa merkitsee aika, jonka siinä kuluttaa, pikkulapsivaihe, tylsyys ja univaje.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi lapsi ja täysi-ikäinen mutta on 3 sisarpuolta. Aivan loistavaa.
Ihan vaan teitte lapset. Lapsia saadaan, jos saadaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan teitte lapset. Lapsia saadaan, jos saadaan.
Useimmat kuitenkin saavat niitä, jos harrastavat seksiä ilman ehkäisyä. Tätä monet kutsuvat lasten tekemiseksi. Lapsia voi tehdä myös hedelmöitysklinikalla.
Itse olen yksilapsisesta perheestä, ja olisimme kyllä olleet tyytyväisiä yhteenkin lapseen. No, toinenkin tuli. Ikäeroa on neljä vuotta, ja kyllähän sen huomaa, että sisarukset ovat valtava rikkaus toisilleen! Toisaalta taas, sisarusten väliset nahinat, kitinät ja kiistat ovat arkipäivää ja päivittäinen erotuomarina ja välien selvittelijänä toimiminen kaiken muun päälle ottaa aivan valtavasti päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan teitte lapset. Lapsia saadaan, jos saadaan.
Ja josksu niitä saadaan, vaikka ei haluttaisikaan?
Alue: Aihe vapaa
Samaa oon miettinyt, että pitäiskö kuunnella järjen ääntä vai sydämen ääntä... Sekin, että onko se sellainen pelon ääni (mitä ei pitäisi kuunnella), joka puhuu vai järjen ääni? Ennen ekaa lasta oli vähän samanlaista: jaksammeko, onko meistä varmasti siihen, osaammeko...